perjantai 30. joulukuuta 2016

#1171 BJJ

Käytiin Karin kanssa vetämässä vielä vuoden viimeiset painit. Spar... mursuamista reilu tunti.

Sitten laitettiin vyöt päähän ja otettiin kuva...

tiistai 27. joulukuuta 2016

#1170 BJJ

Käytiin vetämässä aamupainit. Kello päälle ja neljän minuutin eriä reilu tunti. Mukavaa oli. Nämä taisivat olla vuoden viimeiset treenit ja taaksepäin katsellen viimeiset pari vuotta on ollut kyllä aika rikkonaista treeniä. Loukkaantumiset ja duunipaikan vaihto on vaikuttanut treenimahdollisuuksiin, mutta turha kai sitä on stressata. Olen ottanut tämmöisen kilpikonna lähestymisen tähän treeniin (tarinasta kilpikonna ja jänis). Hissukseen eteenpäin, niin ei nilkat mene...

Kuitenkin muutaman kerran viikossa on päässyt tatamille stressiä purkamaan joten homma menee  rauhallisesti eteenpäin. Klubi on ollut mukava henkireikä ja siellä on käynyt mahtiporukkaa. Tompan bokraus sessiot ovat olleet viikon kohokohta ja Hipkossa on muutenkin tolkuttoman hyvä porukka.

Ensi vuosi alkaakin sitten ryminällä, kun menen Markoa moikkaamaan Abu Dhabiin ja siinä kylkiäisenä saan viikon turpaan paikallisilta mustavöiltä. Odoten innolla Pedron tunteja ja jos käy tuuri niin ehkä Luciokin ehtii tatamille.

sunnuntai 18. joulukuuta 2016

#1169 BJJ-Klubi

Q4 Amerikkalaisessa start-up:ssa ja taas oli todella pateettinen treeniviikko. Tänään ensimmäistä kertaa painimassa. Viikolla ehti vain Hipkon tiistain astanga-joogaa ja sitten torstaina lihasvoima treeniä. Alkaa vähän sylettämään tämä ja pitää pähkiä vuoden alussa miten ns. time-managementin saa paremmaksi, jotta pääsee sen minumi kolme kertaa viikossa edes vääntämään.

Noh, tammikuun alussa lähden reiluksi viikoksi UAE:hen Abe Dhabiin ottamaan Markolta ja sen kavereilta kuokkaan, joten siellä saa sentään painia niin paljon, kun kroppa antaa myöten. :)

Tänään Klubilla vedettiin yhteen syksyn aikana käyty selkä-tekniikat ja drillit. Päivän juhla hetki oli, kun saatiin neljästoista Harmaakarhu riveihin Aulikin täyttäessä tiukat pääsyvaatimukset. Tervetuloa Aulikki. :) Ainiin ja Tuukka on taas takaisin Hipkon tatamilla ja veti ihan "marcelona" sparrit. :)

Drillattiin selkädrilliä ja sitten katseltiin vähän miten sivusidonnasta saa haettua selän jekuttamalla kaveria kääntymään jommalle kummallae kyljelle. Rikottiin vähän kilpparia ja siitä otettiin turvavyö ja lopuksi tehtäväsparria lähdöllä selästä.

sunnuntai 11. joulukuuta 2016

#1167 ja #1168 - NoGi Tuomas Simolan Kimura-Seminaari

Sunnuntaina oli Hipkossa Tuomas Simolan Kimura-seminaari. Tomppa tarjoutui ystävällisesti vetämään Klubin, joten pääsin osallistumaan, nyt kun ärsyttävä flunssakin oli selätetty. Nukuin tosin mallikkaasti hieman pommiin, jonka ansiosta saavuin paikalle pari minuuttia myöhässä. Ehdin kuitenkin alkujumppiin, eli mitään kriittistä en menettänyt.

Ensimmäinen puolitoistatuntinen käytiin läpi kimuran perusteita päältä. Simolalla on näköjään opettaminenkin yhtähyvin hanskassa, kuin tuo kisaaminen. Hyvää ja yksityiskohtaista settiä, jossa peilattiin oikeisiin tilanteisiin kisoissa. Käytiin läpi kimuran haku päältä halguardista, miten jekutetaan kaveri antamaan käsi. Sen jälkeen perus northsouth-kimura ja perinteinen sivusidonnasta kimura. Itselleni tuli täysin uutena kikkana northsouht-kimurasta siirtyminen suoraan vanhan liiton jalkasaksi-kuristukseen, joka toimi loppusparreissa kuin junan vessa. Meni suoraan pelikirjaan.

Toisessa sessiossa siirryttiin alle ja katsottiin kimuraa alta halfguardista. Läpi käytiin jalan heitto pään yli, jolla saadaan koko vartalon voima irroittamaan kaverin käsiote. Käytiin barato-platamainen lopetus, tilanteesta jossa ei saa jalkaa yli. Näiden jälkeen opittiin kimura-sweeppi, johon olen tutustunut monta kertaa Ahola-bros:ien kanssa painiessa. Viimeiseksi drillattin hyppy-kimuraa half-guardista ja avoimesta guardista.

Lopuksi otettiin puolisen tuntia tehtäväsparria neljän minuutin eriä. Todella hyvä seminaari ja suosittelen lämpimästi Simolan kimuraseminaaria. Kahden session aikana käytiin todella kattava setti läpi tavalla, mikä rakentui jatkuvasti edellisten tekniikoiden päälle ja drillit tehtiin progressiivista vastusta vastaan. Huippu seminaari, huippuopettajalta.

tiistai 6. joulukuuta 2016

#1166 - BJJ Itsenäisyyspäiväpainit

Tänään mentiin kahdeksaksi Kontulan tatamille. Tomppa laittoi suomalaisia marsseja soimaan ja aletiin painimaan. Puvun piti olla sininen tai valkoinen jne. Huippu meininki!

Oma flunssa vähän haittasi menoa, niin että minulla jäi sparrit puoleen tuntiin, kun meinasi happi loppua, mutta oli kyllä hienoa painia komean marssimusiikin tahdissa vapaassa maassa. Hyvää Itsenäisyyspäivää kaikille.

maanantai 5. joulukuuta 2016

Kolme Kysymystä Mustavyölle - Janne Maunonen

Kolmen kysymyksen sarja jatkuu taas... (Tämän ja aikaisemmat voit käydä lukemassa täältä..)

Mies NLO:n ja Facebookin BJJ-Suomi rymän takana sekä Suomen BJJ-skenen monitoimimies Janne Maunonen sai myös viikonloppuna mustan vyön.  Jannella on myös vahva tausta Taekwondon ja eteenkin Defendon puolelta. (Kuva aivan tolkuttoman mainiosta törkyjiujitsu seminaarista Hipkossa muutaman vuoden takaa)

Sain Jannen viestillä kiinni ja kysyin häneltä samat kysymykset.

Tässä Maunonen vastaa kysymyksiin:

Milloin ja miksi aloitit BJJ:n?

Aloitin BJJn kesällä 2005 koska halusin kolme natsaa valkoiseen vyöhön. Petri Vaittisella, joka höynäytti mut vaparin peruskurssille aiemmin oli kaksi natsaa ja halusin mennä ohi vyöarvossa.

Miten BJJ on Suomessa muuttunut siitä, kun aloitit?

BJJ on muuttunut ihan tosi paljon. Laji itsessään on sitä samaa mutta taitoa ja syvyyttä on tullut valtavasti lisää ja laji on levinnyt lähes joka niemen notkoon ja saarelmaan. 

Yksi vinkki kaverille, jolla mustavyö on vielä kaukana horisontissa?

Mitään oikoreittiä mustalle vyölle ei ole. Treeni on vain treenattava. Jotkut ovat lahjakkaampia kuin toiset ja saavuttavat mustan vyön nopeammin. Me muut joudumme luottamaan sitkeyteen ja siihen että se musta vyö tulee kun taitotaso on siellä. Siihen saakka, nauti matkasta äläkkä mieti vyöarvoja liikaa.

Kolme Kysymystä Mustavyölle - Benny Öhman

Kolmen kysymyksen sarja jatkuu taas... (Tämän ja aikaisemmat voit käydä lukemassa täältä..) Nyt vuorossa Hipkossa nykyään vaikuttava Benny Öhman joka sai mustan vyönsä viime lauantaina Lucion ja Pedron seminaarissa.

Tässä Benny vastaa kysymyksiin:

Milloin ja miksi aloitit BJJ:n?

Joskus 2002 tai 2003 näin pari UFC ja Pride videota jotka kolahti kovaa. Intissä tapasin tyypin jolla muutaman mattotekniikka hallussa ja sitä kautta siitä tuli selvää, haluan vapaaottelijaksi. Tuohon aikaan kukaan ei kuitenkaan ollut puhdas vapaaottelija, vaan kaikilla oli selkestä taustaa jostakin muusta lajista. Joten BJJ ja thainyrkkeily tuntui hyvältä kombolta.

Kerkesin jo aloittamaan thainyrkkeilyn Lohjalla, mutta pakkotoiston kautta joku vinkkasi että Hangossa on myös BJJ:tä ja ehkä jopa sitä hurjaa Vale Tudoa jos nätisti pyytää. Eli sinne. Muistan vielä ekan kerran kun astuin Hangon Steel Studiolle, ihan älytön jännitys päällä. Pukkarissa sitten näin Jocke Bergmanin, gi päällä ja takkia piti kiinni PURPPURA vyö. Luulin että purppuravyö oli harvinaisempi kun yksisarviset 🙂 Siinä sitten Jocken ja Tony Bäckmanin valmennuksessa tunsin että nyt ollaan kyllä niin asian ytimessä kun vain voidaan.

Miten BJJ on Suomessa muuttunut siitä, kun aloitit?

Sanoisin että kaikki on muuttunut paitsi laji 🙂 Toki voin vain puhua omien kokemuskien pohjalta, mutta laji oli niin pieni että melkein kaikki tunsivat toisensa, pääasiassa myös sen takia että suurin osa kisasi tai kävi kisoissa kannustamassa. Itse olin treenannut 2kk kun ruvettiin jo painostamaan kisoihin, enkä edes ajatellut asiaa sen pidempään. Se oli sanomattakin selvää että menen.


Mahtimies 3 kisat Vantaalla oli omat ekat kisat. Huhu mikä kokemus. Myös ne harvat leirit mitä järjestettiin, niin sinne tuli porukkaa niin läheltä kuin kaukaa. Ihan uskomattoman harvinaista herkkua nähdä aito bjj mustavyö. Myös yleinen osaaminen on parantunut niin paljon että käytännössä jokaisessa hieman isommassa kaupungissa Suomessa löytyy hyviä bjj opettajia nykyään.

Myös kisatoiminta on ammattimaista, BJJ-liitto on tehnyt ihan mieletöntä duunia sen eteen. Enää ei nökötetä jossakin pommarissa ja painita kahdella molskilla 50 ottelua A ja B poolein 🙂 Tosin hieman kaipaisin B-poolia nykyäänkin salikisoihin. Toki myös ensirakkauteni vapaaottelu on kehittynyt niin älyttömän paljon, hienoa että sitäkin treenataan jo ihan omana lajinaan.

Yksi vinkki kaverille, jolla mustavyö on vielä kaukana horisontissa?

Keskity asioihin mihin voit vaikuttaa nyt. Pieni pala kerrallaan, oli se sitten guardin ohituksen parantaminen tai jonkun lopetuksen hakeminen. Turha miettiä mitää kaukaisia asioita, koska välissä voi tapahtua mitä vain.


Sekundääristä tavoitetta kannattaa myös ylläpitää, mutta sekin mielestäni tarpeeksi lähelle tulevaisuuteen. Mielestäni esimerkiksi jotkut kisat ovat hyvä tavoite, silloin on selkeä päämäärä harjoittelulla.

sunnuntai 4. joulukuuta 2016

#1165 - BJJ Klubi

Tänään Klubilla kerrattiin selkäkontrollidrilli, drillattiin kertauksena bow-n-arrow, rnc ja ezekiel selästä ja uutena tehtiin selästä käsilukko kimura-kontrollilla.

lauantai 3. joulukuuta 2016

#1163 ja 1164 BJJ - Lucio Linhares ja Pedro Duarte seminaari

Lauantaina oli mahti seminaaripäivä. Kaksi vajaa parituntista sessiota, missä käytiin läpi käytännössä yhtä teemaa eri suunnista.

Ensimmäisessä sessiossa lähdettiin suljetusta guardista ja haettiin lahje ja hihagrippi, josta sitten uhattiin triangelilla ja siitä sweeppi. Jos se ei onnistunut, niin sitten jännä ranne "omoplata", mistä saatiin kättä sen verran auki, että päästiin tekemään oikea omoplata. Lopuksi kaveri nousi ylös ja sweepattiin single led x-guardilla.

Toisessa sessiossa ohitettiin guardia pressure passingin avulla. Nämä olivat minulle tuttuja liikkeitä Lovaton pressure passing setistä, eli käytännössä tehtiin side smash ja x-pass, mutta molempiin tuli huippu yksityiskohtia. Lopuksi ohitettiin de-la-riva guardia ja berimboloa yrittäviä.

Viimeiset puoli tuntia sitten sparrattiin viisiminuuttisia, jonka jälkeen graduoitiin uusia kavereita kaikille vyöasteille. Täältä voi käydä katselemassa kuvia seminaarista:

https://www.flickr.com/gp/steelduck/4zb904

Ryhmäkuva: