#319 BJJ - 41 and counting... ;)

Täytin tänään 41 vuotta ja ei voi olla hienompaa harrastusta kuin BJJ. Mietiskelin tuossa päivällä, että kauluskuristan seuraavan 20+ vuotiaan, joku kysyy, että olenko liian vanha aloittamaan BJJ:n. (no en oikeasti, mutta mieli tekisi :)). Itse siirryin lattialle 37 vuotiaana ja tämä on ollut mahtavaa aikaa.

Ensimmäinen kokemus BJJ:stä oli, kun Timo houkutteli kokeilemaan tuntia ja laittoi minut silloin vielä valkovöisen Eskon pariksi. Olin siinä vaiheessa treenannut pysytlajeja vaihtelevalla aktiviteetilla jo vuosia, joten sparrien alkaessa olin aika varma, että toistakymmentä kiloa kevyempi vastustaja ei voisi minulle mitään... en edes muista kuinka monta kertaa taputin, kun Esko vei minua kuin märkää rättiä -> "näin valon ja BJJ vei miehen.

Ensikosketuksen jälkeen treenattiin Maunulassa olevan koulun tatamilla ja vähitellen BJJ tunteja oli Hipkon jokaisella koululla lähes joka päivinä. BJJ on tutustuttanut minut mainioihin tyyppeihin ympäri maailmaa. Työmatkoillani otan puvun mukaan ja on tullut painittua Espaniassa, Saksassa, Englannissa ja Amerikassa Bostonissa ja Las Vegasissa. Matkoilla olen saanut treenata Keith Florianin, Roger Gracien ja Robert Drysdalen tunneilla ja kisaturistina tavannut (=kätellyt) Randy Couturen, Nogueiran ja muutaman muut UFC suuruudet. Suomessa olen saanut todella mahtavia ystäviä ja kavereita BJJ:n saralta ja kotimaan työmatkoillakin puku on helppo ottaa mukaan, koska tämä porukka tuntuu ottavan vierailijat aina yhtä hyvällä asenteella vastaan.

Miten treenaan ja pysyn koossa = mitkä asiat ovat tärkeitä pitkän "BJJ-uran" saavuttamiseksi?

Tärkeintä on antaa itsensä palautua, kunnolla ja kehon huolto on erittäin tärkeää. Itselläni kehonhuollossa tärkeintä osaa esittää astangajooga, jota ilman en luultavasti pystyisi painimaan yhtä monta kertaa viikossa ilman pahempia loukkaantumisia. Tämän lisäksi tietenkin riittävä lepo ja hyvä ravinto. Olen ollut kasvissyöjä jo yli kuusi vuotta, joka pitää aika hyvässä kunnossa ja pirteänä.

Pieniä venähdyksiä tulee aina, mutta avain isompien välttämiseen on ajoissa taputtaminen. Olen huomannut saleilla lähiaikoina harmittavaa asennetta, että ei taputeta kuin aivan viime tingassa. Suora käsilukko on esimerkiksi sellainen, että jos siinä vitkastelee ja kaveri vielä sopivasti korjaa asentoaan, käden ollessa lähes suora, niin rutina käy ja tuollaisen paranemiseen menee helposti kuukausia, ellei pidempäänkin. Treeneissä vastuu on myös lopetuksen tekijällä - niitä ei riuhdota paikalleen, vaan himmataan vauhtia sen verran, että kaverilla kunnolla aikaa taputtaa.

Treeneissä ei ole väliä kuka lopettaa kenet ja kuinka monta kertaa - siellä treenataan, ei kilpailla. Jos kaveri sattuu pääsemään karkuun sen takia että teit lopetuksen rauhallisesti niin molemmat tietävät, että "tositilanteessa" lopetus olisi onnistunut + kaveri sai harjoiteltua pakenemista. Tärkeintä on, että molemmat pysyvät ehjinä ja pääsevät huomennakin treenaamaan. Jos vastaan tulee kaveri, joka ei ymmärrä tätä, niin ei kannata painia hänen kanssaan seuraavalla kerralla. Tällä ajattelulla olen onnistunut pysymään suhteellisen ehjänä nämä vuodet.

Synttäripainit

Kävin tänään painimassa Jessen kanssa reilun tunnin. Aluksi vedimme tehtävä sparrina guardin avausta ja sen puolustamista ja viimeinen puolituntinen normaalisparria - sain toeholdin ja Jesse kuittasi suoralla jalkalukolla halfguardista - Ken Shamrock tyyliin + massimo + kimura.

Uskallamme sparrata jalkalukoilla, koska molemmat tuntevat toisensa todella hyvin ja vedämme jalkalukot TODELLA varovasti kiinni, vaikka itse sparri on aika reipasliikkeistä - jalkalukoissa ei mitään nykäisyjä ja kiristys hitaasti niin, että kaveri ehtii tarvittaessa soittamaan vaimolle kotiin ja kysymään kannattaisiko taputtaa. Tämä siksi, että polvi ei anna oikeastaan mitään varoitusta, ennen kuin se hajoaa. Ensin tuntuu lievää painetta ja sitten kun sattuu, polvi on jo entinen.

EDIT: Tämän kirjoitusksen jälkeen kuulin, että tällä viikolla oli kaksi kaveria päässyt telakalle, juuri lukkojen riuhtomisen ja myöhäisen taputuksen takia. YRITTÄKÄÄ NYT YMMÄRTÄÄ, ETTÄ LUJAA SPARRAAMINEN EI TARKOITA SITÄ. ETTÄ VEDETÄÄN NE LUKOTKIN LUJAA.

Sparraaminen on treeniä ja vaikka sparrataan kovaa, niin lopetukset vedetään kontrolloidusti, niin että kaverilla on aikaa taputtaa - eli sparri ei ole kisaamista*, vaan treeniä. Tämä kun opitaan, niin kaikki pysytään kunnossa ja saadaan treenata jatkuvasti ja pitkään.

*eikä kisoissakaan mielestäni kannata kaveria tai itseään rikkoa, mutta kisoissa on ymmärrettävästi vedetty "turvarajat" minimiin. Itse kyllä taputan sielläkin todella ajoissa - kun minulle seuraavat treenit ovat tärkeämmät kuin voitto - mutta minä olenkin 41 ja tavoitteena harjoitella vielä useamman kymmenen vuotta. ;)