torstai 31. maaliskuuta 2011

#420 BJJ - Marko

Käytiin perusteista läpi sivusidonnasta kuristus, polvi vatsalla positio ja siitä ristikuristus ja suorat käsilukot molempiin suuntiin. Marko näytti muutaman hyvin yksityiskohdan mitä en tiennyt.

Sitten sparrattiin pari erää. Dinosaurus sweeppi oli ylläri, kun en ollut ajatellut, että se on tälläisen "middleweight" kaverin tekniikka, mutta marko kuiski kesken sparrin, että dinosaurus ja sehän lähti helposti isollekkin kaverille, kun kaverin lantion paino oli ylhäällä ja oma kyynerpää välissä... Tasapuolisuuden nimissä Marko sitten kuiskutti saman kaverille 30sek myöhemmin ja sitten oli minun vuoro lentää... :D Oli mukavat treenit.

Viikon kysymys #7?

Tällä viikolla kysellään likaisissa puvuissa, pesemättömissä jaloissa ja törkyisillä tatameillä pesivistä pöpöistä. Itse olen joutunut syömään viimeisen neljän vuoden aikana 2 antibioottikuuria pöpöjen takia ja kerran hoidattanut märkäruven resepti-voiteella. Viime vuonna pääsin jopa HYKS:n testeihin, kun joillain saleilla oli löytynyt sairaalabakteeria, mutta minuun ei onneksi osunut.

Vaihdan ja pesen puvun joka treenin jälkeen ja käyn suihkussa samantein, jotta moiset pysyvät minimissä. Amerikassa matoilta tarttuvat pöpöt ovat todella iso ongelma ja on luultavasti vain ajan kysymys, kun rankemmat pöpöt rantautuvat kotoisille tatameille. Jos haluat menettää ruokahalusi, niin googleta staph infection kuvia... :(

EDIT: Tänään juuri kuulin, että yhdellä kaverilla salilla on märkärupea, joskin hän lopetti samantien painimiset ja sai lääkäristä kuurin. Eli jos nyt huomaat itselläsi kutiavia rupimaisia näppylöitä, niin samantein lääkäriin ja tatamille vasta, kun se on täysin parantunut. (tietoa märkäruvesta).

Keskustelua voi käydä taas Potku.netissä




keskiviikko 30. maaliskuuta 2011

58 solo drilliä lisää...

#419 BJJ - Masse

Masse veti mainiot treenit. Venyteltiin aluksi ja sitten lämmiteltiin guardiin loikkimalla ja TUF:sta tutulla kaverin kierrolla, eli kaveri seisoo äksänä ja toinen hyppää reppariin hookit kiinni ja sitten pitää kiertää kaveria koskematta maahan. Itsellä meni 2.5 kierrosta minuutissa. TUF:ssa Stevenson veti muistaakseni pitkälle toistasataa...ei tosin minuutissa.. kova jätkä. :D

Tekniikkana tehtiin Jamelaon kurssilta halfguardista guardiin palauttamista ja whizzeristä kimuran tapaisella kääntö päälle.

Lopuksi sparrattiin. Huomasi hyvin miten viimeviikkoinen flunssa vielä kummitteli lihaksissa, mutta kivaa oli silti. Yritin päivän kimurakääntöä Nikolle, mutta eihän siitä mitään tullut, kun kaveri tietää etukäteen mitä oli tulossa - eli käytännössä nostin hookilla Nikon sivusidontaan.. :)

tiistai 29. maaliskuuta 2011

Törky-Jiu Jitsua Maunosen tapaan...

Suomen BJJ-skenen väriläiskä, ADCC aktivisti ja Defendo-kouluttaja Janne Maunonen tulee Hipkon Kontulan salille 6. toukokuuta perjantaina 17-18:30 näyttämään kaikkea epäurheilijamaista millä BJJ:tä voi maustaa.

Homma ei maksa mitään, eli kaveriperiaatteella mennään, mutta tilaa on rajatusti, koska meillä on salin pienempi puoli käytössä.

Eli jos on kiinnostusta tulla tutustamaan vähemmän "Suaveen" meininkiin, niin laittakaa minulle mailia tuohon painikalkkuna AT gmail PISTE com osoitteeseen.

Gracie Breakdown: Fight Night 24

Gracie veljekset analysoivat Fight Night 24 tapahtuman...Muistakaa, että Twister on kielletty tekniikka pukujiujitsussa ja helvetin vaarallinen kalsaripainissakin... eli varovasti. ;)

Kaverit viittaavat jatkuvasti Gracie Combatives tunteihin ja tottatosiaan tuota headlock escapea double wrist controllilla lyöntejä vastaan treenattiinkin eilen klubilla. :) Ensi viikonloppuna treenataan giljotiinikuristusta.

maanantai 28. maaliskuuta 2011

sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

#418 BJJ-Klubi - Kristian

Paettiin niskalenkeistä ja sparrattiin hanskoilla ja ilman... Tuli taas todettua, että aika surkea tilanne, jos joutuu 90+ kiloisen hyvin liikkuvan kaverin alle, joka on päättänyt vetää sinua kuonoon. Nyrkkiä sataa ja mihinkään ei pääse, kun kaveri antaa painetta ja nyrkkiä jatkuvalla syötöllä. Hikistä ukkoa, ei saa kunnolla sidottuakaan...

Olen ennen UFC:tä katsellessa usesti ihmetellyt, miksi BJJ:n taso on niin vaatimatonta, mutta nyt ovat silmät auenneet. Väkkäränä tornado-guardissa alla pyörivä jiujitsu velho päätyy veriseksi mössöksi, kun päällä on hyvin mattokamppailun hallitseva kaveri, joka osaa vielä Ground and poundata. Kun lyönnit ovat mukana, BJJ:ssä tuntuvat toimivan parhaiten, ne kaikkein suoraviivaisimmat ja yksinkertaisimmat tekniikat - eteenkin kun vastakkain ovat kaverit, jotka ovat suht samantasoisia mattokamppailussa. Kaikki väkkäräguardit toimivat vasta, kun alkaa olla huomattava tasoero.

Junnu- ja joukkue-SM:t

Hipkolla meni ihan mukavasti

BJJ-junnu SM-kisoissa Robert Haltunen ja Henri Laamanen voittivat kultaa. Aukusti Arjas voitti hopeaa ja Roni Halttunen pronssia. Aikuisten joukkue sm-kisoissa miehet sinivöiset -76 hopeaa (Esko Mäkelä, Nuri Masaud, Mika Kulonen, Mika Kämäräinen ja Jani Tarvainen). Junnuissa Hipko oli toiseksi paras seura häviten tällä kertaa Takadolle. (viime vuonna se oli Heracles)

Tuomarina olin nyt enemmän matolla kuin Finnih openissa. Junnuissa oli vielä mukavaa ja helppo tuomaroida, mutta aikuiset olivat välillä sellaisia väkkäröitä, että alkoi hiki valua kun keskittyi siihen, että kuka lähti mistä ja päätyi mihin. Jouduin kerran korjaamaan tuomiota, kun annoin pisteet liian aikaisin ja tilanne muuttuikin scrambleksi, mutta mieluummin korjaan, kuin jätän väärän tuomion voimaan. Tästä sitten sai tietenkin kuulla, mutta -> "The mat referee is the highest authority on the mat and has the authority to disqualify competitors durring the match. No one can overturn his decision."

Päivän ehkä hienointa antia oli minusta Takadon junnun Jim Hagströmin perus-jiujitsu millä hän haki voitot lähes kaikista matseista. Ristikuristuksen eri variaatioita guardista.. Sitä oli hienoa katsella.

perjantai 25. maaliskuuta 2011

Mitä ne tuomarit huitoo?

Olen huomenna menossa Junnu- ja joukkue-SM:iin tuomariksi ja törmäsin aikoinaan tähän hyvää videoon, kun selvittelin mitä se kaikki käsimerkit tarkoittaa. Eli jos on ihmetellyt mistä on kysymys, niin tästä selviää:

Ryan Hall Seminar Highlight video..

Hoh... kun katsoo noita muutamia pätkiä, missä Ryan opettaa, ymmärtää miten vähän tajuaa jiujitsusta...

Ryan Hall Seminar - MMA Academy, Liverpool, Feb 2011 from stuart cooper on Vimeo.

Älä ikinä ärsytä kaveria, joka on paremmassa positiossa...

Bass Rutten kertoo totuuden... :)

tiistai 22. maaliskuuta 2011

Viikon kysymys #6?

Puku tulisi pestä joka harjoituksen jälkeen, jotta ihotaudit eivät lähtisi leviämään saleilla. Tämä vaatii käytännössä vähintään kaksi pukua, ellei omista kuivausrumpua. Toisaalta mopo voi karata pukujen kanssa käsistä (kuten minulla) ja niitä tulee hankittua vain siksi, että ne on niin hienoja ja kaikelta painimiselta ei ehdi edes baariin rahojaan kuluttamaan.



Tatami Fightwear

Hipkon Toni "T-Rex" Haanpää tuo maahan Tatamin pukuja ja ostinkin muutama kuukausi sitten mustan Tatami Estilon häneltä (kuvavassa). Ajattelin ensin kirjoittaa puvusta arvostelun, mutta sitten löysin Meerkatsun Blogista (englantilainen BJJ:n harrastaja ja bloggaaja) tämän arvostelun ja päätin linkittää sen, koska voin suoraan allekirjoittaa hänen huomionsa..

http://meerkat69.blogspot.com/2011/03/gi-review-tatami-fightwear-estilo-20-in.html

Tatamilta löytyy myös edullisempi ja kevyempi Zero-G malli, jota en ole kokeillut, mutta salilla noita näyttää näkyvän paljon.

Nyt lähti tilaukseen Tatamin PinUp, josta kirjoittelen arvostelun, kunhan se saapuu.

Tatamin pukuja voi siis kysellä Tonilta osoitteessa: Tatamifightwear.fi tai puhelimella: +358400851429

maanantai 21. maaliskuuta 2011

LUCIO LINHAREKSEN BJJ-, MMA- JA LUKKOPAINILEIRI

Helsingin Itsepuolustuskoulu, Hipko, järjestää 4.-16.4.2011 kahden viikon pituisen brasilian jiu- jitsu-, vapaaottelu- ja lukkopainileirin. Leirin opettajana toimii brasilian jiu-jitsun toisen asteen musta vyö Lucio Linhares.
Linhares on pidetty seminaariopettaja ja aktiivinen vapaaottelija (M-1, Fight Festival, Cage, UFC...).

Katso Lucion sivut: www.luciolinhares.com

Leiri on avoin kaikille kamppailu- ja itsepuolustuslajien harrastajille taitotasosta riippumatta. Leiri soveltuu hyvin myös Hipkon juniori BJJ-harrastajille. Seminaarin yhteydessä järjestetään myös BJJ:n vyökokeita.


Harjoitusajat:
- Maanantai 17-18.30 Metsälä (*BJJ)
- Tiistai 10-11.30 Kontula (*VO/LP), 20-21.15 Metsälä (*BJJ)
- Keskiviikko 17.30-18.45 Metsälä (*BJJ)
- Torstai 10-11.30 Kontula (*BJJ), 20-21.15 Kontula (*VO/LP)
- Perjantai 17-18.15 Metsälä(*BJJ)
- Lauantai 10-11.30 Metsälä (*BJJ)

*BJJ= brasilian jiu-jitsu, *VO= vapaaottelu, *LP= lukkopaini


Paikat:
Hipkon Vuosaaren sali, Merirastilankuja 2 (Merirastilan ostoskeskus)
Hipkon Metsälän sali, Läkkisepäntie 20
Hipkon Kontulan sali, Sirrikuja 2


Hinnat:
Leirin hinta 130 €, Hipkon jäsenet 100 €.
Maksu suoritetaan paikan päällä.


Ilmoittautumiset:

Ilmoittaudu: info@hipko.fi tai p. 050-590 3905

Huom! Seminaarin aikana Hipkossa ei järjestetä Metsälän salilla aikuisten jatkoryhmän brasilian jiujitsu harjoituksia. Aikuisten jatkoryhmän harjoitukset ovat leirin ajan aikuisen perusryhmän harjoitusten yhteydessä. Kaikki muut harjoitukset ovat normaalin aikataulun mukaisesti.

sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

Martin Aedman Blogi...

Jos et ole jo tutustunut, niin kannattaa tutustua. Martin on Eestiläinen BJJ-mustavyö StraightBlastGymiltä, jolla on erittäin analyyttinen ote treenaamiseen ja opettamiseen.

http://martinaedma.bjj.ee/

#417 BJJ-Klubi - Kristian

Kerrattiin kaikki tähän astiset Gracie Combativesin alasviennit - LegHook- Bodyfold- ja Double Leg-takedown ja "uutena" vedettiin guardiin "viimeisenä oljenkortena" jos kaveria ei millään saa tonttiin clintchistä ja meinaa tulla pystyssä turpaan. Siitä suljetun guardin hallintaa ja kaverin cross-feissatessa suora käsilukko.

Lopuksi sparrattiin lähtien suljetusta guardista lyönneillä...

perjantai 18. maaliskuuta 2011

#416 BJJ - Timo

Lämmiteltiin ja tekniikkana oli single leg guard sweeppejä ja Jamelao-ohitusta ja näiden ajoittamista. Lopuksi sparrattiin pystystä ja open guardista. Jamelao ohitus onnnistui muutaman kerran, mutta sweepit oli vähän hukassa.

Joutui tekemään turhan paljon työtä, ennenkuin lähtivät. Deep halfguardissa olin turhan passiivinen - eli pitää "keinuttaa" kaveria enemmän, jotta saa tasapainon horjumaan.

torstai 17. maaliskuuta 2011

BJJ Self Defense by Stephan Kesting osat 1, 2 ja 3

Stephan Kestingiltä on ilmestynyt YopTubeen BJJ-Itsepuolustuksen perusteet videoita. Tässä osat 1, 2 ja 3.





#415 BJJ - Esko

Hyvät alkulämmittelyt, jonka jälkeen alasvientien sisäänmenoja ja sitten n+1 erää tehtäväsparria. Ensin avoimesta guardista pari erää, sitten suljetusta, sivusidonnasta ja mountista. Oli jostain syystä ihan veto veks ja tuli painittua tosi rauhallisesti. Kivaa oli ja osui mainiot painikaverit.

Eskon kanssa tuli yritettyä Jamelaon opettamaan kimuran tyyppistä juttua vastatekniikkana kaverin whizzerille. Selvisi kantapään kautta miksi siinä piti nostaa kaveri hookilla sivusidontaan ja sitten vasta pyörähtää. Lähdin vain pyörähtämään ja Esko astui halfguardista mounttiin... hehe. Fail.

maanantai 14. maaliskuuta 2011

Moolan Astangaviikonloppu Dylan Bernsteinin kanssa 18.3.-20.3.

Nyt astangajoogaa harrastaneille on mahdollisuus mennä syventämään joogaharjoitustasi ja oppimaan uutta Dylan Bernsteinin kanssa Moolan intensiivikurssille 18.3.-20.3. Dylanin opetuksessaan yhdistyy tarkka asanatyöskentely meditatiiviseen tunnelmaan.

Lisää Dylanista löydät: http://www.stillnessinaction.com

Kurssin sisältö:

Perjantai, 18.3. klo 7-9 Mysoreharjoitus klo 18-20

"Meditative Alignment with Asana" Luomme meditatiivisen tunnelman hengityksen, liikkeen ja asanoiden kautta. Työstämme asanaharjoituksen katseen kohdistuksia, dristejä, tutustumme pranayamaan ja yoga sutriin.
"Meditative Alignment within Asana" A few types of sitting meditation, drishti work, really breaking down the flow so that we can actually follow the breath, basic pranayama and some sutra talk

La, 19.3. klo 8.00-10.00 Mysoreharjoitus klo 12-14.30 2,5h

"The Inner Workings of Vinyasa" harjoittelemme käsilläseisomista, vinyasan tekniikkaa, inversioita jaj taaksepäintaivutuksia. "The Inner Workings of Vinyasa" Handstand, Jumpback/Jumpthru, Some other inversions, a bit of backbending technique and practice as well

Su, 20.3. klo 8.00-10.00 Mysoreharjoitus klo 12-14.30 2,5h
Pranayama hengityysharjoituksia, joogafilosofiaa ja aikaa harjoittelua koskeville kysymyksille.
Pranayama, Philosophy, Q and A

Varaa paikkasi pian miisa@moola.fi, kurssi täyttyy nopeasti!

10.3. jälkeen 165e

Voit suorittaa kursimaksun etukäteen Moolan tilille:
Handelsbanken 313110-607899

sunnuntai 13. maaliskuuta 2011

Viikon kysymys #5?






Keskustelut taas Potku.netissä

#414 BJJ-Klubi - Kristian

Pidettiin valetudo-guardia (potkun lukijat tietävät mistä on kysymys) :) ja sitten hessuhopo sweepattiin. Lopuksi sparrattiin hanskoilla ja ilman. Oli taas tosi hauskaa. Perään vielä astangajooga ja ensi viikko saa olla vähän kevyempi, koska tällä viikolla tuli treenatua seitsemän kertaa ja se todella tuntuu kropassa.

Nerdness....

Pakko nostaa Peterin kommentti omaksi postaukseksi, tuolta John Garmack jutusta :D:

public void ChokePerson()
{
double chokePressure = 1.0;
SecureRNC(chokePressure);

bool tapOut = false, passOut = false;
while(!tapOut && !passOut)
{
chokePressure += 0.01;
ApplyChoke(chokePressure, out tapOut, out passOut);
}

MessageBox.Show("PWND!");
}



lauantai 12. maaliskuuta 2011

#413 BJJ - Jamelaon leiri

Tänään oli Jamelaon leirin viimeinen päivä ja harmittaa, ettei leiri ollut pidempi. Mahtavaa saada moinen legenda vetämään viikon treenit tuollaisella asenteella. Kaveri oli kokoajan täysillä mukana ja sparrasi kaikkien kanssa.

Tänään katsottiin sweeppejä halguardista - spiderhalfguard-tapaisella setupilla. Hyvää settiä. Treenin jälkeen menin Hipkon ständille Go-Expoon, jossa sai nähdä mainioita demoja.

Ilta menikin Fight-Festivaalissa, jossa illan hienointa BJJ:tä esitti Greger Forsell, joka lopetti ottelunsa mahtavalla suoralla käsilukolla ja joka lähti backmountista. Jamelaon ottelussa kävi surkeasti, Jamelaon shootatessa suoraan vastapallona tarjottuun polveen ottelun alussa. Harmittavaa, että hän ei päässyt näyttämään mattotaitojaan suomiyleisölle. Toivottavasti hän kuitenkin palaa Suomeen ainakin opettamaan, sillä leiri oli todella hieno kokemus.

Europeon Openssit sinivöisissä voittaneelle Teemulle myönnettiin Jamelaon toimestä myös purppura. (kuva)

perjantai 11. maaliskuuta 2011

Awesomeness to the tenth degree...

Olen nörtti... tietokone sellainen. Pidin 90 alussa purkkia (Bulletin Board - KVG 90-luvulla syntyneet), joka pyöri ensin DOS:n ja BBS softan päällä ja sittemmin Linux Slackwarella. Pidimme kaverin kanssa luultavasti Suomen ensimmäisiä verkkopeli-iltoja 90-luvun puolivälissä, jossa pelattiin Falcon 3:sta ja sittemmin Doom:ia, Heretic:iä, Quakea,  jne...

Jos yllä oleva on mitenkään tuttua, niin tämä video on aivan huippu... John Garmack (taas KVG) hapettaa RNC:llä toimittajan... :D



torstai 10. maaliskuuta 2011

Miten selittää BJJ maalikolle...

Olet varmaan joutunut selittämään maallikolle, mistä BJJ:ssä on kysymys ja turhautunut kysymyksiin. Itse yleensä sanon, että se on kuin painia, mutta emme yritä selättää kaveria vaan lopettaa kuristuksella tai nivellukolla...

Tässä mainio video keskustelusta maallikon kanssa... :)

#412 BJJ Seminaari - Jamelao (ja Lucio)

Tänään puolustettiin smash-ohitusta ja lopetettiin sivusidonnasta, north-southin kautta, joko suoralla käsilukolla tai kimuralla. Sitten sparrattiin reilu puolituntia.

Meni ihan mainiosti - stiplasin yhden erän ja lopuksi Marko kuristi minut, kun vedettiin perussparria, mutta muuten sain, joko ohitettua tai vedettyä halfguardiin, jopa Jamelaon, mutta se kyllä taisi antaa sen...

Lucio tuli tänään Suomeen ja saimme nauttia kahden mahti-brassin opetuksesta. Life is Good. :D

Chuck Norris - on se kova

Chuck Norris ja Carlos Machado demoavat Jiu Jitsua vuonna 1992....

Flying Armbar

Salilla oli pyhetta miten opetella lentävä käsilukko ja mieleeni tuli tämä Keith Owenin video, missä näytetään sen treenaaminen turvallisesti. Siitä vaan treenaamaan. :)



Tässä Shinya Aokin opetusvideo, missä jalka hypätään sivuttain vatsan eteen, sekä se risti otteella, mitä yritin sönköttää eilen (hyvä video kaikin puolin, lopussa otteluvideita ja välissä NoGi versiotkin):


Aoki flying armbar by snatchGTT

keskiviikko 9. maaliskuuta 2011

#411 BJJ Seminaari - Jamelao

Tänään ohitettiin guardia toreando tyyppisellä ohituksella ja siitä käsilukko ja sitten perus smash pass ja siitä ezekiel, jos kaveri kääntyy polvilleen.

Sitten painittiin. Pari stiplua, mutta muuten meni ihan ok...

Muutama kuva Hipkon Galleriassa

Terere return of the Champion

Terere, yksi BJJ:n legendoista ja erittäin viihdyttävä ottelija, on tekemässä paluuta pohjalla käynnin jälkeen (viinaa, huumeita jne.). Hyvältä näyttää:

Spiderguard juttuja...

tiistai 8. maaliskuuta 2011

#410 BJJ Seminaari - Jamelao

Tänään käytiin leirillä avoimen guardin pitämistä ja "pelastamista". Hyviä juttuja ja pysyin niillä jopa hetken hengissä Samin kanssa. :) Pääsin ohittamaan Jamelaon guardia, mutta menin kunnioituksesta niin sekaisin, että pää tyhjeni saman tien (mikä voisi olla myös hyvä juttu, mutta ei tällä kertaa). Pyristelin hetken, annoin delarivan ja sitten mentiin. Kivaa oli ja huomenna uudestaa.

Tästähän voisi lyödä munille tai purra...

Olen itsekkin törmännyt samaan arvosteluun guardista, että tästähän voisi lyödä munille tms. Tässä Draculinon vastaus, mutta ensin vähän taustaa videolle:

A guy calling himself "Master" made the statements


"I mean, I thought that Gracie Jiu-Jitsu was first of all supposed to be about self defence in a real fight, or at least that is how it is promoted. Then why on earth is the ridiculous 'guard' position emphasised? All the other guy on top has to do is reach down and grab your testicles, which you have left fully exposed by spreading your legs wide open.


If you end up on your back in a self defence situation, try to get up, kick the guy off you, kick his hips, scramble, but whatever you do DO NOT take up the completely unrealistic Gracie guard position and spread your legs exposing your most vulnerable region. It might work in sport fights with a groin guard, but in a real fight it is totally foolish.


Seriously, I am curious anyone who trains BJJ and has done it for at least some understanding of its use for self defence, what exactly is the BJJ view supposed to be, about the fact that anyone even without training can simply reach down and grab your testicles if you let them into a 'guard' posture?


It is simply one of the most unrealistic and foolish positions to take up that has ever been advocated for a self defence situation. "


Tämä näytettiin Draculinolle ja alla olevassa videossa on vastaus:

Rankaise minua Sambolla...

Törmäsin DSTRYR blogissa tähän mainioon videoon, missä kaksi Sambo-kaveria esittelevät ilkeitä temppuja matossa... YEEAAATT! Näillä et saa kavereita salilla ja monet ovat BJJ:ssä kielletty.  :)

maanantai 7. maaliskuuta 2011

#409 BJJ Seminaari - Jamelao

Tänään alkoi Jamelaon seminaari. Kävimme läpi halfguardin perusteita. Hyvää perussettiä ja Jamelao on aivan mahtava tyyppi. Innostus jiujitsuun paistaa läpi.

Lopuksi sparrattiin tehtäväsparria halfguardista. Ensimmäisessä erässä en ehtinyt kissaa sanoa, kun olin jo sweepattu. En ollut ihan hereillä, kun alta tuli räjähtävä sweeppi. Pitäisi keskittyä päivän tekniikkaan eikä palata siihen omaan peruspeliinsä. Loppuseminaarin haen päivän tekniikkaa. Meni syteen tai saveen.


Pankration Gym 10-vuotta video...

Veljemme Haminasta ovat koostaneet mainion 10v. videon. Onneksi olkoon vielä kerran...

Master of Illusion or a student of reality?

Potku netissä on keskustelua itsepuolustuksesta ja siellä oli Defendo-porukan videossa hieno teksti:"It is better to be student of reality, than a master of illusion". Tuo kuvaa minusta hyvin tilannetta monessa kamppailulajissa, jossa viuhdotaan kuvitteellisia vastustajia tai treenataan vain ennalta sovittuja hyökkäyksiä vastaan. BJJ:kin on kehittynyt urheilun suuntaan ja jos ei ikinä treenaa lyönneillä, niin ei kannata yllättyä "tositilanteessa", kun paini muuttuu yllättävän haasteelliseksi nyrkkien heiluessa.

Monille tosin riittää, että paini on kivaa ja hauska harrastus ja tuo IP-puoli ei kiinnosta - hyvä niin, kunhan ei elä harhakuvassa, että pärjää missä vain kun on treenannut n vuotta sportti-bjj:tä. Varmasti pärjää monessa tilanteessa, mutta yllätyksiä on luvassa.

Itse käyn BJJ:ssä siksi, että se on äärimmäisen kivaa painia kavereiden kanssa "herrasmiessäännöillä" - eli tuo on lähestulkoon ainoastaan hauskanpitoa, koska en näy että omassa elämässäni tarvitsisin valmistatautua taistelemaan henkiinjäämisestä tuolla kadulla.

Sunnuntai porukkammekin treenaa Gracie Combativesiä tuolla samalla hauskanpitoasenteella, jotta tuo lyöntipuoli olisi edes jollainlailla tuttua ja se on itse asiassa tosi kivaa painia vaparihanskat kädessä, niin että niillä "merkataan" lyöntejä.

Jos haluaa tosissaan harrastaa itsepuolustusta, niin siihen on ehkä paremminkin sopivia lajeja, kuten Defendo, Krav Maga yms. Minulle nuo ovat vähän turhan "totisia" lajeja, mutta itsepuolustus onkin totista hommaa, missä yritetään pysyä hengissä. Tässä mainio video Defendo porukan mattotouhuista. Samoja periaatteita, kuin BJJ:ssä, mutta astetta rujommalla asenteella:

Maaliskuun kurssit Moolassa - kroppa kuntoon...

Moolassa on maaliskuussa seuraavat kurssit:

la 12.3. klo 11-15 Kasvisruokakurssi
su 13.3. klo 11-13 Astangan alkeiskurssi
pe 18.3.-su 20.3. Astangaviikonloppu Dylan Bernsteinin kanssa
la 26.3. klo 14-16 Hot jooga kurssi

Kaikilla kursseilla vielä muutama paikka jäljellä. Ilmoittautumiset ja lisätietoja miisa ÄT moola.fi

Jos olet jo muutaman kerran käynyt vaikka Hipkossa käynyt joogaamassa, niin suosittelen tuota Dylanin viikonloppukurssia. Luvassa käsillä seisonta treeniä, hengitysharjoituksia ym. hauskaa ja mielenkiintoista. Kurssi sopii aivan aloittelijoillekin, eli ensin vaikka tuonne alkeiskurssille ja sitten Dylanin kurssille. ;)

Tapasin Dylanin vuosia sitten intiassa ja olemme siitä lähtien tavanneet maailmalla ja suomessa aika säännöllisesti. Mainio tyyppi ja erittäin hyvä opettaja, joka kiertää maailmaa opettamassa joogaa.

Tässä kaverin weppisivut. Stillness in Action ja tekee hyvää musiikkia: JetTricks presents Dylpostino – The All One Breath EP

sunnuntai 6. maaliskuuta 2011

#408 BJJ-Klubi - Kristian

Lämmiteltiin pienellä kuntopiirillä, sitten drillattiin clintchistä leghook takedownia, bodyfoldia ja lyöntietäisyydeltä kahden jalan alasvientiä.

Lopuksi sparrattiin kuutisen erää lopetukseen vaparihanskat kädessä. BJJ menee kyllä aika lailla erilaiseksi, kun niitä nyrkkejä alkaa satamaan. Alta on todella tärkeää saada kaverin postura alas ja kädet sidottua. Combativesin "punch block series" toimii todella hyvin.  Triangelien hakeminen on yllättävän "helppoa", kun kaveri yrittää lyödä guardista - tämäkin on suoraan drillattu combatives tunneilla.  Avoimessa guardissa sitten saa tosissaan varoa mihin jalkansa laittaa, jäinkin hienoon toeholdiin.

Jos kaveri pääsi guardin ohi, niin aika nopeasti oli todellisessa pulassa. Kun yritti suojata päätä, niin äkkiä oli americana tms. kiinni.

Itse kun pääsi guardin ohi, ei oikeastaan tullut tehtyä perusjiujitsua kovinkaan paljoa - polvi vatsalle ground and pound, joka avaa paketin aika tehokkaasti - Iskuja suojaaviin käsiin suorakäsilukko tuntui olevan helpoin ratkaisu lopettaa ottelu.

Lopuksi astangajoogatunti ja korppa kiittää.... ja nyt ämpärillinen ruokaa kiitos.

#407 BJJ - Vapaatreeni

Käytiin Jarin kanssa läpi suoraa nilkkalukkoa eri setupeilla - eli drillattiin toistoja, toistoja, toistoja.... vaatii vielä aika paljon toistoja, ennenkuin lähtee Palhareksen lailla... :)

..ALL GLORY TO THE HYPNOTOAD

Klikkaa kuvaa ja näe totuus...

Jamelão:n BJJ-seminaari alkaa huomenna

7. – 13.3. Hipko järjestää viikon pituisen brasilian jiu-jitsu-, vapaaottelu- ja lukkopainileirin. Leirin opettajana on Lucio Linhareksen opettaja mestari Eduardo da Conceiçao o "Jamelão.

Seminaari viikonloppuna, 12.3 Jamelão ottelee vapaaottelun Fight Festival 30 -tapahtumassa.
Seminaari on yleisleiri, johon ovat tervetulleita niin vähemmän harjoitelleet kuin edistyneemmätkin seurasta tai teamista huolimatta.




Aikataulut:

Maantai klo 16.30-18 Metsälä (BJJ)
Tiistai klo 10-11.15 Kontula (BJJ)
Tiistai klo 19.15-20.45 Kontula (BJJ)
Keskiviikko klo 17-18.15 Metsälä (BJJ)
Torstai klo 10-11.15 Kontula (BJJ)
Torstai klo 19.15-20.45 Kontula (BJJ)
Perjantai klo 10-11.15 Kontula (BJJ)
Lauantai 10-12 Metsälä (BJJ)

Hinnat: Leirin hinta 90 €. Maksu suoritetaan käteisellä paikan päällä.
Ilmoittaudu ennakkoon: info@hipko.fi tai p. 050-590 3905

Viikon kysymys #4?

Tällä viikolla kysellään iänikuista sport vs. itsepuolustus dilemmaa. Graciet kehittivät BJJ:n alunperin itsepuolustuslajiksi, jossa kevyemmällä ja hiekommalla vastustajalla on mahdollisuus tekniikkan ja vipuvoimia käyttämällä voittaa isompi ja vahvempi vastustaja (katso bjj:n historia).

BJJ:n levittyä Gracien suvun ulkopuolelle yleistyivät BJJ kilpailut nopeasti ja yleiset BJJ-liiton säännöt vakiintuivat. Gracie:t ovat arvostelleet, että sport BJJ vie lajia kauemman realistisesti itsepuolustamisesta, koska tekniikat kehittyvät urheilulliseen suuntaan, jossa ei oteta esim. lyöntejä huomioon. (kokonaan toinen kysely onkin, että kannattaako "mattoon" itsepuolustustilanteessa mennä ylipäänsä)

Tällä viikolla kysytäänkin treenataanko seurassasi sport vai itsepuolustus mielessä vai molempia.

Keskustelua voi käydä taas POTKU.NET:ssä





perjantai 4. maaliskuuta 2011

keskiviikko 2. maaliskuuta 2011

Super kaulus-grippi

Mika näytti tämän minulle viime viikolla ja nyt nähtävästi Abmar on saanut siitä vihiä ja tehnyt videon. Baittari... :) Hyvä vinkki joka tapauksessa.

tiistai 1. maaliskuuta 2011

#406 BJJ - Timo

Tänään ei enää ota yhtä paljon aivoon, kun kävi päässään läpi asiat ja totesi, että herneitä nenään ottamalla tästä ei saa mitään irti - eli ei muutakuin rinta rottingilla kohti uusia tappioita. :) BJJ kuitenkin perustuu tekniikkaan ja vipuvoimiin. Se huomaa hyvin, kun painii esimerkiksi mustavöiden kanssa, kuinka vaivattomasti he pystyvät viemään meitä aloittelijoita.

Jos voimapaini oikeasti kiinnostaisi, niin olen väärässä lajissa. ;) Tämä on vain aika pitkä polku ja välillä tekee mieli oikaista, vääntämällä voimalla, mutta se ei ole jiu jitsua....

Tänään oli taas kivaa. Lämmittely, alasvientejä pystysparria ja lopuksi pystystä viiden minuutin eriä, joissa laskettiin pisteitä omissa päissämme tulevia kisoja varten.

Peukalolla pystyy jo ottamaan varovasti grippejä, joka helpottaa painia huomattavasti ja sain jopa yhden suoran nilkkalukon, joskin kevyessä tekniikka sparrissa, mutta kivaa se silti oli. Toisessa erässä selvisin Samin kanssa vissiin ekaa kertaa taputtamatta ja pääsin jopa lopulta päälle sivusidontaan - pisteissä kuitenkin hävisin noin 10-2, mutta kuten joku viisas on tokaissut - points are for pussies. Ainiin ja testasin Paven iron-closed guardia.. ihan käsittämätöntä miten kaveri voi puristaa jaloilla niin, että meinaa kylkiluut mennä. :D

Jotenkin on peruskonseptit hukassa. Nyt pitää unohtaa uudet tekniikat ja liika ajatteleminen vähäksi aikaa ja keskittyä sparriin enemmän konseptitasolla ja antaa tekniikoiden tulla takaraivosta. Pakko sinne on jotain olla tarttunut neljässä vuodessa... saa nähdä... pääasia, että saa käydä matolla möyrimässä.