lauantai 30. toukokuuta 2009

#T31 Junnutreenit - Kristian

Vedin junnuille tunti numero 15, eli käsilukko, kimura ja massimon illallinen northsouthista. Ville oli vetänyt viime perjantaina tunti nro 14:sta, eli osotogari ja lonkkaheitto pystystä.

torstai 28. toukokuuta 2009

#193 BJJ - Timo

Tehtiin peruskäsilukkoa guardista ja sitten käsilukko niin, että sidotaan rätillä kaverin selän takaan ja lähdetään sweeppaamaan ja haetaan siitä käsilukko.

Seuraavaksi perus triangeli guardista, jonka jälkeen syötettiin lieve kainalon alata underhookiksi menneelle kädelle. Laitettiin jalka puvun "lenkkiin" ja nostettiin, niin että saatiin jalka pujahtamaan käden alta triangeliin.

Painit:

Panu (S3): lähdettiin pystystä. Koska Panu on treenannut judoa (ja muutenkin) vedin suoraan halfguardiin ja lähdin hakemaan sweeppejä. "Kellutus" jalan suoristamiseksi ei toiminut tänään ollenkaan ja sain tosissaan tehdä töitä, jotta sain sweepattua. Menetin tilanteen kuitenkin nopeasti ja olin taas alla. Panu pääsi mounttiin ja nyppäsin itseni takaisin halfguardiin. Sitten hainikin taas loppuerän sweeppiä - en enää onnistunut.

Timo (R3): Timo veti itsensä alle sivusidontaan :) ja laitoin polven vatsalle. Timo nyppäsin halfguardin ja otin Maia DVD:ltä tutun mountti tyyppisen halfguardin. Sain jopa hetkeksi Timon lantion (ainakin tuntui siltä) pysymään paikallaan. Sitten taas mentiin Timon ehdoilla. Timo on kyllä hyvä rikkomaan peliä. Menee aina ihan päin helvettiä... :)

Joku (V): Lähdin ottamaan rauhallisesti (joka tänään tarkoitti myös löysästi) - eli tämäkin meni pieleen. Annoin kokoajan ihan liika tilaa, jouduin antamaan polvea kaulalle, jotta pääsin kimurasta irti, Ninja-choke meni pieleen, Massimon illallinen meni pieleen, kauluskuristus meni pieneen.

Tänään oli taas reality check, kuinka pateettisen aloittelija pari vuotta treenannut sinivyö on. Tekninen osaaminen on onnetonta ja paini ihan hirveetä koheltamista.

Pitää kysellä, josko joku haluaisi vetää kerran viikossa perustekniikka drilliharjoitukset, missä vedettäisi aina tunti basics 1-20:sen tekniikoita.

tiistai 26. toukokuuta 2009

#192 BJJ - Timo

Drillattiin single leg alasvientiä, knee-slide ohitusta ja guardiin palauttamista sivusidonnasta. Hyvää harjoitusta..

Painit pystystä:

Esko (S3): Vedin halfguardiin ja nyt oli mielessä ne puuttuvat palikat, mitkä kisassa ei olleen selkäytimessä. Hain Lucion ykkössweeppiä, Esko puolusti ja sai käden kaulan eteen. Laitoin ylemmän polven lantiolle, jotta sain tilaa ja hain Kimuran sisäpuolelle. Esko piti housusta syvältä kiinni ja todettiin, että ei viitsi käyttää koko 5 minuuttia Kimurassa jäkittämiseen, joten jatkettiin. Vaihtelin polvi lantiolla asennon ja syvän HL:n välillä ja sain lopulta sweepattua. Hain taas kimuraa ja sitten aika loppui.

Timo (R2): Vedin halfguardiin ja sitten puolustinkin loppuajan hyökkäksiä eri suunnista.

Timo (R2): piiputin.

maanantai 25. toukokuuta 2009

BJJ SM 2009

Ensimmäinen liiton alainen kisa takana ja olen ehjä - nyt voi tyytyväisenä täyttää 40 torstaina!

Oli aivan älyttömän hienoa. Jännitti niin, että olisi pitänyt olla yksityisvessa. Jännitystä ei yhtään helpottanut, että olin reilu kuusi kiloa alipainoinen sarjaani. Pitää varmaan ostaa vaaka kotiin. :) Jännitti viimeiseen minuuttiin, mutta pahin jännitys katosi heti, kun käteltiin tatamilla.

Matsi lähti gameplanin mukaan, eli gripit kiinni ja veto halfguardiin, mutta siten olikin jo hankalampaa - sweepeille ei ollut yhtään tilaa. Matilainen nollasi sweeppini pelaamalla hienoa jiujitsua. En saanut kunnolla deep halfguardia ja vaihtelin lockdownin ja deeppiin menoyritysten välillä, kunnes noin kahden minuutin kohdalla Tuomas kaivoi underhookin ja lähti ohittamaan. Yritin syöttää vielä lievettä jalkojen välistä, jotta olisin saanut sweepattua transitiossa, mutta ohitus oli erittäin tiukka ja hieno. Sitten tuli jäätyminen - Tuomas piti tiukkaa sivusidontaa ja pähkin vain, että olo oli kuin ruuvipuristimessa ja drillaamalleni Saulon running escapelle ei ollut yhtään tilaa ja sitten olinkin jo mountissa alla. Grapewinet estivät kunnolla siltaamisen. Kun sain toisen jalan vapaaksi ja yritin crossfacella tehdä tilaa, jotta saisin undehookit takaisin, mutta laitoin käteni aavistuksen liian syvälle crossfacettaessani. Tuomas käytti tilanteen heti hyväksi ja työnsi hienosti käteni yli ja nappasi sivukuristuksen. Sain vielä käteni jalkani ympäri ja yritin puolustaa kuristusta, mutta se oli jo liian myöhäistä - nuppi himmeni siihen tahtiin, että oli pakko taputtaa ajassa 2.43.

Oli hienoa otella, kun Tuomas veti tiukkaa teknistä BJJ:tä ja sai pelata tekniikalla tekniikkaa vastaan - hävisin taitavammalle. Iso kiitos Tuomakselle mainiosta vastuksesta.

Nyt jälkikäteen tulee tietenkin n+1 tekniikkaa mieleen, millä olisi pitänyt vastata siihen tai tuohon, mutta tuossa tuli hyvin esille, että jos matsissa joutuu ajattelemaan, on jo myöhässä.

Nyt treenaamaan isojen miesten kanssa sivusidonnasta pakenemisia ja drillaamaan niin pirusti, jotta tekniikat tulee takaraivosta - eikä miettimällä. Voi olla, että pitää mennä heiluttamaan kahvakuulaa crosstraing-tunnille, kun semmonenkin tuolta viikko-ohjelmasta löytyy, jotta ei tarvitse otella 7kg liian kevyenä... laihduttamaan en ryhdy

tiistai 19. toukokuuta 2009

torstai 14. toukokuuta 2009

Ilmoittauduin SM:iin 88,3 kiloisiin...

...ja nyt pelottaa ihan saatanasti. :I

#190 BJJ - Dinosaurus Toni

Treeneissä vihdoin. Meinasi kuuppa hajota, kun flunssa ja työt eivät päästäneet matolle.

Toni veti single leg alasvientia lämmöiksi ja sitten heitto ja siitä Massimon illallinen. Kivaa oli.

Painit - lähdettiin heitosta:

Maria (V2): Painin teknistä kevyttä - mukavaa pyöriskelyä.

Nikita (S): Nikita heitti ja tuli sivusidontaan, menin kilpparin kautta halfguardiin alle ja siitä sweeppasin päälle. Pidin kimuraa ja pääsin sivusidontaa. Sitten turasin ja Nikita veti guardiin. Nikita veti hipo hienon sweepin (joka opeteltiin heti treenin jälkeen) ja sitten pakenin taas mountista guardiin. Aika loppui.

Esko (S): Vedttiin kaksi tosi tasasta erää, Esko otti selän pari kertaa ja minä pidin kimuraa, niin että Eskon kädestä kuului naps. :O Päästin heti irti, mutta se napsunta oli kuulemma "normaalia"... pelottavaa.

Nikita sweeppi: Kaveri on guardissa ja laittaa käden rintalastan päälle ja on lähdössä avaamaan guardia. Vedä käsi ristiin sivulle, niin että kaveri "rojahtaa" päällesi. Ota olan yli vyöstä tai puvusta kiinni ja työnnä toinen käsi jalan alta ja sweeppaa. Sweet. Helppoa kuin heinän teko.