Tämä on kirjoitettu vasta 2011, mutta päätin kirjoittaa sen tänne jotta tulee "mustaa valkoiselle" tästäkin tapahtumasta.
Aloitin Karaten 14 vuotiaana nähtyäni Karate Kid 1 elokuvan vuonna 1984 (hehe). Kävelimme Iso-Petterin ja Jarmon kanssa kotia kohti elokuvista ja potkimme "karatepotkuilla" lumisia aurausmerkkejä. Kaksi viikkoa myöhemmin olimme Espoon urheilijoiden Karaten alkeiskurssilla. ESUssa tuli treenattua useampi vuosi Lasse Jääskeläisen ja Yuji Matsuoin alaisuudessa Shorin-Ji Ruy Karatea.
Vähän ennen armeijaan menoa siirryin karatesta thainyrkkeilyyn Viipurin nyrkkeilijöiden salille, jossa Mustosen veljekset vetivät treenejä. Armeijan jälkeen oli muutama vuosi taukoa, jonka jälkeen aloitin Hokuto-ruy jujutsun Kaapelitehtaalla. Muistan noin vuonna 1996, kun käytävillä puheltiin, että on mahdollisuus treenata pienellä porukalla myös Brasilian jiu jitsua, mutta minua ei silloin mitkään painihommat kiinnostanut - kelasin vaan, että painijoista selviää, kun vetää mawan päähän.. :D (doh).
Poikani syntyi vuonna 1997, jonka jälkeen kamppailulajit jäivät seitsemäksi vuodeksi. Tuli lähinnä maastopyöräiltyä ja skeitattua sen minkä isänä olemiselta kerkesi.
Poika aloitti Taekwondon Hipkossa seitsemän vuotiaana ja olin jo ajatellut, että olen liian vanha näihin hommiin. Timo Räkköläinen houkutteli kuitenkin treenaamaan ja valitsin Hipkon valikoimista Combat Hapkidon sen samanlaisuuden Hokutoruyn kanssa takia ja yllättävän hyvinhän se vielä kulki 35 vuotiaanakin.
Combat Hapkido treenejä ennen oli aina BJJ treenit ja olin katsellut treenin alkua odotellessä niitä hikisiä ukkoja noin vuoden sparraamassa, kun Timo houkutteli testaamaan brassijiujitsua.
Parinani oli Esko, jolla oli muistaakseni valkoinen vyö ja kolme natsaa siihen aikaan ja painoa ja ikää yli 20 kiloa/vuotta vähemmän kuin minulla. Lämmittelyt ja drillaukset menivät hyvin, mutta kun tuli sparrin aika, niin yritin katsoa Timoa sellaisella ilmeellä, että et kai tosissaan laita minua sparraamaan tämän kevyen nuorukaisen kanssa. Tämähän on aivan epäreilua.... niin olikin.... minulle.
Taputin 6 minuutin erän aikana muistaakseni viisi kertaa... ja olin aivan äimän käkenä, että mitä ihmettä täällä tapahtuu - olinhan treenannut vuosia kamppailulajeja. Makasin kotona illalla ja pähkäilin, että tuo on opittava... siitä se lähti.
