maanantai 31. joulukuuta 2012

BJJ-Vuosi 2012 ja Hyvää Tulevaa Vuotta!

2012 oli mainio treenivuosi. Klubilla on käynyt hyvin porukkaa ja viikkotreeneissä on ollut hyvä meininki.

Alkuvuodesta keskityin selän ottoihin ja käytiin klubilla Ryan Hall:n Back Attacks settiä. Selkä peli muuttui tuona aikana siitä "laitan hookit kiinni ja sitten yritän jotain kauluskuristusta" tasolta ihan eritasolle kaikkineen spinneineen, turvavöineen, kiikkustuoleineen, perspotkuineen ynnä muina selän hallintajuttuineen.

Loppuvuosi on mennyt sitten aika lailla top-game:n kanssa, kun hankittiin harmaakarhujen kanssa se Rafael Lovato Jr:n Ultimate Pressure Passing ohjelma. Sitä on drillattu todella paljon ja tuntuu ainakin itsestä, että oma ohituspeli on kehittynyt todella paljon. Aikaisemmin ohituspeli oli lähinnä läjä erilaisia tekniikoita, joita yritti tilanteen mukaan, mutta nyt alkaa selkärangassa olemaan sellainen 4-6 tekniikan paletti, joita voi ketjuttaa kaverin reaktion mukaan. Homma paranee kokoajan, mutta paljon saa vielä drillata, että ohituspeli on tyydyttävällä tasolla. Etenemistä kuitenkin on havaittavissa... :)

Treenikunnon kannalta oli myös hyvä vuosi. Ei tullut isompia loukkaantumisia, mitä nyt selän kulumat ja pullistelut laittoivat ukon jumppaamaan corejumppaa tavallista enemmän.


Katselin tuossa blogia ja totesin, että tänä vuonna on tullut 188 lajitreeniä ja siihen oheisjumpat päälle. Minimitavoite tälläiselle konttorirotalle on ollut vuodelle ilman loukkaantumisia vähintään 150 treeniä, joten olen ihan tyytyväinen tähän vuoteen. Tällä tahdilla on kroppa pysynyt aika hyvin kunnossa ja tuntuu, että palautuminenkin on ollut ihan ok. Sinäänsä jännää, että vaikka vuosia on kohta 44, niin tuntuu että on vuosi vuodelta voinut hissukseen lisäillä treenikertoja viikkoon.

Kun aloitin 37 vuotiaana BJJ:n, niin 2-3 treeniä viikossa oli aika lailla maksimi mistä pystyi palautumaan. Nyt voi vetää 3-5 kertaa viikossa ja kotijumpat päälle, kunhan kuuntelee kokoajan kroppaansa ja antaa levätä, kun siltä tuntuu..

Kivaa on ollut. Kiitos kaikille mahtaville treenikavereille ja Hipkolle, jota parempaa treeniyhteisöä en osaa edes kuvitella.

Hyvää tulevaa vuotta 2012 kaikille ja tatamilla tavataan. :D

#719 BJJ

Tänään saatiin duunit tehtyä aikaisessa ja vuosi kunnialla suljettua... joten pääsin tatamille vielä tänään viimeisille paineille. Paikalle saapui Kari, Mika, Jesse ja Timo ja lämmittelyjen jälkeen sparrattiin käytännössä vajaa pari tuntia.

Hullun kivaa oli ja puolustaa sai taas ihan hulluna - sen verran taitavaa sakkia tatamilla. Timon tyyli painia on aika uniikki - kaveri on liikkeessä kokoajan ja pyörii marakatti ympärillä hyvällä paineella. Tuo nollaa oman pelin aika täydellisesti. Ei oikein pääse aloittamaan mitään tekniikkaa "puhtaasti", kun Timo on jo häipynyt paikalta, juuri kun on lähdössä tekemään jotain.

Jesse tuttuun tapaan grindasi minut mountissa lyttyyn ja se oli siinä :) ja Mikan kanssa mentiin myös tutulla kaavalla... minä puolustan hullun lailla saan, ehkä pari deep halfguard sweeppiä ja lopulta Mika lopettaa minut joko selästä tai kimuralla. Karin cross pass from hell oli taas murhaava... puvussa vaan tikkaukset rutisivat, kun Kari tuli ohi ja sitten sai könytä aika lailla ennenkuin pääsin takaisin päälle ja sain sentään karhuryhmän agendalla olevan sivukuristuksen tehtyä.

Jalkalukot olivat minun tämän päivän onnistumisen hetkiä, jotka sain rakennettua Buchechan setin tekniikoilla. Noita päästään klubilla drillaamaan alkuvuodesta, kunhan ollaan halfguard setti käyty läpi.

sunnuntai 30. joulukuuta 2012

#718 BJJ Klubi

Tänään aloitettiin Buchechan Total Control DVD setin läpikäynti. Homma alkoi Halguard DVD:llä ja aluksi käytiin knee sheildin pitämistä ja drillattiin sitä jonkin aikaa.

Ensimmäisenä tekniikkana tehtiin inverted armbar halfguardista, kun kaveri hapuilee pääotetta. Ihan hyvän oloinen tekniikka, mutta ainakin aluksi sparrissa oli hankala saada aikaiseksi.

Toisena tekniikkana tehtiin Coin-sweeppi, joka on hyvin samanlainen kuin classica-sweeppi, mutta mennäänkin enemmän kaverin alle ja mennään sisäpuolen hartian yli samalla työntäen kaverin käsi hänen vatsaan kiinni, niin että ei saa postattua sitä sweepatessa.

Tässä oli hieman hankaluuksia aluksi, kun lihasmuisti yritti kokoajan tehdä classikaa, mutta lopuksi alkoi menemään. Tätä pitää drillata vielä paljon, hyvä oloinen sweeppi.

Viimeinen sweeppi olikin sitten aika advanced shit-osastoa... eli coinsweepistä kaverin flippaus ympäri ja selän otto. Kokeiltiin parikertaa ja "jätettiin hautomaan". Tämä on tuolle Buchechan setille aika tyypillistä. Suurin osa on hemmetin hyvää yksikertaista tekniikkaa, mutta sitten välissä on todella teknistä settiä. Kivahan tuota oli kokeilla, mutta voi mennä muutama vuosi, kun tuolaiset lähtee sparrissa.

Sparrit otettiin kneeshildistä ja yritin hakea päivän juttuja, mutta liian helposti ajautui sinne deep halfguardiin, kun hommat ei lähtenyt samantein. Sieltä sitten gameplanin mukaan. Onnistui kerran uimaan suoraan triangeliin, kun sweeppasin huolimattomasti ja Tomilta opin uutta sidesmashin puolustamisesta, kun Tom otti gripin vastakädellä nilkasta ja nollasi sidesmashin mainiosti ja sweeppasi vielä kaupan päälle. Nikita esti myös älyttömän hyvin deeppiin menemisen naulaamalla käteni lattiaan koko painollaan, kun oli cross-ohittamassa ja sain horjutettua sen verran että olisi ilman tuota "lattiagrippiä" päässyt deep-halfguardiin.

Eli käsi pitää pitää vapaana ja sidesmashiin ei pidä rynnätä, jos kaverilla on ristiote nilkasta.

Kivaa oli taas... sunnuntaina jatketaan.

BJJ-Klubilla Halfguardia tänään...

Oli alunperin tarkoitus aloittaa tänään jalkalukkosetti tuosta Buchechan Total Control DVD setistä, mutta kun katsoin tuota settiä tarkemmin eilen, niin totesin että tuo Half Guard setti on hyvä tehdä ensin, koska monet jalkalukoista perustuvat tuolla DVD:llä käytyihin juttuihin.

Eli aloitetaan tänään Buchechan halfguard setillä ja sen jälkeen sitten jalkalukot...

perjantai 28. joulukuuta 2012

#717 BJJ - Marko

Lämmiteltiin hyvällä perussetillä ryyditettynä reippaan pituisella lankutuksella - selkä näyttää peukkua. :) tekniikkaa ei sinäänsä treenattu. Muutama liikkumisharjoite ja sitten lähdettiin tahkoamaan 20sekunnin tehtävä sparrieriä, niin että päällä oleva kaveri vaihtuu kokoajan kiertävästi.

Ensin puolustettiin mounttia ja toinen kierros hyökättiin mountista. Käsitin puolustuksen vähän väärin ja jäkitin vain kyynerpäät kyljissä, vaikka olisi pitänyt yrittää aktiivisesti paeta. Eihän sitä kukaan auki saanut - paitsi Marko joko loikkasi mountista pystyyn ja veti pystystä suoran nilkkalukon.

Toinen kierrospari lähdettiin ukko selässä turvavyö kiinni ja taas oli todella hankala 20 sekunnissa saada mitään aikaiseksi - mounttiin päädyin pari kertaa ja yhden triangelista tehdyn käsilukon sain aikaiseksi. Puolustuksessa sain muistaakseni kaikki puolustettua - kerran oli kyllä bow and arrow todella lähellä.

Seuraavaksi sitten vedettiin kierros, että itse oli kiertävässä joukossa päällä mountissa 20sekuntia. Mitään hifistelyä ei tuossa ajassa ehtinyt tekemään vaan siirryin nopeasti mountista polvivatsalle ja siitä yritin reippaasti vain Cyborgin polvikuristusta - kolme kertaa onnistuin... (sori kaikille, se ei ole mikään Arte Suave liike - mutta oikein tehtynä toimii todella hyvänä verikuristuksena - polvi sulkee toisen puolen ja kaverin käsi josta nostetaan ylös toisen)

Seuraavaksi sitten taas alle ja avointa guardia alta lähdin hakemaan armdrageja tai singleleg guardia - muutama hyvä sweeppi onnistui ja Markon kanssa pääsin alta single legiin asti, mutta pölhönä annoin Markon ohjata pääni väärälle puolelle ja jäin giljotiiniin viedessäni Markoa tonttiin.

Päältä sitten pääsin treenaamaan pressure passingiä ja kuusi ensimmäistä menikin hyvin, mutta sitten alkoi ukko piiputtamaan ja vastaan minua taitavampia kavereita, joten kolmessa viimeisessä jouduin sweepatuksi.


Klubilla sunnunnuntaina?

Sunnuntaina aloitetaan Klubilla sitten uusi setti... Ajattelin että tehtäisiin vaihteeksi jalkalukkoja ja tuossa syksyllä ostamassani Buchechan Total Control DVD setissä on aika hyvä paketti. Käytäisiin läpi seuraavina viikkoina, suora nilkkalukko, toeholdit, kneebarit, calfslicerit ja erilaiset setupit noihin... Eli miltä kuullostaisi? Kyse on tästä setistä: Kun nuo on käyty niin jatketaan pitkin kevättä lopuilla DVD:llä setistä?

torstai 27. joulukuuta 2012

Z-Guard pass

Tätä tulee itse käytettyä aika paljon. Sama ohitus tehtiin myös Jamelaon seminaarissa, joskin eri gripeillä:

maanantai 24. joulukuuta 2012

Jesse Malmberg - Mount Miniseminaari video

Kävimme BJJ-Klubilla viime viikot mounttia läpi ja totesin, että olisi hyvä jos saisimme vielä Jessen pitämään S-mountista tunnin, koska Jessellä on mielestäni aivan käsittättömän tiukka mountti.

Juttelin Jessen kanssa agendasta ja päätin ottaa "yksityistunnin" klubille - Hyvää Joulua kaikille. Tässä eilinen Jessen pitämä Mount - Miniseminaari videona kävijöille ja kaikille muillekkin ja Kiitos Jesselle hyvän setin vetämisestä ja OK:sta, että tämän saa laittaa yleiseen jakeluun.



ps. Jesseltä kannattaa ottaa yksityistunteja, jos jonkun osa-alueen parantaminen kiinnostaa. Kaverilla on mainio silmä osoittamaan pieniä yksityiskohtia, jotka tekevät ison vaikutuksen tekniikan toimivuuteen.

sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Pankration Gymin uudet tilat

Veljet haminassa ovat rakentaneet uuden salin... näyttää hyvältä. Koskas on tuparipainit? :D


...mutta mitä jos ne on Zombeja?

Tuossa alla pohdittiin monen hyökkääjän haasteita, mutta jos Maya kalenterit on vähän jätättäneet ja Zombie-harmageddon vielä tuleekin, niin tässä mainio tekniikkavideo:

How to Defeat Multiple Opponents (Special Edition Gracie Breakdown)

En ole itse ehtinyt tätä vielä katsoa (laitan tähän talteen illalla katsomista vasrten), mutta kiinnostaa kovasti mitä Gracien veljekset ovat tästä mieltä. Tämänhän on se yleisin arvostelun kohde miten Brazilian jiu jitsu itsepuolustuslajina toimii montaa vastustajaa vastaan.

#716 BJJ - Miniseminaari Jesse

Jesse tuli tänään klubille pitämään miniseminaarin mountin pidosta. Lämmittelyn jälkeen käytiin kertauksena läpi perusteiden pakenemiset mountista ja niiden puolustamiset.

Tämän jälkeen käytiin itse tekniikkana alamountista paineen pitämistä ja siitä sivukuristus. Jos se ei onnistu, niin ezekiel tai americana.

Sitten käytiin läpi s-mountin rakentaminen ja siitä käsilukko molemmille puolille ja lopuksi hieman kaverin puolustuksen purkua.

Oli todella hyvää settiä ja tähän on hyvä lopettaa virallinen 2012 kausi. Välipäivinä toki treenataan, mutta niistä enemmän maanantaipaineissa.


lauantai 22. joulukuuta 2012

Huomenna klubilla...

Kiristetään mounttia ja drillataan peruslopetukset.... ja nyt ei tarvitse kuunnella minua vetämässä papukaijana DVD-tekniikkaa, vaan Jesse tulee näyttämään miten se tehdään kunnolla.

perjantai 21. joulukuuta 2012

#715 BJJ

Mentiin Karin kanssa Metsälään viideltä tarkoituksena drillailla ja sparrailla, mutta meni aika lailla vain sparraamiseksi. Käytiin vähän sivukuristusta läpi, mutta muuten vain sparrattiin. Yritin huvikseni aloittaa alta berinbololla... :D mutta ne meni aina ihan pipariksi ja Kari tuli joka kerta cross passillä ohi. Sen jälkeen saikin sitten puolustaa ihan tosissaan northsouth kuristusta (nyt on kivan liila leuka... :D). Itse hain sivukuristuksia tai ezekieliä, mutta ei ollut helppoa, kun Kari tiesi mitä olin tekemässä.

Viimeiseksi eräksi otettiin Jukan kanssa viisi minuuttinen, josta tuli 35 minuuttinen erä, joka loppui siihen, että pyörittiin tatamilta ulos ja minun piti lähteä "opettajakokoukseen". Hauska piitkä sparri, jossa välillä minä olin mountissa ja välillä Jukka minun selässä. Paljon on vielä treenattavaa... ei vain pitäisi turata hyviä positioita noin..

Kaiken kaikkiaan taas aivan mahti treeni... Treenin jälkeen marssin alakertaan, jossa oli Hipkon opettaja kokous ja Timo oli järjestänyt opettajille elämyksen, missä pääsi tuntemaan miltä alkeiskurssilaiselta tuntuu. Eli paikalla oli HipHop ja street tanssi opettaja, joka opetti meille koko Gangnam Stylen "oikean" koreografian... tai siis yritti opettaa. Siihen on syynsä, että olen ajautunut painilajeihin. Olin yhtä vasenta jalkaa koko ukko. Kivaa oli ja tuosta on ikävä kyllä tulossa varmaan jotain kuviakin myöhemmin. Videokamerakin siellä oli.... mutta toivon todella, että siihen muistikorttiin on tullut joku häiriö... :D

Hauska päivä ja nyt on ensi torstaihin asti vapaata töistäkin. Sunnuntaina on BJJ-Klubi ja special guest tulee opettamaan meille miten sitä mounttia oikein pidetään. :)

torstai 20. joulukuuta 2012

Mendez: Selän otto kilpparista

On nämä vaan niin hyviä... Mendezin veljekset ovat sitä harvinaista porukkaa, jossa yhdistyvät maailman paras kilpa jiujitsuka ja todella hyvä opettaja:



keskiviikko 19. joulukuuta 2012

#714 BJJ - Timo

Lämmiteltiin ympyrän juoksulla ja ohitusdrilleillä. Tekniikkana Timo veti single leg guardista perussweepit nilkkahookilla. Cross-pass:stä ukko nokalleen, "double leg kun kaveri nousee ylös ja liepeen syöttö molemmille käsille ja ukko taas nokilleen.

En ole paljoa pelannut tuolla hookilla ja tänään tuli sitten testattua ja todettua, että älyttömän toimivaa settiä. Ajoitus oli vain hukassa. Kevyemmän kaverin sai kyllä lähtemään omalla "aikataululla", mutta painavempaa kaveria oli turha yrittää väkisin viskata. Eli pitää odottaa, että kaveri lähtee cross pass:iin.

Selän pitäminen pitää taas drillata kuntoon, kun on tullut turattua lähiaikoina liian monta kertaa homma siinä vaiheessa, jos kaveri kääntyy kilppariin.

Lähdettiin pystystä ja hain double legejä, mutta "penetraatio" (hehe) jäi vajaaksi - eli pitää astua vähän syvemmälle. Markon opettama nilkkapikkaus taas sopii minulle tosi hyvin ja sen sain toimimaan parikertaa.

tiistai 18. joulukuuta 2012

Harmaakarhut

Meillä on Hipkossa pieni harmaantuva herrasmiesporukka (minä, Miska ja Kari), jotka käymme perjantaisin drillaamassa ja tehtäväsparraamassa tekniikkaa.

Homma lähti, kun kaikki ostimme tuon Rafael Lovaton Jr. Ultimate Pressure Passing systeemin ja päätimme, että tämä on sen verran hyvää settiä että nämä pitää drillata kunnolla läpi.

Homma on toiminut sen verran hyvin, että tästä on tullut kaikilla käytännössä se ohituspeli mitä me käytämme ja perjantaisessiot ovat olleet muutenkin todella hauskoja - kun ei ole ollut "junnuja hötkyilemässä... " :D

Tuli sitten jossain vaiheessa puheeksi, että pitää saada patchi-porukalle. Päätimme käyttää Hipkon värejä ja pohjaa Timon siunauksella, koska kuulumme Hipko-perheeseen ja lopulta logoksi muodostui tuollainen.

Grippitappelua ja alasvientejä.

Tässä alasvientejä minun makuuni, kun ei tarvitse nostella kaveria. :)

maanantai 17. joulukuuta 2012

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

#713 - BJJ-Klubi

Lämmiteltiin perusetillä ja sitten katsottiin tekniikkana superman pakeneminen, joka näytti toimivan sparrissakin samantein, kun Teppo linkosi minut samantein mountista butterfly-guardiin. Seuraavina tekniikoina käytiin vielä Americanan, ja suoran käsilukon puolustaminen mountista. Käsilukossa kolme varianttia, riippuen siitä missä vaiheessa "herää" puolustamaan.

Loppusparrit vedettiin mountista ja on se vaan tuulinen paikka olla päällä. Kerran sain arm triangelin kiinni ja pöhkönä luovutin liian nopeasti, kun kaveri sanoi että ei olisi enää pitkään sinnitellyt. Tuosta on tulossa lempi lopetukseni.

Tuossa alla kyselin ensivuoden toiveita klubille ja toiveena oli pystyä. Suosittelen menemään lauantain heittopainisessioihin, missä Hipkolaiset treenaavat Judokoiden kanssa. Itsellä on selässä sen verran kilometrejä (lievä pullistuma, muutama kuluma ja pari madaltumaa), että alasvientitreenien jälkeen menee aina pari päivää jääpussien kanssa. Eli ehkä seuraavassa elämässä, minusta vielä tulee heittokone. Nyt vedän guardiin.. tai old school double leg lähtee ihan ok... ja single leg... osotogarikin jotenkin....  :)

Tänään Klubilla

Käydään loput Caio Terran Mount DVD:stä. Superman pakeneminen, kun siltaus ei toimi ja sitten puolustukset alta mountista amerikanaa ja suoraa käsilukkoa vastaan.

Sitten pitäisi miettiä mitä tehdään tammikuussa. Vaihtoehtoja on mm. Buchechan Total Control DVD setti tai sitten Ryan Hall:n arm triangeli setti.

Loppuvuoden sessioissa voitaisiin kerrata Jamelaon seminaari juttuja. Yritän saada editoiduksi ne alkuviikosta.

lauantai 15. joulukuuta 2012

Kehonhallintaa...

Ei sinäänsä BJJ-video, mutta huimaa katseltavaa ja moinen kehonhallinta ei olisi ainakaan haitaksi BJJ:ssä:

perjantai 14. joulukuuta 2012

#712 BJJ - Pikkujoulut

Tänään oli Hipkon perinteiset BJJ-pikkujoulut. Homma alkoi klo 1700 kevyillä alkulämmöillä, hipkon Garage-salissa ja sitten laitettiin musa "täysille" ja diskovalot päälle ja alettiin sparraamaan ilman kelloa. Vaihdeltiin paria, kun siltä tuntui... hmm... eli siis BJJ Pikkujoulu-Disco - vapaa haku. :D Siinä vaiheessa repeilytti aivan tunteella, kun painiessa Tommin kanssa laulettiin täysillä KISS:n I was made for loving you:n kertsiä. hehe..

sparrasin ensin Tommin kanssa mukavan varttitunnin teknistä rullailua - kokeiltiin puolin toisin kaiken maailman uusdempia tekniikoita.

Seuraava erä meni sitten Panun kanssa rullaillessa ja varmaan reilu vartti myös. Kivaa oli kun ei oltu varmaan vuoteen (?) sparrattu. Sitten sparrasin Villisian kanssa, joka teloi harmillisesti polvensa jokin aika sitten ja oli nyt polvituen kanssa fillistelemässä. Rullasin supervarovasti pitäen silmällä kokoajan Tonin polvea - olisi tullut supermorkkis jos olisi turannut sen jotenkin, mutta todella mainiota että pääsi Tonikin matolle.

Sitten erä Karin kanssa joka meni ihan Lovatteluksi - Kari veti kyllä muutaman hyvä deephalfgurd killerin, joten halfguardista ei pahemmin päässyt mitään alta tekemään. Päältä sitten keskityin käsitriangeleihin.

Pikkujouluihin kuuluu perinteenä myös, että kaikki tuo jonkun pienen lahjan, jotka sitten laitetaan isoon koriin mistä sitten kaikki voivat noukkia jonkin toisen tuoman lahjan. Tänä vuonna nähtiin konvehteja (kiitos :), mielenkiintoisia suolasirottimia. Viereisessa kuvassa näkyvä "kardionaamari" ja paljon muuta huvittavaa ja hyödyllistä.

Sitten pidettiin snadi tauko ja Timo vei ensin Miskan ja sitten Suvin yläkerran tatamille vyökokeeseen, jonka jälkeen alakerrassa piiskattiin kaksi uutta sinivyötä. Äärionnittelut Miskalle ja Suville. :D

Tämän jälkeen sparrasin vielä Ishi-Peten kanssa muutaman erän ja sitten mentiin saunaa... tai yritin mutta siellä oli ukkoja kuin sardiineja purkissa, joten menin hetkeksi hengailemaan Macaco Branco kauppaan alakertaan.

Sitten saunassa olikin jo seisomapaikka vapaana ja suihkun jälkeen tatamille hengailemaan ja puhumaan levottomia. Illan päätteeksi heitin autollisen porukkaa vielä keskustaan jatkoille ja itse painelin vegemestan kautta kotiin. Kameraa ei ollut mukana, mutta kuvasin parilla paikalla olleella järkkärillä, joten kuvia varmasti ilmestyy myöhemmin. Ainoa kuva mikä oli julkaistu tämän kirjoittamisen aikaan - oli Karin kardionaamari. :D EDIT: Minnan ottamat kuvat maanantaipaineissa facebookissa ja muutama lisätty tähän.

De La Riva Guard

Nämä Mendez veljesten videot ovat hämmentävän hyviä. Tässä todella hyvin selitettynä De La Riva guard ja eri tekniikat riippuen kaverin reaktiosta.

Rousimar Palhares

Tämän kaverin otteluita odotan aina eniten UFC:ssä. Aivan käsittämätön jalkalukkokone ja lopettaa pääsääntöisesti ottelunsa jiujitsulla - eikä ole ainakaan tähän asti pahemmin syyllistynyt jiujitsukoiden perisyntiin UFC:ssä - yritetään olla pystyottelijoita, koska punaniskat tykkää...

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

#711 BJJ - Jesse

Viikon treenitauko kesti kaksi päivää ja tänään oli jo pakko kömpiä tatamille. Käytiin alkulämpöjen jälkeen x-guard sweeppejä läpi. Ensin tavallinen tekninen ylösnousemisversio ja sitten hihagripillä kaveri kuperkeikkaa ja päälle polvi vatsalle.

Sparrit lähti x-guardista ja päällä ollessa oli kyllä aika hutera olo, kun kaverilla oli valmiiksi x-guard aseteltuna. Jos sai alta kunnon venytyksen ja paineen päälle, niin ei ollut paljoa tehtävissä. Kivaa oli pyöriskellä kevyehkösti palautellen.

Ryan Hall


Katselin tuota Ryan Hallin Arm Triangle settiä läpi kursiivisesti ensimmäistä kertaa ja taas on tullut kaverilta todella hyvää settiä ulos. Hall tekee mielestäni parhaimmat BJJ DVD:t - eteenkin jos ole teknisorientoitunut, eli kiinnostaa teoria tekniikoiden takana.



Ryan Hall:lta on tullut setit 50/50 guardista, Triangelista, Half Guardista ja nyt Arm Triangelista ja voin aika varauksetta suositella kaikkia kaverin DVD:tä.

tiistai 11. joulukuuta 2012

Vinkkejä selän pitoon

Käytiin viime keväänä aika tarkaan selän hallintaa Ryan Hall:n DVD-setin mukaan (suosittelen), mutta tässä tuli hyvä lisävinkki selän hallintaan hookeilla. Lähinnä siihen miten kääntää kaveri sille puolelle mihin itse haluat. Olen nähnyt Marcelo Garcian opettavan samaa tekniikkaa aikoinaan.

sunnuntai 9. joulukuuta 2012

#710 CACC - Jasse Junkkari seminaari

Jasse Junkkari oli tänään Hipkossa pitämässä intron Catch as Catch Can painiin. Aloitettiin lajin lyhyellä historialla ja jatkettiin lämmittelyllä Snake Pitin tyyliin. 

Tekniikoina lähdettiin pystystä ja aluksi katsottiin kahden jalan alavientiä, siitä selän puolelle puikkaamista jos kaveri sprawlaa ja sitten vastaanottajan näkökulmasta puolustettiin selän ottamista hyökkäämällä Saarelalla (jota myöhemmin on myös Kimuraksi kutsuttu ;))

Tämän jälkeen tehtiin pääotteella alasvienti - vähän niinkuin nopea rykäisymäinen lonkkaheitto ja viimeisenä alasvientinä sellainen jossa napattiin kaverin pää kainaloon ja pidettiin leuasta kiinni ja toisella kädellä kainalon alta selän päälle käsi ja parilla askeleella kiepsautettiin kaveri selälleen.. Aivan mahtavaa settiä.

Maasta lähdettiin sitten katsoman kilpparin rikkomisia ja puolustuksia - paitsi että sen nimi ei ollut kilppari vaan joku painitsydeemi, mutta vedettiin läskipyörää molempiin suuntiin ja niistä Saarelalaisia Sakuraba tyylillä. Sitten katsottiin crossface (BRUTAALI!) ja muutamia muitakin helmiä tekniikoita ja paketointeja.

Lopuksi otettiin muutama erä CACC säännöillä, eli selätys tai lopetus (ei kuristuksia, ellei ole käsi välissä - esim arm triangle tms.) Eli aika lailla kaikkea sai tehdä. Minulla oli ilo ja kunnia saada Itä-Helsingin Perskuristaja Harri pariksi, joka oli omassa henkilökohtaisessa nirvanassaan tälläisillä säännöillä ja tekniikoilla painiessa. Siinä konttorirottaa vietiin - hienoa oli. :D Toinen erä Markkasen Samin kanssa, joten omat sparrit otin lähinnä elämysmatkailuna - millaista on olla koukkupainissa vastaan ottavana osapuolena.

Aivan tolkuttoman vaikea painia, kun guardiin tai halfguardiin vetäminen on käytännössä suora häviö - tuo tulee monesta scramblesta refleksinä, joten ei ollut helppoa.

Jasse toi paikalle myös todella kiinnostavia kirjoja meille ihmeteltäväksi, muunmuassa suomalaisen painioppaan vuodelta 1904, missä oli kovin kimuran ja muiden tuttujen liikkeiden näköisiä tekniikoita. Näitä katseltiin innolla treenien jälkeen.

Älyttömän suuri kiitos Jasse Junkkarille mahtiseminaarista. Kannattaa ottaa kaveriin yhteyttä jos kiinnostaa tutustus mattokönyämisen juuriin ja eurooppalaiseen näkökulmaan miten kaveria viedään matossa.

Jassen blogia voi käydä lukemassa täällä:

http://jassejunkkari.blogspot.fi

lauantai 8. joulukuuta 2012

Kalsarit jalkaan ja vääntämään päästä!

Huomenna sitten vedetään kalsarit jalkaa ja tukka jakaukselle (herrasmiehiä kun ollaan) ja otetaan kiinni mistä saadaan ja väännetään - eli Jasse Junkkarin Catch as Catch Can seminaari Hipkossa. Aivan helmeä.

Jassen blogista voi käydä lukemassa mistä on kyse:

http://jassejunkkari.blogspot.fi/2012/12/catch-urheilu-ja-saannot.html

#709 BJJ - Jamelon seminaari

Tänään oli seminaarin viimeinen päivä. Käytiin omat lämmittelyt, jonka jälkeen katsottiin kaksi deep halfguardin "tappoa", samat itseasiassa mitä käytiin viime Lucionkin leirillä. Toimivat kuin se vanha junan vessa.

Uutena tuli aika tyly singleleg guardin tappo. Kaverin noustessa single leg guardiin, napataan loopchoke tyyppinen ote kauluksesta. Työnnetään toisella kaverin päästä, niin ettei pääse karkuun ja astutaan pään yli, niin että kaverin pää jää jalkojen väliin. Sitten vain vedetään kaluksesta ja "istutaan" kaverin pään päälle.

Isot kiitokset Jamelaolle leiristä. Jos on mahdollista päästä kaverin leirille tulevaisuudessa, niin suosittelen. Hyvä meininki. :)



Huomenna sunnuntaina on sitten Klubin paikalla Jasse Junkkarin Catch as Catch Can seminaari.

perjantai 7. joulukuuta 2012

#708 BJJ - Jamelaon seminaari

Tänään jatkettiin taas Jamelaon seminaaria. Aivan älyttömän hyvää settiä ja vaikka viime vuonnakin,  oli todella hyvä seminaari, niin tänä vuonna Jamelao on ihan liekeissä.

Todella hyvää tekniikkaa ja jotenkin muutenkin kaverilla on todella hyvä meininki. Hiton kivaa ollut.

Tänään tehtiin halfguardista päältä hyökkäyksiä ja ohituksia ja lopuksi suljetusta guardista päältä hyökkäys.

Sparrit lähdettiin rivisparrina suljetusta guardista ja yritin joka erässä päivän hyökkäystä, mutta en onnistunut, kun kaikki tiesi tasan mitä yritin ja muutenkin tekniikka vähän vielä kateissa. Kivaa oli ja huomenna on seminaarin viimeiset treenit. Kannattaa tulla... :)

Rickson Gracie

Rickson Gracie: Just Like You from Citizens of Humanity on Vimeo.

torstai 6. joulukuuta 2012

#706 ja #707 BJJ - Jamelaon seminaari

Olen liian finaalissa kirjoittaakseni mitään pidempää. Tänään vedettiin kaksi kolmetuntista sessiota ja molempien lopussa vielä hyvä määrä sparria. Älytömän hyvää settiä todella paljon, joten hyvä että on tullut otettua videolle.

Aamulla oli tatamin täydeltä porukkaa, mutta iltasessiosta oli jäänyt kotiin lepäämään aika lailla. Tokan session sparreissa, en itsekkään enää pahemmin jaksanut tehdä mitään - vetelin lähinnä arm dragejä. Tommin kanssa vedettiin yksi rypistys - jotenkin lähtee aina laukalle Urso Brancon kanssa... meidät pitäisi laittaa sinne häkkiin ja ei päästetä ulos ennenkuin osataan rullailla rauhallisesti. :)

Ihan älyttömän hyvä seminaari... kuvassa ilta session sinnikkäät.

Huomenna jatketaan taas... :)

Chuck Norriksen ensi tapaaminen Gracieiden kanssa.

keskiviikko 5. joulukuuta 2012

#705 BJJ - Jamelao Seminaari

Tänään käytiin lämmittelyn jälkeen tolkuttoman hyvää settiä deephalfguardista. Homer Simpsonia erilaisilla sisään tuloilla ja pari muuta hyvää sweeppiä. Lopuksi käytiin Darce-kuristusta ja Ezekieliä selästä läpi yhden sweepin jatkoksi.

Tehtäväsparrissa vedettiin halfguardista ja homerit lähti ihan hyvin, kunnes Miska veti minut tasaiseksi suoraan lovaton setistä. Viimeisessä sparrissa vedettiin Tommin kanssa hyvällä sykkeellä piiiiiiitkä erä, joka loppui minun roikkuessa huonossa Darcessa ja manaillessa miksen ikinä saa sitä kunnolla kiristettyä.

Treenin loputtua Jamelao oli huolissaan, että ei ehdi vetää koko settiään läpi seminaarin aikana ja totesi, että huomennahan on kaikilla vapaapäivä, joten voimme vetää kaksi kertaa kolme tuntia... okei... sitten vedetään... puuh  puuh... :D

Tommi jaksaa kirjoittaa hienosti tekniikoiden yksityiskohtia:

http://ajokoiratommi.blogspot.fi


tiistai 4. joulukuuta 2012

Jasse Junkkari - Kynän ja Miekan tie

Jasse Junkkari on aloittanut mielenkiintoisen blogin, jossa käy läpi kamppailun historiaa eteenkin grapplingin suunnasta. Jasse on myös kirjoittanut useamman artikkelin FightSporttiin joita viimeisin uusimmassa numerossa.

http://jassejunkkari.blogspot.fi

Ensi sunnuntainahan on meillä Hipkossa myös Jassen vetämänä tutustuminen Catch painiin.

Kuvassa Jasse Royce Gracien käsittelyssä...

Brief History of Brazilian Jiu Jitsu

Hieno video...

The Real Berinbolo

Vihdoin Berinbolo-tutorial Berinbolon Mestareilta kaikille jiujitsu hyrrille.

"The Berimbolo was developed by the Mendesbros and became famous because they used it to attack their opponents in the past few years. This back attack is one of the Mendesbros crafty tricks from the Berimbolo technique. "

maanantai 3. joulukuuta 2012

Rafael Lovato Jr webinaari...

Olin juuri mukana Rafael Lovato Jr Live webinaarissa missä Lovato Jr. esitteli pressure passing systeemiään ja vastaili kysymyksiin ja näytti hyvin yksityiskohtia.

Webinaari näyttää olevan vielä katsottavissa replaynä - suosittelen katsomaan jos paineella ohittaminen kiinnostaa.

Toimiva linkki vielä muutaman tunnin

DVD setti on tarjouksessa vielä tänään ja sitä voi ihmetellä täällä....

#704 BJJ - Jamelao Seminaari

Tänään alkoi Hipkossa Jamelaon halfguar seminaari joka kestää tämän viikon.

Käytiin hyvät lämmittelyt jonka jälkeen katsottiin knee shield aka spider halfguardista omoplata ja sen kaveriksi bonuksena erittäin härö lopetus, missä kaverin käsi koukattiin vastapuolelta jalalla ja kiskottiin yli.

Toisena lopetuksena kauluksesta loopchoke tyyppinen setti, jossa käytettiin jalkaa.

Rivisparrit aloitettiin halfguardista. Hyvä treenit olivat ja suosittelen tulemaan seminaarille. Huomenna aika ei luultavasti anna minulle mahdollisuutta mennä, mutta loppu seminaarin kyllä käyn.

The Brazilian Jiu Jitsu Globetrotter

Luin Christian Graugartin BJJ-Globetrotter blogia silloin, kun hän kiersi maailmaa ja treenaili eri saleilla. Nyt hän on kirjoittanut reissustaan kirjan, joka on myös saataville Kindlelle ja iOS:llä. Amazonista saa myös paperiversion tilattua.

Parhaiten blogista jäi mieleen kaverin kokemukset Moldovan pakastuvassa treenisalissa, mikä poiki sitten hyväntekeväisyysprojektin:

http://www.bjjglobetrotter.com/?cat=16

Itse nappasin kirjan puhelimeeni täältä:

https://itunes.apple.com/us/book/brazilian-jiu-jitsu-globetrotter/id579067331?mt=11

Triangelivinkkejä...

Näitä pitää kokeilla...

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Kannattaa lukea säännöt ennen kuin menee kisaamaan.

Kaveri näyttää vielä yllättyneeltä, että diskattiin. Onhan tuo tosin aika luovaa painia. :D

#703 BJJ-Klubi

Lämmiteltiin perusheilutteluilla ja kevyellä rullailulla, jonka jälkeen katsottiin peruspakenemiset mountista. Siltapakeneminen, Elbow-knee pakeneminen, Armadillo-pakeneminen ja näiden yksityiskohtia.

Sparrit otettiin rivisparrina mountista pakeneminen tai päältä lopetus. Hyvin kaverit vetivät ja Miron kanssa sai tehdä ihan hulluna töitä, että pääsi karkuun mountista. Kivaa oli vaikka energiat oli vähän vähissä.

Loput kuvat Painikalkkuna Facebooksivulla...

lauantai 1. joulukuuta 2012

Huomenna Klubilla... (+mindmap)

Siirrytään mountin tutkimisessa alle. Jatketaan Caio Terra Modern Jiu Jitse setin läpikäymistä. BJJ-Legends saitti on tehnyt mainion arvostelun tuosta Mount setistä ja aika huiman mindmapin kyseisen DVD:n sisällöstä (kuva). Tuo sininen osa ollaan jo klubilla käyty läpi.

Linkin takaa löytyy myös muita mind mappejä Modern Jiu Jitsu setistä:

http://bjjlegends.com/bjj/jiujitsu/item/1025-review-modern-jiu-jitsu-the-mount-itunes-app

Collected Sayings of Mario Sperry

Mario Sperry, ADCC, Pride, jne. veteraani on tehnyt useita mainioita treenivideoita, joista on kerätty tämä aivan hillitön kimara parhaita sanontoja. Aivan mahtava kaveri. :D

Leg Lasso Defense Toreandosta

Lovato Jr. julkaisi taas yhden tekniikan Pressure Pass ohjelmasta (kaksi aikaisempaa on tuossa alempana blogissa. Jos et ole niitä vielä katsonut, niin kannattaa katsoa ennen tätä, kun ne kuuluvat "yhteen". )

perjantai 30. marraskuuta 2012

#702 BJJ - Harmaakarhut

Harmaakarhujen perjantaisessiolla lämmiteltiin tuttuun tapaan Pressure Passing ohjelman ohituksilla ja jatkettiin ohjelmaa Level 4 - 1, 2, 3, eli head and arm-kuristus suoraan sidesmash ohituksesta ja riippuen kaverin puolustuksesta ezekiel tai bow and arrow.

Lopuksi sparrattiin ensin tehtävä sparria sidesmashistä ja sitten vielä yksi lähes kaksikymmentäminuuttinen erä Miskan kanssa lopetukseen.

Sitten saunaan ja kotiin viikonlopun viettoon...

torstai 29. marraskuuta 2012

Mikko Rouvali ja BJJ-Center

Olin muutama viikko sitten BJJ-Centerin hienolla salilla Royce Gracien seminaarissa (kiitos vielä kerran sen järjestämistä) ja Fight Sport lehti oli paikalla haastettelemassa Roycea ja Mikkoa. Alla Mikon haastattelu BJJ-Centerin nykytilanteesta ja BJJ:stä suomessa.

BJJ-Center on suomen kovin kisasali mitattuna puhtaasti tuloksilla - mestaruuksia on vaikka lampaat söisivät. Kovaa porukkaa ja tiukka meininki.



Jos ambitiosi ovat voittaa kilpailuja tulla mahdollisimman hyväksi kilpajiujitsukaksi, niin en kyllä keksi parempaa salia, kuin BJJ-Center.

Itse olen näin harmaantuvana herrasmiehenä enemmän tätä Ryron Gracien "Keep it Playful" koulukuntaa ja tavoitteena olla tatamilla koko loppuelämä. Tähän mielestäni Hipko tarjoaa parhaat mahdolisuudet pääkaupunkiseudulla - pelkästään BJJ treenejä 23 viikossa + SW, MMA, kunto ja muut treenit ja on meillä muutama mestarikin. ;)


Fernando Tererê

Tererê on taas ottelemassa ja näyttää voivan hyvin. Kaveri on yksi BJJ:n legendoista, joka ajautui todella surkeeseen jamaan huumeiden yms. käytön kanssa. Kaveri on nyt taas hyvällä polulla ja esittää alla olevassa videossa hienoa perusjiujitsua. Video on alkuviikolta:



Täällä lisätietoa kaverin saavutuksista ja mm. video missa Tererê voittaa Marcelo Garcian triangelilla:
http://www.bjjheroes.com/bjj-fighters/fernando-augusto-terere-bio

Ohitukset "päämajasta"

Olen hehkutellut tuota Lovato Jr:n Pressure Passing settiä ja nyt Rafael on julkaissut teaseriksi tuosta uudesta DVD setistä videon, missä käydään läpi itse päämaja-positio (headquarters), josta lähes kaikki paineohitukset lähtevät.




Vielä toinen video ohjelmasta - Bullfight pass:



ps. Minulla ei ole mitään mainossopimuksia blogissa ja periatteeni on ollut, että en sotke mitään kaupallisia kuvioita rakkaaseen harrastukseeni. Eli jos sanon täällä, että joku on mielestäni todella hyvä, niin tarkoitan sitä oikeasti, en siksi että olen saanut jotain ilmaiseksi...

keskiviikko 28. marraskuuta 2012

#701 BJJ - Timo

Lämmiteltiin ja vedettiin treeninä hemmetin hyvä drillisessio. Otettiin drillinä erilaisia tekniikkaketjuja - esim. Hessuhopo, mounttiin ja siitä suora käsilukko. Lopuksi sparrattiin yksi piiitkä erä tekniikkasparria.

Tätä lisää... :)

Hauskat treenit muutenkin - meitä oli parikymmentä ja vissiin ensimmäinen kerta, kun treeneissä ei ollut yhtään valkovöitä. yksi oranssa, paljon sinisiä, noin viisi purppuraa, muutama ruskea ja Timon musta. Siitä ei ole monta vuotta, kun oli harvinaista nähdä sinivöisiä treeneissä... :)

Amerikan tuomariscenessä kiehuu

Lloyd Irvin vaahtoaa korruptiosta tuomariscenessä. Johan on markkinat ison veden tuolla puolen. :)

Olen itse edelleen sitä mieltä, että finaalit pitäisi olla lopetukseen ilman pisteitä. Tässä mielenkiintoista tarinaa Irvinin syytöksistä IBJJF:n tuomaritoiminnasta ja Alliancen Jacaren vastaus sekä Hillary Williamsn vastaus Jaceren vastaukseen. Aika surullista, kun politiikka astuu kamppailulajeihin, mutta näiltä ei vissiin millään voi välttyä kavavassa lajissa:

http://www.mixedmartialarts.com/news/433858/Lloyd-Irvin-I-am-Rosa-Parks-on-the-IBJJF-bus/


tiistai 27. marraskuuta 2012

Rafael Lovato Jr:n Pressure Passing System nyt DVD:nä

Tuo Lovato Jr:n Pressure Passing ohjelma on mielestäni ylivoimaisesti paras kokonaisuus guardin ohituksesta. Se on tähän saakka ollut saatavilla vain Online palveluna, joka sekin on ollut pitkään suljettuna vain rajoitetulle porukalle.

Lovato Jr. julkaisi eilen saman sisällön DVD settinä ja en voi muuta kuin suositella.

Ultimate Pressure Passing DVD


sunnuntai 25. marraskuuta 2012

SM-Kisat päivä kaksi...

Tänään oli SM-Kisojen toinen päivä ja sattuikin tuuri, että aika monet Hipkon otteluista osui omalle tatamille. Miskan ensimmäinen ottelu meni aikalailla perjantaina ihmeteltyyn gameplaniin. Singeleg, ohi ja massimo... massimoa haettiin, mutta kaveri ei siihen jäänyt vaan voitto tuli lopuksi pisteille. Julmaa painetta pääsi Miska kuitenkin jakamaan koko ottelun.

Muutkin ottelut olivat viihdyttäviä ja matolla nähtiin monta huimaa ottelua - paitsi perinteinen finaalien antikliimaksi, kun kaksi saman seuran kaveria on finaalissa ja sovitaan voittaja. Tuossa on kyllä henkilökohtaisesti minun mielestäni sääntömuutoksen paikka - ei tämä mitään joukkue urheilua ole. Pelatkaa futista jos haluatte tiimipeliä... ;)

Lopuksi vielä kannettiin 12 lavallista mattoja - 40 mattoa per lava kuorma-autoon (puuh puuh - selkä kiitti) ja sitten kotiin. Yllättävän hyvin pysyttiin aikataulussakin - toivottavasti kisaajilla oli kivaa.

(Kuva: Miro Holopainen)

#700 BJJ-Klubi

Käytiin ristikuristusta mountista läpi tämän mukaan:





Tuolla Trumpet Danilla on muitakin hyviä videoita, joissa hän muunmuassa analysoi Roger Gracien peliä: http://www.youtube.com/user/TrumpetDanBJJ

lauantai 24. marraskuuta 2012

BJJ SM-Kisat

Olin tänään kolmesta kymmeneen Pasilan Urheilutalolla BJJ:n SM kisojen tuomarina. En ole ollut tuomarina muutamaan vuoteen, joten otin ainakin ensimmäisen päivän pyötätuomarina, jotta saa taas pään toimimaan pisteiden mukaan..

Paljon ei ehtinyt muiden mattojen tapahtumia katsella, mutta omalla matolla kävi ainakin Niko Koponen ottamassa Hipkolle hopeaa häviten kolmella edulla kellon soidessa kesken Nikon alasviennin - eli kulta oli todella lähellä. (kuvassa Niko semifinaali voiton jälkeen huoltojoukkoineen). Steffikin voitti ainakin yhden ottelun Hipkolle, mutta muista en tiedä, kun tosiaan piti omaa pöytää hoitaa.

Puuduttava päivä ja huomenna toinen perään, mutta komeita matseja ja sitten niitä vähemmän komeita missä edulla johdossa olevat kaverit stallaavat erän loppuun - ihan oikeinhan se strategisesti on, kun säännöt ovat nämä. Omasta mielestänä ainakin Finaalit saisivat mennä ilman pisteitä lopetukseen... :)

Hans otti Hipkolaisista videoita ja ne tulee kohta Maanantaipaineihin...

perjantai 23. marraskuuta 2012

#699 BJJ

Käytiin Miskan, Jörgenin ja Ossin kanssa Metsälässä perjantairullailuilla. Katseltiin Miskan kanssa vähän viime hetken viilailuja, ennen kisoja. Grippi-tappelua alasvientejä, hyökkäyksiä yms. Sitten rullailtiin ja mutusteltiin tekniikoita.

Lopuksi Jörgen ystävällisesti hyppäsi deephalfguardiini, jotta pääsin testaamaan eilisen deep half guard-hankaluuksien jälkeisin ilta troubleshootingin hedelmiä. Olin eilen illalla käynyt päässäni nuo Jessen opettamat ja muutamat muut deep halfguard killerit läpi ja nyt oli helpompaa pitää kaveri tiukasti kontrollissa ja sweeppejäkin sai taas aikaiseksi. Homma oli - yllätys yllätys - kiinni lähinnä kaverin lantion tiukasta kontrollista ja suorana olevan jalan paremmasta hallinnasta. Mountin pitäminen on nyt työn alla klubillakin ja sietääkin olla - ei ole helppoa... isoin virhe oli, että en tarpeeksi nopeasti reagoinut alla olevan kaverin kääntymiseen kyljelleen... :)

Huomenna sitten tuomaroimaan SM-Kisoihin...

Hienoja alasvientejä...

Jotenkin kaikista alasvienneistä nämä painityyliset ovat minusta hienoimpia. Tässä mallisuoritusta 90-luvulta:



Black Friday alennukset

Jiujitsusweep saitti on kerännyt hyvän listan tämän päivän Black Friday alennuksista Grappling tuotteista. Eli jos olet suunnitellut tilaavasi jotain, niin tänään on hyvä päivä. 

torstai 22. marraskuuta 2012

#698 BJJ - Jesse

Lämmiteltiin easyrollilla, joka ei näillä kilometreillä ole ihan se paras juttu kylmiltään. Pitää visiin käydä itsekseen tästälähin se Lucion perusalkuheiluttelu niskasta nilkkoihin, niin saa nivelet voideltua ja sitten voi lämmöt ottaa easy rollilla joka onkin todella mainio lämmittely tapa.

Tekniikkana käytiin kertauksena homer simpson sweeppi ja sitten katsottiin päältä vähän Bill "the grill" Cooper tyyppisiä deephalfguard killer juttuja. Hyvää settiä ja mainiota ketjutusdrilliä.

Sparrit eivät menneet "niinkuin strömssöössä" (mistäköhän hemmetistä tuokin sanonta tulee?). Pataan tuli vähän joka kaverilta. Ei vaan onnistunut oikein mikään deepistä.... hyvin on Jesse tehnyt hommansa, kun kaikki osaa tehdä nykyään deep halfguard sweeppaamisesta niin älyttömän vaikeaa. :) Olisi varmaan pitänyt tulla ulos sielä syvältä ja sweepata tavallisesta halfguardista tai vetään guardiin ja siitä jatkaa, mutta eipä taas tullut mieleen ennen eräkelloa.

Nyt on himmeet lihaskolotukset.... toivottavasti ei ole flunssa tulossa... :I

Saksisweeppi

Saksisweeppi on ollut minulle aina todella hankala toteuttaa sparrissa. Törmäsin surffaillessani hyvään vähän vanhempaan videoon saksisweepin perusteista ja ainakin minulle tuossa tuli monta hyvää pikku vinkkiä. Pitää kokeilla...

Arm Triangle - Ryan Hall

Jaahas... Klubilla tehdään vissiin Arm Triangeleita keväällä. :)
http://www.groundfighter.com/Ryan-Hall-Arm-Triangles/

Gracie Jiu-Jitsu street fighting Relson Gracie

tiistai 20. marraskuuta 2012

"Jamelão" Half Guard -seminaari 3–8.12

Hipko järjestää viikon pituisen Brasilian Jiujitsu leirin Metsälän salilla. Leirin opettajana on Lucio Linhareksen opettaja mestari Eduardo da Conceiçao o "Jamelão. Seminaarissa opitaan Jamelaon Half Guardia.

Jeff Glover on todennut Jamelaosta www.nhbgear.com forumilla:

"Any one who thinks i have a good half guard, just know, I learded it all from Jamelao years ago. soo beleive me it is worth it to train with the man and try to learn his stuff....just know its kinda tricky" 

Katso myös: http://bjjhalfguard.com/bjjhalfguard/eduardo-jamelao-conceicao-one-of-the-four-horseman-of-half-guard-in-bjj/#

Jamaleon recordia:
2x Brazilian National Champion (1996, 1999);
Brazilian National Team Champion (1996);
2x Pan American Silver Medallist (1996, 2002);
World Silver Medallist (1996);
World Cup Silver Medallist (2002, 2003 – CBJJO);
Brazilian National Teams Silver Medallist (1998);
World Bronze Medallist (2000);
Pan American Bronze Medallist (1996 absolute);
Brazilian National Bronze Medallist (2001);
Submission Wrestling São João da Barra Silver Medallist (2010);Weight Division:
Peso Meio Pesado (88kg-194lbs)

Harjoitusajat:
- Maanantai klo 16.30-18
- Tiistai klo 10-11.30 ja klo 20-21.15
- Keskiviikko klo 10-11.30 ja klo 17-18.15
- Torstai klo 10-11.30 ja klo 17-18.15
- Perjantai klo 17-18.15
- Lauantai 10-11.30

Hinnat: Leirin hinta 80 euroa. Maksu suoritetaan käteisellä paikan päällä Hipkon Metsälän salilla Tinasepäntie 36.

Ilmoittautumiset: info@hipko.fi tai p. 050-590 3905 TERVETULOA!!

Judo: 74 tekniikkaa kahdessa minuutissa.

Alasvienti poikineen:

maanantai 19. marraskuuta 2012

#697 BJJ


Käytiin Jessen kanssa pyörimässä Vuosaaren salilla. Lämmittelyn jälkeen sparrattiin noin tunti ja tänään Jesse antoi jopa minun tehdä jotain ja ehdin hahmottaa mitä se teki. :D

Lopuksi debugattiin ohituksiani ja Jesse korjasi virheen noissa paineohituksissa, joissa päästin paineen turhaan vähenemään transitioissa ohituksesta toiseen. Hemmentin hyvä huomio - en ollut itse hahmottanut sitä ja homma helpottui huomattavasti. Sitten Jesse kävi läpi vähän omaa ohitusmetodiaan ja ei voinut kuin suu auki ihmetellä sitä pienten lantioliikkeiden käyttöä. 

Erittäin hyvä sessio.... :)

Catch Tournament in Wigan 10.11.2012

Ensimmäinen Catch Wrestling Tournament Wiganissa viiteenkymmeneen vuoteen. Mukana myös Jasse Junkkari Suomesta:

Hipkon BJJ perusteet tekniikkavideo.

Lucio Linhares koosti joitain vuosia sitten BJJ:n perusteet ja jatkavien ohjelman, joita on käytetty mm. Hipkossa Brazilian Jiu Jitsun opetuksen pohjana. Ohjelmaan kuuluu myös opettaja koulutus, jonka Hipkon BJJ-opettajat ovat käyneet läpi. Timo, Marko ja Jesse ovat nyt (vihdoin) tehneet videon missä näytetään 1-20 perusteet tunneilla opetettavat tekniikat.

Lucion sanoin: "The basic course is much more than just the techniques showed in this video, it is also about warm-ups, sparring drills and it is designed so that every class has a reminder curve from the techniques that were learned in the previous classes. To follow this program we also have an intermediate course. If you are interested, contact me or HIPKO for more information: www.hipko.fi or linhares.lucio@ymail.com"

Mustavyö Judokat Valkovöisten BJJ-Sarjassa

Brasilian Jiu Jitsun SM-kisoihin näemmä ilmoittautunut jonkin verran mustanvyön Judokoita valkovöisten sarjaan. Tämä johtuu luultavasti tietämättömyydestä säännöistä, mutta se on kuitenin suora sääntörikkomus ja kaverit pudotetaan listoilta sitä mukaan, kun tuo huomataan:

Athletes known or found to hold a black belt in judo are forbidden from taking part in any championship as a white belt.

Tuo on mielestäni hyvä sääntö, koska valkovöisten sarja on se missä kaverit opettelevat kisaamista ja olisi hölmöä, että sinne sekaan laitetaan kymmenen vuotta grapplingiä harjoitellet kaveri heittelemään aloittelijoita ympäri tatamia.

Vielä kun saisi kaikki kokeneet vaparimörssärit ja lukkopainikurkot katsomaan peiliin ja hankkimaan sen sinisen, eikä mennä terrorisoimaan aloittelijoiden sarjaa. ;)

sunnuntai 18. marraskuuta 2012

#696 BJJ-Klubi

Kerrattiin viimeviikonlopun ristikuristukset ja käsilukot mountista ja otettiin uusina selänotto, vastapuolen käsilukko ja triangeli mountista.

Sparrit vedettiin rivitehtäväsparrina, kun muuten olisi tullut tatamille ahdasta. On kyllä hemmetin vaikeaa kaivaa kaverilta sitä kuristusta. Käsilukot tulee helpommin. Americanassa unohdin hookata vastapuolen polven ja jouduin käännetyksi. Se hieman korpesi - typerä tekninen moka, kun oli muuten saanut tilanteen hyvin rakennettua.

Nikon kanssa pyörittiin todella pitkä erä, jossa Niko roikkui selässä toistakymmentä minuuttia. Lopuksi ajattelin kokeilla Saulo Riberiron pakenemista, jossa liutaan alas silloin kun kaverilla ei ole turvavyötä ja siitä polkaistaan toinen hookki irti ja käännytään päälle. Ajattelin alas liukuessa, että toivottavasti Niko ei ole katsonut Jeff Gloverin 7-Year Old-kuristusta....  Oli se.. :D Tap Tap.

Ensi viikonloppuna on SM-Kisat, joten pidetään Klubilla kertaava sessio. Katselen siihen mennessä vielä Cyborgin videot mountista, josko sieltä tulisi lisää hyviä vienkkejä.

lauantai 17. marraskuuta 2012

Huomenna Klubilla

Kerrataan ristikuristus mountista, otetaan selkä ja katsotaan siihen päällä suorakäsilukko "vastapuolelle". Lopuksi vielä triangeli mountista. Mutustellaan sitä paineen säilyttämistä mountissa. Kävin ottamassa Jesseltä pataan keskiviikkona ja sain muutamia ideoita ja vinkkejä.

Reversal Kilpparista...

Tätä pitää kokeilla:

perjantai 16. marraskuuta 2012

#695 BJJ

Nyt jo perinteinen perjantaisessio Karin ja Miskan kanssa. Peruslämmittelyn jälkeen lämmiteltiin vielä muutamalla sparrierällä lähtemällä pystystä, kun herrat on menossa SM-kisoihin.

Drillinä kerrattiin vanhoja perusohituksia tuosta Lovato Jr:n setistä - X-Pass, Smash Pass ja Cross Pass ja sitten taas sparrattiin. Lopuksi otettiin tehtäväsparrina guardin ohituksia ja minä totuttuun tapaan unohdin, että oli tehtäväsparria ja Kari kyseli lopuksi, että eikös meidän pitänyt lopettaa ohituspisteisiin... dementia iskee painissakin näköjään. :)

Lopuksi vielä katsottiin huviksiin aika ylläri kauluskuristusta halfguardista. Pitää ottaa ns. Kokeilugameplaniin. Älyttömän hauskat perjantaispainit.. Kiitos Kari ja Miska. :)

TÄRKEÄ TIEDOTUS BJJ SM-KILPAILUIDEN AIKATAULUSTA!

Sisäänpääsy Pasilan urheiluhalliin lauantaina klo 16:00 alkaen, ottelut alkavat aikaisintaan klo 17:00. Sunnuntaina sisäänpääsy klo 09:00 alkaen, ottelut alkavat klo 10:00. Samalla valkovöisten naisten sarjat siirtyvät lauantailta sunnuntaille ennakkoaikataulusta poiketen.

Rafael Lovato Jr. Ultimate Pressure Passing

Lovato Jr:ltä on näköjään tulossa DVD settinä tuo sama kokonaisuus mitä ollaan käyty tässä kavereiden kanssa läpi viimeiset puolivuotta online palvelun kautta. Sieltä sai tekniikat ladattua iPhonelle, joten itselle tuosta ei ole lisäarvoa ja muutenkin pidän puhelimeen tai tablettiin ladattavista paljon enemmän, kuin DVD levyistä koska ne on helpompi ottaa tatamille mukaan.

Tässä kuitenkin ensimmäinen promovideo, jonka lopussa on Lovato Jr tuosta ohjelmasta X-pass opetus - tekniikka jota käytän paljon.

torstai 15. marraskuuta 2012

#694 BJJ - Henkka

Menin tänään aikataulullisista syistä Vuosaaren klo 17.00 alkaviin BJJ-perusteet tunnille. Lämmiteltiin perus ympärijuoksut ja bonarina vähän eksoottisempaa kehon hallintaa. Tekniikkana vedettiin perusteiden selästä pakenemiset.

Sparrit otin rauhallisesti ja pidin paineen kevyempänä, koska oli alkunperin tarkoitus pitää lepopäivä... vähän mutustelin polvivatsalla tekniikoita, mutta ei tullut sparrissa mieleen muutakuin Cyborgin kneeride kaulalle ja sitä ei viitsinyt kavereille vetäistä.

Vikassa sparrissa jäi vähän harmittamaan, että valitsin mountista hyökkäykseksi käsilukon, kun kaveri lähti kääntymään vatsalleen, enkä ottanut selkää ja lopettanut sieltä joka olisi ollut hallinnan kannalta parempi vaihtoehto. Nyt käsilukon joutui kiristämään vähän scramble tilanteessa. Pitää drillata tuota tilannetta huomenna muutama kerta.

Kivaa oli käydä välillä treenaamassa uusien kavereiden kanssa.

Hipkon BJJ Tunnit

Ajattelin eilen, että näpyttelisin Hipkon kolmen salin BJJ-Tunnit yhteen lukujärjestykseen, mutta en jaksanutkaan.

Suunnitelma B:nä valitsin vain aikatauluista "näytä pelkästään BJJ-tunnit" ja sitten screencapturella ne samaan isoo JPG kuvaan (klikkaa kuvaa tuossa vieressä), jotta hahmottaa helpommin mitä missäkin salilla on tarjolla.

Marcelo Garcia Highlight

Jesse on tutkiskellut Marcelon hooksweeppejä ja sen kyllä huomasi eilen, kun lentelin vasemmalle ja oikealle. Itse olen yrittänyt noita armdragejä haeskella, siinä pahemmin vielä onnistumatta, mutta jatketaan harjoituksia.

Monet pitävät Marcelo Garciaa parhaana "pound for pound" jiujitsukana maailmassa ja en minä käy vastaan väittelemään. Aika käsittämätön kaveri, kun on hänen otteluita katsellut.

keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Suorakäsilukko guardista, kun kaveri nousee ylös.

Tuttu tekniikka Hipko BJJ:n perusteet tunneilta:



#693 BJJ

Otin Jesseltä kuonoon puolitoista tuntia. Straightarmilla tuli jonkin verran esteltyä guardin ohituksia, mutta muuten olin lähes jatkuvasta vastaanottajan asemassa. Kerran pääsin hyökkäämään toeholdilla, mutta senkin turasin, kun annoin liikaa tilaa puolustukselle. Tulipahan harjoiteltua puolustamista.

tiistai 13. marraskuuta 2012

Toinen Deep Half Guard Killer

Lucion Leirillä käytiin läpi mielestäni älyttömän hyvä perus deep half guard killer setti mitä olenkin nyt käyttänyt aika paljon. Aikaisemmin käytin alla olevaa Kimura-Crusifix hyökkäystä joka on tuttu Bill Cooperin Deep Half Guard Killer DVD - setistä. Paljon Deep Half Guardia pelaavana, voin sanoa että molemmat "killerit" ovat aivan hanurista, jos olet alla vastaan ottavana osapuolena.

sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Catch as Catch Can

Hieno video Catch-painista Wiganissa, yhdestä viimeisistä paikoista missä lajia pidetään vahvasti yllä. Jasse Junkkari on tällä hetkellä paikan päällä tutustumassa lajin saloihin.

CATCH AS CATCH CAN. from Matthew Wood on Vimeo.

http://www.snakepitwigan.com

#692 BJJ-Klubi

Tultiin vähän aikaisemmin salille ja Teppo ja Urso Branco "lämmittelivät" sparraamalla :). (kuva). Virallisessa ohjelmassa tänään jatkettiin mountista hyökkäyksiä. Lämmiteltiin perusheilutteluilla ja sitten jonkin verran core-jumppaa.

Tekniikkana kerrattiin suorakäilukko S-mountista, kun kaveri puolustaa kauluksia. Uusina katsottiin kaluskuristus peukalotteella, siitä suora käsilukko jos kaveri puolustaa ja lopuksi tavallinen "Roger-Gracie-ristikuristus"

Sparrit lähdettiin suoraan mountista tehtäväsparrina - eli mountista lopetus, alta pakeneminen halfguardiin tai guardiin tai reversal. Itse oli lähes joka erässä jostain syytä alla ja keskityin perusteiden pakenemiseen ja ajoitukseen -> tuli aika pitkiä eriä, mutta kyllä sielä karkuun pääsi paitsi Markon kanssa, joka tuli tapansa mukaan aamu-unisena suoraan sparreihin ja antoi taas perinteiset "sunnuntai kyydit". Sitten saunaan ja kotiin syömään kakkua.

lauantai 10. marraskuuta 2012

Huomenna BJJ-Klubilla

Jatketaan hyökkäyksiä mountista...

Caio Terra - Modern Jiu Jitsu - Mount Control DVD:
Advanced Cross Choke
Advanced Cross Choke to Armbar
Advanced Cross Choke to Cross Choke

perjantai 9. marraskuuta 2012

#691 BJJ

Käytiin Karin ja Miskan kanssa drillailemassa guardin ohituksia ja sparrailemassa rennot "harmaakarhujen perjantaitreenit".

Käytiin läpi halfguardin ohitusta ja siitä ezekiel ja ristikuristus.  + sauna. Timokin yritti tulla tatamille, mutta ei me päästetty, kun sillä ei ole vielä harmaita hiuksia. :D

Hyvä setti kaiken kaikkiaan.

torstai 8. marraskuuta 2012

#690 BJJ - Jesse

Nyt oli palauduttu kolme päivää reilun kolmen viikon tavallista tiiviimmästä treenijaksosta (23 treeniä - eikä pahemmin lepopäiviä). Lepo tuli todella tarpeen, vaikka ei mitään loukkaantumisia tullutkaan, niin aika totaalista kokovartalokolotusta alkoi olla 24h päivässä.

Suunnattiin Kontulaan Jessen treeneihin, jossa otettiin kevyet lämmöt, jonka jälkeen lähdettiin tutkimaan 50/50 purkua ja muutamia nilkkalukkoja. Purku oli tuttu Lucion 50/50 seminaarista muutaman vuoden takaa, josta on videokin:

BJJ: 50/50 Guard Seminar from steelduck on Vimeo.

Sparrit lähdettiin suoraan 50/50:stä ja olin omaksi ilokseni katsellut eilen tuota Buchechan Total Control DVD setin jalkalukko DVD:tä missä oli mainioita nilkkalukkoja 50/50:stä niitä sitten viljelin sen minkä kerkesin. Jessen kanssa jäi yritykseksi ja Jörgenin kanssa meni perinteiseksi tennikseksi, eli vaihdeltiin positioita hyvään tahtiin.

Oli todella kivaa vaikka kroppa selvästi on vielä väsynyt, joten otetaan tämä viikko rauhallisesti. Huomenna drilliä ja positiosparria harmaakarhujen kanssa ja sunnuntaina BJJ-Klubi missä vedetään ristikuristuksia mountista.




tiistai 6. marraskuuta 2012

Leg Lasson ohitus

Tässä variaatio Lovato Jr:n leg lasso ohituksesta (Miskalle):

Lucio ja Mika puhuvat lantion liikkuvuudesta

Mika käy viimeisiä viikkoja urheiluhieroja koulua ja jatkaa siitä suoraan Osteopaatin koulutukseen ja on muutenkin äärikiinnostunut kropan huollosta BJJ:n kannalta.

Lucio teki (tai minä tein kuvauksen ja editoinnin) videon Mikan kanssa lantion liikkuvuusharjoittelusta ja yhdestä perusliikkeestä josta on paljon apua mattokönyäjille.

sunnuntai 4. marraskuuta 2012

#689 BJJ-Klubi

Tänään otettiin kevyet lämmöt ja sitten kerrattiin mountin pitämistä ja siitä siirtymistä polvi vatsalle. Bonarina tuli mieleen Cyborgin suhteellisen tyly lopetus, jota sitten drillattiin muutama kerta.

Tuo kaveri ottaa vielä kädellä vastapuolen ojentajasta joka tiukentaa kuristuksen. Cyborg tekee sen ilman tuota olkapäägrippiä, mutta jos ei meinaa kiristyä niin sitten vasta ottaa tuon gripin:



Itse tekniikoina katsottiin S-mounttia ja siitä suoria käsilukkoja molemmille puolille ja amerikanan puolustuksista.

Tämän tyyppisiä juttuja:


lauantai 3. marraskuuta 2012

#687 BJJ - Royce Gracie Seminaari

BJJ-Center oli tehnyt huiman "kulttuurityön" ja järjestänyt Royce Gracien Helsinkiin pitämään parin tunnin seminaaria. Kyseessähän on kaveri joka näytti maailmalle UFC1:ssä, että Brazilian Jiu Jitsulla vietiin kaikki tonttiin ja lopetettiin ottelu siellä kuristuksella tai nivellukolla. Alkuaikoina BJJ oli aika ylivoimainen vapaaottelussa ja nykyäänkin, vapaa ottelija ei voi kuvitella saavuttavansa menestystä ilman Brazilian Jiu Jitsun mattotekniikoita.

Painelimme siis tänään klo 1400 Lucion leirin jatkeeksi viiden Hipkolaisen voimin Pitäjänmäelle BJJ-Centerin salille seminaariin.

Odottelimme jonkin aikaa Herra Gracieta ja hän saapui vähän kahden jälkeen. Mikko Rouvali alkoi esitellä kaveria, mutta Royce vaan tokaisi että laita kädet minun kaulalle ja kurista.... Eli asenne tuntui olevan, että ei tänne oltu tultu turhia turisemaan, vaan tekniikkan lähdettiin siltä seisomalta. Hauska tilanne sinäänsä.

Tekniikkana katsottiin Gracie Jiu Jitsun itsepuolustustekniikoita pystystä, joista muutama oli tuttuja Gracie Combativesistä. Aluksi kävimme läpi kuristusten puolustamisesta eri suunnista. Olen aikaisemmissa "pystylajeissa" harjoitellut kuristuksista irtautumisia, mutta näissä ei pahemmin irtauduttu, vaan nollattin kuristus ja sitten kaveri clintchin kautta lonkkaheitolla tai muulla alasviennillä tonttiin.

Käytiin läpi rannellukko tilanteesta, missä kaveri tulee tönimään ja Roycella oli hauskaa, kun me suomalaiset olemme niin kohteliaita. Ei edes töniä kehdattu, joten Royce piti pientä asenne koulutusta siitä miten olla "Brazilian Badass". Ihan viihdyttävää settiä veti.

Seuraavina tekniikoina käytiin läpi baariheijarin puolustamista menemällä clintchiin ja siitä ensin lonkkaheitto ja jos kaveri ei anna lonkkaheittoa niin body lock ja mounttiin. Jonka jälkeen shootailtiin ja lopuksi vietiin vastustaja tonttiin kaverin ottaessa niskalenkin.

Pääsin yhdessä tekniikassa ukeksi ja hetken oli aika epätodellinen olo, kun totesin että "ei hemmetti, mulla on Royce Gracie guardissa...." Kaveri jonka otteluita olen katsonut lukemattomia kertoja vanhoilta UFC DVD:ltä ja youtube linkeistä.

Lopuksi nappailtiin kuvia ja kirjoitettiin nimmareita... Älyttömän mainio seminaari ihan pelkästään jiu jitsu kulttuurin tuntemuksen kannalta ja todella SUURET kiitoksen BJJ-Centerin kavereille Royce Gracien tänne tuomisesta. Toivottavasti näitä legendoja tulee tulevaisuudessa lisää - pientä suunnitelmaa on jo olemassa kuulemma. Mahtijuttu.




#686 BJJ Lucio Linhares Seminaari

Tänään oli Lucion seminaarin viimeinen päivä, jolloin perinteisesti homma lähtee lapasesta. Alkulämpöjen jälkeen käytiin läpi kipailunomaisesti semiaarin tekniikoita ryhmissä ja jos koko porukka ei osannut tehdä tekniikkaa oikein niin tuli punnerruksia vöiden vauhdittamana.

Ryhmissä vedettiin myön viime vuoden perinteen mukaisesti (silloin mentiin Dougiella) Gangnam style challengella, jonka aloittivat Marko ja Oliver aika eeppisellä Battlella ja siitä sitten sujuvasti ryhmä kamppailuun.

Hauskaa miten Lucio saa suomalaiset jöröjukat mukaan näihin loppu sessareihin. Minulla oli ainakin todella hauskaa - sai repeillä ihan tunteella esityksille. Kuvia löytyy täältä: Flickr LideshowLinkki

Tänään kraduoitiin myös uusia vöitä kavereilla - onneksi olkoon kaikille vyön saaneille.

Videotakin on tulossa kunhan ehdin editoida.

perjantai 2. marraskuuta 2012

#685 BJJ - Lucio Linhareksen Seminaari

Tänään käytiin kertauksena läpi viikon aikana käytyjä tekniikoita ja otettiin uutena delarivan purkuna side smash - käytännössä sama tekniikka mitä ollaan tuosta Lovato Jr:n setistä drillattu.

Sparrit meni lähinnä easy rollina, kun kroppa oli aika tasaraha ja pitää vielä vähän säästellä huomisiin loppuhulinoihin ja Royce Gracien seminaariin.

Nyt illalla on vielä treenattava Gangnam Styleä, että ei jää seinäkukkaseksi huomenna... ;) Mallia voi ottaa myös alkuperäisistä tai sitten Kikon esimerkistä...

torstai 1. marraskuuta 2012

#684 BJJ - Lucio Linhares Seminaari

Tänään drillattiin deep halfguardin nollaamista päältä Deep Half Guard Killer tekniikalla, joka oli hemmetin tehokas (huoh). Tekniikka alkoi samalla tavalla, kuin alla oleva Andre Galvaon DHG Killer, mutta oli huomattavasti yksinkertaisempi. Eli Tuon alkuasennon jälkeen otettiin ulkopuolelta underhook  ja astuttiin pään yli inverted halfguardiin, tehtiin etäisyyttä ja siitä side smash positioon jalkojen päälle ja ohi.



Sparrit piti ottaa kevyesti, mutta eihän siitä mitään tullut (tai tuli vikassa erässä, kun rullailtiin Tomin kanssa ja mutusteltiin päivän tekniikkaa). Toiseksi viimeinen erä mentiin todella rivakasti (ainakin minun mittapuulla), kun yritin tosissaan sweepata Marcusta - jäi yritykseksi vaikka pääsin hakemaan perussweeppejäni ja tuota Lucio eilen opettamaakin, mutta Marcus sai aina hemmetin hyvin torpattua, juuri ennen "lakipistettä". Kivaa oli vaikka kroppa huusi hoosiannaa.

Treenin jälkeen alkoi tämä kahden viikon treeniputki tuntua oikein kunnolla kropassa - sellainen totaalinen kolotus. Sunnuntaina Klubin jälkeen kunnon hierontaan ja sitten pidän muutaman päivä totaalista lepoa ja muutenkin pitää ottaa ns. kevyt viikko.

Vaihtoehto Ninja-Rollille 3/4 mountista selänotolle

Vähemmän väkkäränä pyörimistä = Win

keskiviikko 31. lokakuuta 2012

#682 ja #683 BJJ - Yksityistunti ja Seminaari

Mentiin Oliverin kanssa Lucion ykstyistunnille hiomaan syvää halfguardia, jonka kanssa minulla on ollut ongelmia, kun kaveri vetää itsensä "meritähdeksi" päälle, eli lytistää minut sinne alle.

Lucio kävi läpi hemmetin hyviä ykstyiskohtia, alkaen siitä miten tein "väärin" katkaravun tehdessäni hessuhopoa. Toinen juttu oli, että minun kannattaa siirtyä Jeff Glover tyyliseen alemman jalan deeppiin, silloin kun kaverit laittaa kunnolla painetta minun yrittäessä "Anssi-sweeppiä".

Käytiin myön minulle uusi sweeppi, jossa syötin jalkojen välistä menevällä kädellä kaverin kauluksen ulkokädelle ja siitä katkaravun kautta polvilleen ja tarvittaessa double leg jos kaveri nousee pystyyn.

Lucio kävi Oliverin kanssa läpi myös deep halfguardin puolustuksia päältä... joita en kerro... :D Tarpeeksi vaikeaa jo nyt...


Seminaarissa oli vähän veto veke, kun oli keskittynyt noihin deeppi juttuihin. Tekniikkana käytiin perus leg drag ja jos kaveri puolustaa shrimppaamalla ja tuomalla jalan yli palauttaakseen guardiin, niin ohitus toiseen suuntaan. Lopuksi vielä berinbolo tyyppinen kuvio, johon ei enää oma keskittyminen riittänyt - onneksi nuorempi sukupolvi hanskasi senkin, joten olin vain ukena.

Loppusparreissa sain kaksi kertaa Lucion näyttämän sweepin, joten se meni samantein työkalupakkiin. Suosittelen todella lämpimästi yksityistunteja. Olen ottanut niitä Jesseltä ja Luciolta ja niissä on aina tullut todellisia ahaa elämyksiä, joita ei perustunneilla tai videoita tuijottamalla millään saa aikaiseksi. Kokenut kaveri osaa suoraan osoittaa sormella, että tuossa tai tuossa sinun kannattaisi tehdä näin tai noin ja heidän kanssa sparraamalla selviää monia aukkoja, mitä ei itse osaa hahmottaa.

tiistai 30. lokakuuta 2012

Ilmaista treeniä Hipkossa...

Nyt viimeiset hetket kerätä ilmaisia treenikuukausia Hipkossa.

Be the Bull...

Alkoi eilen korpeamaan, kun kaikki juoksentelivat päivän tekniikoilla guardini ohi, joka perustuu pääsääntöisesti single leg guardiin ja sen johdannaisiin, eli minua vastaan Lucion "älä anna sitä jalkaa" toimii kuin se vanha junan vessa (Junioreille: luukku josta näkyy vilistävät raiteet). Arm dragillä sain jotain aikaiseksi, mutta piti illalla kerätä jotain kättä pidempää ja tässä muutamia tekniikoita mitä kaivoin:

Loop Choke:


Hihagrippi ja guardiin palautus. Tätä drillasin kesällä Caio Terran Seminaarissa, mutta olin sen unohtanut:


Arm Drag - tämä video ei ole suoraan Toreando countteri, mutta idea on sama:


Arm Dragin kaverina toinen mahdollisuus on Collar Dragin käyttäminen: