Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lucio Linhares. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lucio Linhares. Näytä kaikki tekstit

torstai 2. elokuuta 2018

#1336 BJJ - Lucio Linhares ja Big Nelson seminaari

Kävin Pankration Gymillä Haminassa Lucion ja Nelsonin seminaarissa. Oli crossguardia, alasvientejä ja perhosguardin ohittamista. Hyvä setti ja lämpöä riitti.



torstai 5. tammikuuta 2017

#1173, 1174, 1175, 1176 BJJ - Abu Dhabi

Matkustin Abu Dhabiin Markon ja Liisamarin luokse reilun viikon reissulle. Koko reissu tuli vähän puun takaa, kun joulukuun alussa tilanne oli vielä niin, että perheen naiset olivat lähdössä Intiaan Joogaretriitille ja minun oli tarkoitus olla Suomessa normaalisti duunissa.

Sitten Pedro ja Lucio tuli Hipkoon vetämään seminaaria ja oli niin hyvää settiä, että kirjoitin innoissani Markolle seminaarin annista. Marko tokaisi, että "tule tänne, kun täällä on tuota joka päivä". Noh, minähän tulen ja paripäivää myöhemmin liput oli varattu.

Matkustin tiistai-iltana Dubain kautta Abu Dhabiin ja olin perillä kolmen aikaan keskiviikko aamuna. Ensimmäinen aamupäivä meni palautuessa matkustuksesta rannalla köllötelen ja illalla drillattiin Markon ja Liisamarin kotitatamilla kaikenlaista mitä oltiin opittu sitten viime tapaamisen.

Torstai aamuna lähdettiin sitten klo seitsemäksi Pedron "old school jiujitsu" aamutreeni sessioihin. Hieman oli hämmentävää, kun tatamille valui mustavyö toisensa jälkeen. Tekniikoina keskityttiin konsepti tasolla sweeppien viimeisiin sentteihin niin, että kaveri ei pääse kippaamaan takaisin muuten onnistunutta sweeppiä. Drillisweeppinä oli eräänlainen hip bumpin ja "viidenkympin sweepin" risteytys.

Loppusparreissa sain kunnian sparrata Pedron kanssa ja oli kyllä vähän kuin olisi seinän kanssa paininut. Ohitukset vaan kimpoilivat kaverista ja yhtäkkiä huomaan Pedron olevan selässä ja tekevän "Pedro-lukon" Tämä on mainio ja käydään Klubilla jossain vaiheessa. Giljotiiniinkin taputin.

Muissa sparreissa meni vähän paremmin, mutta yleinen meininki oli käytännössä se, että minä sain vietyä purppuroita ja mustat veivät minua. Tässä minä ja "Monstro" - oli aika iso.... ja taitava:

("Minä ja Monstro" Kuva: Marko Nyman)


("Deephalfguard sweepeillä nämäkin kippaa" Kuvat: Liisamari Herala)

Perjantain Pedron aamutreeneissä jatkettiin samalla teemalla, mutta käytiin eri sweeppejen kautta läpi samaan konseptia. Sparrit meni samaan malliin. Oli itselle aika lohdullista huomata, että yhtä monta kättä, jalkaa ja kaulaa näilläkin kavereilla on ja vaikka pataan tuleekin noilta mustilta, niin itse huomaa ja hahmottaa miksi tulee pataan ja missä kohtaa tekee virheen. Nämä kaverit rokottavat pienimmästkin löysyydestä tekniikassa. Vastaan ottavana kaverina täällä oppii jokaisessa treenissä niin tolkuttomasti, että oma "CPU" on jatkuvasti ylikierroksilla.  Tässä yritän könytä Markon guardin ohi - hetkeä myöhemmin taputin rannelukkoon. :

("Tässä meni vielä hyvin" Kuva: Liisamari Herala)


Luciokin oli tatamilla ja alkoi olla aika "star struck" meininki, kun katseli ympärillä treenaavaa porukkaa. 

Lauantaina jatkettiin taas aamutreeneillä ja silloin ohitettiin kaveria "päämajasta", käytiin läpi side smash ja siihen pari todella hyvää yksityiskohtaa, X-pass ja ohitukset jos kaveri kaivaa delarivan tai reverse delarivan. Tolkuttoman hyvää settiä nämäkin. 

("Sweep!" Kuva: Marko Nyman)

Kaiken kaikkiaan tämä paikka on kuin BJJ harrastajan huvipuisto. Kyytejä on saatavilla vaikka minkä laista ja treenimahdollisuukia on aivan tolkuttomasti. Itsellä ei paikat kestä kahta treenikertaa päivässä vaikka Marko kovasti houkuttelikin, mutta mahdollisuuksia kyllä löytyisi. Sunnuntaina pidetiin sitten BJJ:stä lepopäivä ja kierreltiin paikallisia nähtävyyksiä, käytiin paikallisissa BJJ-kisoissa ja tutkailtiin shoppailumaastoja (ostin kahvia). Marko opettaa täällä työkseen, joten hänellä tämäkin oli treenipäivä. 

("Aamutreenien porukkaa lauantain treenistä" Kuva: Marko Nyman)

Maanantaina mentiin sitten Lucion vakio salille käymään jossa tatamilla oli yli 20 mustaa vyötä, mutta siitä kirjoittelen varmaan huomenna. On tämä huikea mesta. 

lauantai 3. joulukuuta 2016

#1163 ja 1164 BJJ - Lucio Linhares ja Pedro Duarte seminaari

Lauantaina oli mahti seminaaripäivä. Kaksi vajaa parituntista sessiota, missä käytiin läpi käytännössä yhtä teemaa eri suunnista.

Ensimmäisessä sessiossa lähdettiin suljetusta guardista ja haettiin lahje ja hihagrippi, josta sitten uhattiin triangelilla ja siitä sweeppi. Jos se ei onnistunut, niin sitten jännä ranne "omoplata", mistä saatiin kättä sen verran auki, että päästiin tekemään oikea omoplata. Lopuksi kaveri nousi ylös ja sweepattiin single led x-guardilla.

Toisessa sessiossa ohitettiin guardia pressure passingin avulla. Nämä olivat minulle tuttuja liikkeitä Lovaton pressure passing setistä, eli käytännössä tehtiin side smash ja x-pass, mutta molempiin tuli huippu yksityiskohtia. Lopuksi ohitettiin de-la-riva guardia ja berimboloa yrittäviä.

Viimeiset puoli tuntia sitten sparrattiin viisiminuuttisia, jonka jälkeen graduoitiin uusia kavereita kaikille vyöasteille. Täältä voi käydä katselemassa kuvia seminaarista:

https://www.flickr.com/gp/steelduck/4zb904

Ryhmäkuva:


perjantai 11. heinäkuuta 2014

#943, 944 BJJ - Lucio Linhares Seminaari ja ruskea vyö

Tänään oli paljon jännittänyt vyökoe ruskealle. Menimme paria tuntia ennen seminaarin alkua Metsälän alakertaan, missa Lucio ja Hipkon mustat vyöt pitivät meille vyökokeen. Käytiin läpi perusteet ja erilaisia comboja - pystystä ja tontissa.

Sitten alkoi itse seminaari ja en kyllä nyt ihan hirveästi muista tekniikoita, kun on kuuppa vielä aika hämmennyksessä vyön saamisesta. Onneksi tekniikat on videolla. Sweeppejä kuitenkin avoimesta guardista yms..

Sitten alkoi perinteinen BJJ Gauntlet, missä kaikilla oli niin mukavaa... Facebookissa on video tästä riemukkaasta rituaalista ja viikonlopun aikana pyrin saamaan kaiken materiaalin editoitua perinteiseksi seminaarivideoksi.

Oma gauntlet oli sangen intensiivinen - aika oli selvästi kullannut muistot... mutta lopussa jo sitten hymyillyttikin...

Päättäjäisissä graduoitiin myös kaksi mustaa vyötä Toni Haanpää ja Heisam Ahmed. Ruskeita saivat Benny Öhman, Lauri Ruutu, Esko Mäkelä, Tapsa Kuusniemi ja Harri Manninen ja minä. Tämän lisäksi muutama purppura ja sininen.

Hauskaa päivässä oli myös se, että sain Laurin ja Tapsan kanssa purppuran samaan aikaa vuonna 2010 ja otettiin sama kuva uusiksi. (tuossa ensimmäisenä).  Toivotaan että saadaan vielä kolmas kuva tulevaisuudessa näiden kaveriksi. :)

Viimeisessä kuvassa kaikki graduoidut sekä Thiaguinho, Lucio ja Timo.


sunnuntai 6. lokakuuta 2013

#861 BJJ - Lucion Seminaari,graduoinnit ja BJJ Hipkossa 10 vuotta

Lucion seminaarissa oli lauantaina vyökokeet ja graduointipäivä. Itseäni jännitti lähinnä pojan puolesta, joka on nyt 16 ja meni graduoimaan oranssiaan siniseksi. En saanut mennä "lätkäisäksi" paikan päälle itse vyökokeeseen (en minäkään olisi minua päästänyt sinne huutelemaan neuvoja..:)), joten itse menin pari tuntia myöhemmin paikalle itse treeneihin. 



Paikalla oli paljon Hipkon BJJ harrastajia kaikilta saleilta ja muutamia vieraileviakin tähtiä. Treeni aloitettiin Markon vetämällä lämmittelyllä ja sitten Lucio jatkoi käymällä läpi deep halfguard tekniikoita.  Hyvää settiä omaa peliäni ajatellen. 

Noin tunnin drillaamisen jälkeen alkoivat perinteiset graduointimenot. Melkein kävi sääliksi kavereita, koska vyöllä "onnittelijoita" oli todella paljon. Eteenkin uudet ruskeat vyöt saivat reipasta kyytiä, kun kuja piti vetää yhteensä neljä kertaa edestakaisin. 


Oliver sai sinisensä (isänä oli vaikea pyyhkiä tuota typerää virnistystä naamalta pitkään aikaan) muiden mukana. Purppuroitakin tuli usempi mukaan lukien pari Harmaakarhua. Ruskeita saivat Mika, Harri ja Sami. 

Marko Nyman graduoitiin Hipkon kolmanneksi BJJ:n mustaksi vyöksi ja sai myös reippaat "onnittelut" koko porukalta Lucion "käydessä perinteisesti vessassa".  Graduointien jälkeen jäin vielä sparrailemaan Thiaguinhon kanssa reilun parikymmentä minuuttia. Oli hullun hauskaa ja sain pari mainiota vinkkiä halfguard peliin. (niskan takaa ote kaverin hyväpätessä reverse halfguardiin ja sweepit kaverin crosspassatessa.)


Tilaisuuden jälkeen suunnistettiin suoraan Kisahallille Fight Festival 33 tapahtumaan missä Lucion oli tarkoitus käydä viimeinen MMA ottelunsa näin lopettaen hienon vapaaottelu-uransa. Fight Festival tarjosi todella hyviä matseja ja mainiota jiujitsua. Ilta huipentui Lucio mahtavaan voittoon RNC kuristuksella toisessa erässä. Sitä ennen saatiin nähdä mm. hieno deephalfguard sweeppi, ground and poundia ja hermoja koetteleva pakeneminen sarjasta jalkalukkohyökkäyksiä. Iltaa jatkettiin vielä Helsingin yö-elämässä pitkälle sunnuntain puolelle Juhlien uusia vöitä, Lucion voittoa ja Hipkon kymmenenvuotista taivalta BJJ:n parissa. 

Mahti päivä. :) "Tämä on Suoooomiiii!!"



lauantai 21. syyskuuta 2013

Escape from the halfguard smash

Kari bongasi vanhemman videon Lucion seminaarista vuosien takaan. Hyvä tekniikka Half guard smashistä pakenemiseen. Lucion seminaari muuten alkaa reilun viikon päästä.

keskiviikko 28. elokuuta 2013

FIGHT FESTIVAL 33

LA 5.10.2013 klo 17 Töölön Kisahalli, Paavo Nurmen kuja 1, Helsinki

FF33: LINHARES VS CLARK 

Lucio "Spartan" Linhares iskee jäähyväisottelunsa FF33:ssa.

Olen harjoitellut kesän kovaa Brasiliassa ja mattopelini on todella hyvässä iskussa, haluan jättää suomalaisille näyttävän kuvan itsestäni. Kisahallissa on kotikehäni ja tämä tulee olemaan minulle sekä tärkeä että tunteikas ottelu.  Haluan hyvällä ottelulla kiittää suomalaisia kaikesta vapaaottelu-urani aikana saamastani tuesta, Lucio Linhares lupaa. 

Vastaansa Lucio saa USA:n Logan Clarkin, joka on Lucion tavoin esiintynyt myös UFC:n riveissä. Clark voitti UFC Fight Night 7:ssa Steve Byrnesin ja iski sittemmin kaksi voittoa UFC:n sisarorganisaatio WEC:ssä. Lucio Linhares on Brasilian kansalainen, mutta edusti UFC:ssa Suomea, ensimmäisenä sitten Tony Halmeen. Linhares on iskenyt pääsoan vapaaottelu- urastaan Suomessa ja edusti maatamme myös M-1 Challengessa, jonka kautta hän ponnisti myös UFC:n rosteriin. Lucio sai UFC:ssa suoraan vastaansa huippu- ukkoja ja joutui taipumaan Rousimar Palharesille sekä Yushin Okamille. Linhares on voittanut 26 ottelussaan kaksi UFC-veteraania: Sean Salmonin sekä Xavier Fouka-Pokamin, lisäksi Lucio on voittanut sittemmin UFC:hen nousseen Tor Troengin. Lucion muihin nimimiesten voittoihin lasketaan mm. voitot Karl Amassousta sekä Mikhail Zayatsista, jälkimmäisellä voitollaan Lucio lunasti UFC- sopimuksensa.

FF33-pääsyliput ovat myynnnissä Lippupalvelun myyntipisteissä kautta maan sekä verkkokaupassa osoitteessa http://www.lippupalvelu.fi/event/fight-festival-33-lippuja/117131

Lippujen katsomokohtaiset hinnat ja Kisahallin pohjakartta löytyvät myös kotisivuiltamme osoitteesta www.fightfestival.com. Liput maksavat 29 - 74 euroa. Huom! Numeroidut istumapaikat. Lippupalvelu, puh. 0600 10800 (1,83 euroa / min + pvm) Lippupalvelu, puh. 0600 10020 (5,99 euroa / puhelu + pvm) Lisätietoja: www.fightfestival.com

lauantai 16. maaliskuuta 2013

#758 BJJ - Lucio Linhares Seminaarin viimeinen päivä

Tänään oli perinteiset loppuhulinat, joissa lämmittelyjen jälkeen porukka jaettiin ryhmiin jotka sitten kilpailivat fyysisissä ja teknisissä "lajeissa". Teknisinä tehtävinä oli näyttää muutama tekniikka margarida-guardista, berinbolosta sivusidontaan ja siitä jalkalukko ja muutama muu tekniikka.

Fyysiset olivat sitten perinteistä jumppaa kahvakuulalla ja ilman.

Purppuralle onniteltiin "ruoskakujalla" Niko ja Panu, sekä vierailevat tähdet ruskealle ja siniselle. Paikalla oli myös Tony Bäckman joka sai Luciolta mustan vyön. Onneksi olkoon kaikille graduoiduille.

Lopuksi vielä painittiin Oliverin kanssa jonkin aikaa... Kuvia löytyy päiväkirjan Facebook sivulta.

perjantai 15. maaliskuuta 2013

#757 BJJ - Lucio Linhares Seminaari

Lämmittelyn perään katsoimme hyvän perusohitukse, kun saa jalan alta liepeestä kiinni. annetaan vähän lantiolla ja jalalla vauhtia ja kipataa kaveri kyljelleen ja siitä selkään tai sivusidontaan.

Sparrit lähdettiin suoraan tuosta "double under"-otteesta ja kuumotti ihan hullunna selän kanssa, että kaverit eivät stackaa lyttyyn. Jos ei heti saanut vispattua jalkoja normi avoimeen guardiin, niin piti lähinnä vain antaa kaverin tulla ohi ja sitten alkaa vasta rimuilemaan kilpparin kautta takaisin guardiin. Kylkikin otti damagea jo ensimmäisessä erässä, joten aika rauhallisesti sai painia.

Lopuksi Tommi näytti äärihyvän deephalfguard sweepin Brazilian tuliaisena... sitä pitää viljellä hetimiten... :)

tiistai 12. maaliskuuta 2013

#756 BJJ - Lucio Linhares Seminaari

Lämmittelyn jälkeen aloitimme drillaamaan perus berinboloa, jonka jälkeen katsoimme vaihtoehtoa jos kaveri shrimppaa ja kääntyy kilpparin kautta vetämään guardiin. Tämä tuntui aluksi aivan tolkuttoman hankalalta, mutta kun saatiin tarpeeksi aikaa drillata, niin se alkoi aueta.

Sparreissa vedettiin teknistä rullalua vajaa 10minuuttia saman kaverin kanssa. Tehtiin toiselle vähän tilanteita, jotta sai kokeilla päivän tekniikoita.

Treenien jälkeen jäin vielä El Copon kanssa sparrailemaan. Aloitin muutaman kerran kimura kiinni positiosta, jotta sain harjoitella sen puolustamista sekä alta että päältä. Lopuksi vedettinn vielä yksi erä normi sparria. Nikolla on kyllä hienoa tekniikkaa ja sieltä tulee välillä niin himeitä juttuja, että on aivan kujalla missä mennään. Tänään tutustuin vastaanottajana 100% Sweeppiin.. Tuo on sitten myös neck crank, joten se on kiellett pukujiujitsussa ja vissiin aika monessa kalsarisarjassakin, joten varovasti.




maanantai 11. maaliskuuta 2013

#755 - Linhares Seminaari

Marko veti alkulämmöt jonka jälkeen Lucio alkoi käymään läpi perus delariva sweepin ja sitten s-guardia jos kaveri ei anna kulmaa delarivalle. S-guardista kaksi sweeppiä, joista ensimmäinen oli tripod sweepin tapainen ja toinen oli polvella kaveri nurin vääntö.

Sparrit lähdettiin delariva tai s-guard positiosta. Yritin joka sparrissa päivän tekniikoita viimeiseen saakka ja sain muutaman kerran onnistumaan. Usein kävi kuitenkin niin, että kaveri sain mursuttua tuosta s-guardista läpi - en vielä oikein hahmota miten sillä saa pidettyä kaverin etäällä ja sitten piti kaivaa halfguardia. Nikita näytti Timon opettaman tavan vetää massimo. Ensin sparrissa ja sitten treenien jälkeen, kun kysyin miten se tehtiin. Hyvä tekniikka, millä saa kaverin kädet pois välistä sohimasta.

keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

#754 BJJ - Lucio Linhares Seminar

Lämmettelyistä lähdettiin tekemään Berinboloa ja jatkotekniikoina kaverin vastaliikkeestä sivusidontaan ja siitä sitten jalkalukko. Tuo nilkkalukko oli aikoinaan "lempi tekniikka", kun Lucio näytti sen joskus 2007 seminaarissa. Nilkkalukko löytyy myös tästä vanhasta nilkkalukkokoosteesta Lucion seminaareista:

http://vimeo.com/user2855773/videos

Noin kohdasta 16:30

BJJ: Straight Ankle Lock Basics for BJJ from steelduck on Vimeo.

Lopuksi tehtäväsparrattiin delariva-positiosta muutama erä... kiva kun oli "uusia" kavereita kylässä.

tiistai 5. maaliskuuta 2013

#753 BJJ - Lucio Linhares Seminar

Tänään jatkettiin spiderguardin tutkimista - tällä kertaa päältä. Purettiin grippejä ja ohitettiin legdragillä ja Keenan Cornelius jalkapolkaisulla. Hyvää settiä tämäkin.

Oli älyttömän kiva painia Mikan kanssa - sain Berinbolo-puolustuksenkin toimimaan... joskin Mika korjasi tilanteen heti seuraavassa "erässä".

Katselin tänään ennen treenejä spiderguardin purkua ohitettaessa tuosta Lovaton setistä ja hyvin toimivat. Paljon samoja juttuja mitä Luciokin tänään opetti ja näitä sai hyvin yhdisteltyä.

Eilinen spider sweeppi alta oli myös mainio, kun sillä pääsi deep halfguardiin jos itse sweeppi ei onnistu.

maanantai 4. maaliskuuta 2013

#752 BJJ - Lucio Linhares Seminar

Tänään alkoi Lucio Linhares seminaari joka jatkuu seuraavat kaksi viikkoa. Oli todella hauska nähdä taas Lucio ja päästä oman "pääopettajan" seminaarille. Peruslämmittelyjen jälkeen aloimme käymään läpi spider guardia, siitä käsilukka ja triangeli sekä paria perus sweeppiä, jotka sitten lopuksi sidoimme yhteen.

Sparrit vedettiin perinteisenä rivisparrina... kroppa on jotenkin aivan loppu ja sparri kulki kuin olisi tervassa hiihtänyt, mutta kivaa se silti oli. Nyt ruokaa ja lepoa, niin jaksaa huomenna taas drillata.

tiistai 6. marraskuuta 2012

Lucio ja Mika puhuvat lantion liikkuvuudesta

Mika käy viimeisiä viikkoja urheiluhieroja koulua ja jatkaa siitä suoraan Osteopaatin koulutukseen ja on muutenkin äärikiinnostunut kropan huollosta BJJ:n kannalta.

Lucio teki (tai minä tein kuvauksen ja editoinnin) videon Mikan kanssa lantion liikkuvuusharjoittelusta ja yhdestä perusliikkeestä josta on paljon apua mattokönyäjille.

lauantai 3. marraskuuta 2012

#686 BJJ Lucio Linhares Seminaari

Tänään oli Lucion seminaarin viimeinen päivä, jolloin perinteisesti homma lähtee lapasesta. Alkulämpöjen jälkeen käytiin läpi kipailunomaisesti semiaarin tekniikoita ryhmissä ja jos koko porukka ei osannut tehdä tekniikkaa oikein niin tuli punnerruksia vöiden vauhdittamana.

Ryhmissä vedettiin myön viime vuoden perinteen mukaisesti (silloin mentiin Dougiella) Gangnam style challengella, jonka aloittivat Marko ja Oliver aika eeppisellä Battlella ja siitä sitten sujuvasti ryhmä kamppailuun.

Hauskaa miten Lucio saa suomalaiset jöröjukat mukaan näihin loppu sessareihin. Minulla oli ainakin todella hauskaa - sai repeillä ihan tunteella esityksille. Kuvia löytyy täältä: Flickr LideshowLinkki

Tänään kraduoitiin myös uusia vöitä kavereilla - onneksi olkoon kaikille vyön saaneille.

Videotakin on tulossa kunhan ehdin editoida.

perjantai 2. marraskuuta 2012

#685 BJJ - Lucio Linhareksen Seminaari

Tänään käytiin kertauksena läpi viikon aikana käytyjä tekniikoita ja otettiin uutena delarivan purkuna side smash - käytännössä sama tekniikka mitä ollaan tuosta Lovato Jr:n setistä drillattu.

Sparrit meni lähinnä easy rollina, kun kroppa oli aika tasaraha ja pitää vielä vähän säästellä huomisiin loppuhulinoihin ja Royce Gracien seminaariin.

Nyt illalla on vielä treenattava Gangnam Styleä, että ei jää seinäkukkaseksi huomenna... ;) Mallia voi ottaa myös alkuperäisistä tai sitten Kikon esimerkistä...

torstai 1. marraskuuta 2012

#684 BJJ - Lucio Linhares Seminaari

Tänään drillattiin deep halfguardin nollaamista päältä Deep Half Guard Killer tekniikalla, joka oli hemmetin tehokas (huoh). Tekniikka alkoi samalla tavalla, kuin alla oleva Andre Galvaon DHG Killer, mutta oli huomattavasti yksinkertaisempi. Eli Tuon alkuasennon jälkeen otettiin ulkopuolelta underhook  ja astuttiin pään yli inverted halfguardiin, tehtiin etäisyyttä ja siitä side smash positioon jalkojen päälle ja ohi.



Sparrit piti ottaa kevyesti, mutta eihän siitä mitään tullut (tai tuli vikassa erässä, kun rullailtiin Tomin kanssa ja mutusteltiin päivän tekniikkaa). Toiseksi viimeinen erä mentiin todella rivakasti (ainakin minun mittapuulla), kun yritin tosissaan sweepata Marcusta - jäi yritykseksi vaikka pääsin hakemaan perussweeppejäni ja tuota Lucio eilen opettamaakin, mutta Marcus sai aina hemmetin hyvin torpattua, juuri ennen "lakipistettä". Kivaa oli vaikka kroppa huusi hoosiannaa.

Treenin jälkeen alkoi tämä kahden viikon treeniputki tuntua oikein kunnolla kropassa - sellainen totaalinen kolotus. Sunnuntaina Klubin jälkeen kunnon hierontaan ja sitten pidän muutaman päivä totaalista lepoa ja muutenkin pitää ottaa ns. kevyt viikko.

keskiviikko 31. lokakuuta 2012

#682 ja #683 BJJ - Yksityistunti ja Seminaari

Mentiin Oliverin kanssa Lucion ykstyistunnille hiomaan syvää halfguardia, jonka kanssa minulla on ollut ongelmia, kun kaveri vetää itsensä "meritähdeksi" päälle, eli lytistää minut sinne alle.

Lucio kävi läpi hemmetin hyviä ykstyiskohtia, alkaen siitä miten tein "väärin" katkaravun tehdessäni hessuhopoa. Toinen juttu oli, että minun kannattaa siirtyä Jeff Glover tyyliseen alemman jalan deeppiin, silloin kun kaverit laittaa kunnolla painetta minun yrittäessä "Anssi-sweeppiä".

Käytiin myön minulle uusi sweeppi, jossa syötin jalkojen välistä menevällä kädellä kaverin kauluksen ulkokädelle ja siitä katkaravun kautta polvilleen ja tarvittaessa double leg jos kaveri nousee pystyyn.

Lucio kävi Oliverin kanssa läpi myös deep halfguardin puolustuksia päältä... joita en kerro... :D Tarpeeksi vaikeaa jo nyt...


Seminaarissa oli vähän veto veke, kun oli keskittynyt noihin deeppi juttuihin. Tekniikkana käytiin perus leg drag ja jos kaveri puolustaa shrimppaamalla ja tuomalla jalan yli palauttaakseen guardiin, niin ohitus toiseen suuntaan. Lopuksi vielä berinbolo tyyppinen kuvio, johon ei enää oma keskittyminen riittänyt - onneksi nuorempi sukupolvi hanskasi senkin, joten olin vain ukena.

Loppusparreissa sain kaksi kertaa Lucion näyttämän sweepin, joten se meni samantein työkalupakkiin. Suosittelen todella lämpimästi yksityistunteja. Olen ottanut niitä Jesseltä ja Luciolta ja niissä on aina tullut todellisia ahaa elämyksiä, joita ei perustunneilla tai videoita tuijottamalla millään saa aikaiseksi. Kokenut kaveri osaa suoraan osoittaa sormella, että tuossa tai tuossa sinun kannattaisi tehdä näin tai noin ja heidän kanssa sparraamalla selviää monia aukkoja, mitä ei itse osaa hahmottaa.