perjantai 10. helmikuuta 2012

#550 BJJ - Timo

Alkujumpat ja sitten katseltiin Roleta-Guardia, josta olin ihan kuutamolla. Oli muutenkin varsin känkkäränkkäpäivä ja kiukutti kaikenkaikkiaan kaikki. Vähitellen helpotti, kun pääsi sparraamaan - siinä ei arjen ahdistukset paljoa paina tai ainakaan niitä ei ehdi miettimään.

Tuli tällä viikolla istuttua toista tuhatta kilometriä junassa, kun työn puolesta kiersin ympäri Suomea - keskimäärin kuusi tuntia joka päivä junassa. Ei ole kroppa tottunut tuollaiseen liikkumattomuuteen ja niska olikin sitten reippaan juntturassa tänään = helvetillinen päänsärky. Painiessa sekin helpotti.

Roleta meni tänään vähän ohi, kun en ollut kovin vastaanottavalla tuulella. Yritin kyllä sparreissa päivän tekniikoita, mutta kaverit mursusivat roletan läpi - en vaan osannut. Sitten piti vain resetoida tilanne ja könytä takaisin omaan peliin. Pari lopetustakin sai kaivettua.

Muutenkin olen yrittänyt pitää painin vähän liikkuvampana, että en niin helposti jää vain lepäilemään "huonoihin" positioihin ja lähden heti rakentamaan pakenemista. Olen sen verran paljon, ollut Jessen, Markon, Timon ja muiden hyvin kavereiden alla, että alla sivusidonnassa, mountissa yms. on liian "hyvä olla", joten ei ole ollut mitään ihmeempää kiirettä paeta. Olen vain odotellut sitä oikeaa hetkeä, milloin tilaa tulee sen verran, että pääseen minimityöllä karkuun ja parempaan positioon.

Nyt pyrin aktiivisemmin rakentamaan sitä tilaa, niin että pääsen nopeammin positioon mistä pääsen hyökkäämään ja ehdin hakemaan lopetuksia noissa halvatun aikarajoissa. (nimin. Points are for pussies)

Ei kommentteja: