sunnuntai 29. syyskuuta 2013

BJJ-Klubi yms...

Jatketaan Klubia Lucion seminaarin jälkeen...

Selvisi sekin miksi oli niin romu fiilis seminaarissa. Joku vatsapöpö tms iski huolella yöllä. Aamu mennyt tolkuttomassa päänsäryssä ja oksennusta nieleskellessä... :( Ihan kun olisi kamala kankkunen.. paitsi että en ole juonut mitään.

Jäi Basics seminaarin vika päivä väliin. Pitää toivoa että tokenee huomiseksi kun Lucion seminaari alkaa.

lauantai 28. syyskuuta 2013

BJJ:n Perusteet Seminaari #857 ja #858

Tänään vedettiin taas kaksi kertaa kaksi tuntia BJJ:n perusteista tunnit 11-15. Oma kroppa oli tänään tosi romuna. Mitään isompaa ei ole rikki, mutta kroppaa kolotti ihan huolella kun ei kunnolla saa paikkoja lämpimäksi.

Hyvää settiä ja hyviä yksityiskohtia joka tapauksessa kuten viime viikonloppuna.

perjantai 27. syyskuuta 2013

#856 BJJ

Aamutreenit vedettiin taas hyvällä porukalla tututtuun formaattiin. Alkulämmöt ja sitten viisiminuuttisia.  Muutamat kaverit drillailivat. Tuukka oli tuonut Marcelon tuliaisina hyvän grippipelin ja nollasi hyvin peliäni tiukoilla gripeillä.

Kivaa oli ja tärkeintä tietenkin että otettiin pousauskuva, jotta kaikkia kotona seitsemältä nukkuvia harmittaisi. ;)

tiistai 24. syyskuuta 2013

sunnuntai 22. syyskuuta 2013

BJJ:n Perusteet Seminaari #853 ja #854

Tänään jatkettiin tunneilla 6-10. Alla olevassa postauksessa olevasta videosta voi katsoa mitä ollaan tähän asti käyty läpi.

Hyvää settiä tänäänkin, mutta on kyllä hämmentävän rankaa vetää tuollaisella "nollatemmolla" neljä tuntia drilliä päivään. Kroppa ei pääse kunnolla lämpeämään ja kolottaa aika huolella. Muutama palari tuli hörpittyä.

Kertauksen kannalta toisaalta kyllä kannatti - taas tuli muutamia yksityiskohtia jotka oli joku unohtanut tai sitten ei ollut aikaisemmin ymmärtänyt. + Jesse näytti hyvä advanced Fiuuuuf Flump-tekniikan.

lauantai 21. syyskuuta 2013

BJJ:n Perusteet Seminaari #851 ja #852

Tänään drillattiin viisi tuntia BJJ:n perusteita tunnin ruokatunnilla. Käytiin läpi tekniikat alkaen ristikuristuksesta mountista, perus guardin avaukset, muutamaia sweeppejä sekä kuristukset selästä. Huomenna jatketaan saman pituisella setillä.

Hauskaa huomata, että perusteissa on aina jotain uutta opittavaa. Tänään tuli hyvä oivallus ristikuristukseen mountista. Mahti settiä ja paikalla hyvin porukkaa.

Escape from the halfguard smash

Kari bongasi vanhemman videon Lucion seminaarista vuosien takaan. Hyvä tekniikka Half guard smashistä pakenemiseen. Lucion seminaari muuten alkaa reilun viikon päästä.

torstai 19. syyskuuta 2013

#850 BJJ

Tänään vedettiin taas aamuyöllä lämmöt ja viisiminuuttisia - paras tapa aloittaa päivä.

Nyt on tullut drillattua aika vähän, mutta viikonloppuna vedetään 10 tuntia BJJn perusteita Hipkon seminaarissa.

keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Bruno Bastos Seminaari

#849 BJJ

Aamupainit... viiden minuutin eriä. Vastassa on Rising Starin, Lockdownia ja NoGi miehiä. Hyvät oli rullailut vaikka vähän hontelo olo olikin, kun olin heräänyt jo puoli kolme ja sen jälkeen nukkuminen oli aika vähäistä.

Ville Penttilä vetäisi taas Haikun aamutreenien innoittamana:

Lehdet putoaa
Syksyn ensi kuristus
Taju lähti veks

- Ville Penttilä

tiistai 17. syyskuuta 2013

Kolme varttia Kurt Osianderia :D

#848 BJJ

Tatami oli taas aamulla täynnä pirteitä painijoita. Lämmiteltiin ja sparrattiin viiden minuutin eriä. Sivukontrollin ja mountin pitämistä saa vielä treenata hulluna. Nyt tuntuu vaikeutena olevan ohituksen jälkeen kontrollin säilyttäminen. Pitääpä pähkiä konseptia tarkemmin...

Tomppa invertoi mielenkiintoisella tavalla reverse sivusidonnasta päälle. Sitäkin pitää huomenna ihmetellä.

BJJ Haiku - Ville Penttilä

Nappasin tämän Facebookista keskustelussa, missä sovittiin huomisten aamutreenien aikatauluja. Tämä oli vain niin hieno.. :)

"treenaan syksyllä
 keskiviikkoaamuna 
taputan lukkoon"

- Ville Penttilä

sunnuntai 15. syyskuuta 2013

#847 BJJ-Klubi

Klubilla drillattiin tänään flowdrillinä tähän astiset Gracie Combatives tekniikat ja uutena otettiin Mountista selän otto kaverin reaktion mukaan, mountin palautus ja RNC. Tommille tiedoksi, että Hans oli paikalla ja drillasivat Ellin kanssa koko treenin.

Loppu sparrit vedettiin mountista lyönneillä... Hyvää päivää taas.  Vastassa oli sen kaliiperin mörssäreitä, että kroppa huusi kurkku suorana aivoille "You are too old for this shit!!" ja aivot huusi takaisin: "STFU! Warp nine mr. Zulu!"... Kivaa oli ja pataan tuli... huolella.

lauantai 14. syyskuuta 2013

perjantai 13. syyskuuta 2013

#846 BJJ

Aamupaineissa oli tänään taas toistakymmentä kaveriaDrillatiin z-guardin ohitusta ja sitten sparrattiin muutama erä, joista viimeinen Urso Brancon kanssa. Arm Dragit ja Ninja Rollit lähtivät Tommilta siihen malliin, että ei voinut kuin vikistä vietäessä. Kivaa oli...

Jos jollain on vinkkejä Lucion opettaman "deep halfguard killerin" killaamiseen, niin otan mielellään vastaan.


torstai 12. syyskuuta 2013

BJJ-Klubi sunnuntaina klo 12-13:30

Olen sunnuntai-aamuna Tampereella ja ehdin Stadiin vasta kahdeksitoista...

#845 BJJ

Aamupaineissa drillattiin Halfguardin ohitusta yms. ja sitten sparrattiin muutama erä. Halfguard pääsmashissä pitää vielä hioa painopistettä ja pitää paine tasaisena, että kaveri ei pääse siltaamaan, kun sohlaa siinä päällä.

keskiviikko 11. syyskuuta 2013

#844 BJJ

Aamupaineissa drillattiin Karin kanssa seminaarin tekniikoita ja sitten sparria kaikkien kanssa. Lähdin aina alta ja könysin päälle ja siitä paineella ohi viikonlopun vinkkejä käyttäen.

Kari spottasi hyvän kombon viikonloppuna opitulle lopetukselle sivusidonnasta. Gripit ovat samat, kuin Cyborgin polvikuristuksessa - eli jos kauluskuristusta ei saa, niin voi näppärästi siirtyä Cyborgin polvikuristukseen. Nyt otetaan Posti-Cyborg-kombo pelikirjaan.

Tompan kanssa sai taas tehdä aivan hulluna töitä, että pääsi alta pois. Pistetouhussa tilanne oli varmaan 400-0, kun pääsin vihdoin päälle ja siinäkin meni pitkälle yli viisi minuuttia, kunnes - bensamittarin näyttäessä jo punaista - laitoin kaikki munat yhteen koriin ja kippasin sivusidonnasta suoran nilkkalukon... pitkä erä ja kivaa oli.

Lopuksi otettiin parkkiksella Tompan kanssa kuva, kun löyty vintage-lippiksiä 90-luvulta.. ;)

tiistai 10. syyskuuta 2013

Raimo Posti - Top Game Pressure Seminaarin ensimmäisen päivän video

Raimo Posti Top Game Pressure seminaari. Syksy 2013. Barreto Jiu Jitsu. Kuvattu puhelimella, eli kuvan laatu ei ole kovin hääppönen, mutta sisältö on mainio. ;)


maanantai 9. syyskuuta 2013

#843 BJJ

Aamupaineissa pääsi testaamaan viikonlopun tekniikoita ja hyvin toimivat... :) Onnistumisia z-guardin ohitus, halfguardin ohitus odottamalla jalkapotkaisua ja ristikuristus mountista. Pitää jatkaa tekniikoiden drillaamista ja hakemista treeneissä, niin iskostuvat omaan peliin.

sunnuntai 8. syyskuuta 2013

#841 ja #842 - Raimo Posti Top Game Pressure seminaari.

Tänään jatkettiin halfguardin ohituksilla, mutta nyt under hookilla. Todella hyvää settiä taas ja aika monta ns. facepalm hetkeä tuli koettua, kun ihmetteli miksei tuotakaan ollut itse tajunnut. Hyviä yksityiskohtia.

Toisessa osiossa kuristettiin mountista ja sama juttu tässäkin. Raimo selittää tekniikat selvästi ja pidin eteenkin siitä, kun hän tuli henkilökohtaisesti näyttämään niin, että sai itse tehdä opettajan kanssa tai opettaja teki minulle. Hahmotti todella hyvin paineet yms.

Kaiken kaikkiaan yksi parhaimmista seminaareista missä olen ollut. Kannattaa kutsua kaveri pitämään seminaaria omalle salille jos mahdollista.


Tänään klubilla vapaa harjoitus...

Tänään klubilla vapaa harjoitus, kun ollaan tuolla seminaarissa. Ovet ovat auki, joten sinne vaan treenaamaan vaikka tätä:

lauantai 7. syyskuuta 2013

#839 ja #840 BJJ - Raimo Posti Top Game Pressure seminaari.

Tänään paineltiin aika monen Hipkolaisen kanssa namikan salille Malmille, jossa Barreto mustavyö Raimo Posti on pitämässä viikonloppuseminaaria. Agendalla oli tänään Halfguardin ohitusta ja olikin todella hyvää settiä. Sopii älyttömän hyvin osaksi tuota Lovaton settiä mitä ollaan drillattu.

Videoin koko seminaarin ja laitan alkuviikosta videot Vimeoon, niin voitte muutkin ihmetellä. Hyvää ja suoraviivaista tekniikkaa ja painetta oli jotta riitti.

Tänään vedettiin kaksi puolentoista tunnin sessiota, joissa molemmissa noin neljä - viisi tekniikkaa. Eli aikaa oli hyvin drillata ja tekniikat muodostivat hyvän kokonaisuuden. Itselle tuosta tämän päivän setistä oikeastaan kaikki menee suoraan gameplaniin. Kannattaa alkuviikosta ottaa hammassuojat mukaan jos osutaan samalle tatamille ja pääsen ohittamaan halfguardia... oikeuden olkapäätä luvassa aika huolella. :)

Hyvä päivä. Huomenna toinen setti. Raimo on hyvä opettaja. Jos on mahdollisuus mennä kaverin seminaariin. Suosittelen lämpimästi.

perjantai 6. syyskuuta 2013

#838 BJJ

Kukonlaulusessioissa drillattiin single legguardia ja sparrailtiin. Huomenna alkaa Raimo Postin Top Game pressure seminaari joka on koko viikonlopun. En pääse siis klubia vetämään. Yritän saada jonkun aukomaan ovia, joten matto on vapaa...

Seitsämän hyvää solo-lämmittelydrilliä

tiistai 3. syyskuuta 2013

#837 NoGi!

Kukonlaulupaineissa vedettiin tänään neliminuuttisia tunti IBJJF NoGi säännöillä kisoihin lähtijöiden iloksi. Ei ole helppoa, kun ei ole pukugrippejä mutta kyllä sieltä silti muutaman RNCn ja NoGi Ezekielin sai kaivettua. Avoimen guardin kanssa olin ihan hukassa, kun ei ollut pukugrippejä, joten erät alkoi käytännössä sillä, että kaverit pujahtivat guardin ohi ja minä kaivoin takaisin halfguardiin ja siitä sitten lähdettiin painimaan. :)

Catch Tekniikkaa Saksasta...

Auh.... Arte Brutal:

sunnuntai 1. syyskuuta 2013

#836 BJJ-Klubi

Tänään käytiin mountin hallintaa ja americana. Löytiin vähän mountista ja sitten sparria lyönneillä...