tiistai 30. huhtikuuta 2013

#778 BJJ - Vapunaaton painit

Mentiin tänään kolmeksi Metsälään ottamaan vapunaaton painit. Paikalle saapui allekirjoittaneen lisäksi Rising Star-Tom, Harmakarhu-veli Kari, Urso-Branco ja Marko "the hips" Nyman.

Pienen lämmittelyn jälkeen laitettiin rokki soimaan ja alettiin sparraamaan ja hauskaa oli. Kari parantelee vielä käsivammaa, joten veti kuin UFC 1:sen Art Davis - yksi nyrkkeilyhanska kädessä. Ei tuntunut pahemmin Karia hanska hidastavan. Aloitin rauhallisesti ja huomasin hetkeä myöhemmin puolustavani, omoplata/triangeli/käsilukko komboa, jonka perään vielä sweeppi. Meinasi tulla hätä käteen. Onneksi vanha kunnon Homer pelasti ja pääsin lopulta hakemaan arm triangelin.

Joku oli mennyt opettamaan Tomille berimbolojen lisäksi ninja-rollin ja nyt sai olla kokoajan hätistelemässä ukkoa selästä. Tässä minut lopulta pelasti ezekiel, jota pitääkin alkaa taas veiljelemään huomattavasti enemmän, kun paikkoja sille on todella paljon.

Tommin kanssa homma meni sitten ihan old-schooliksi. Sovittiin alussa, että jalkalukot on mukana. Erä kesti lähemmän 40 minuuttia, jonka aikana pisteillä Tommi olisi ollut johdossa luultavasti noin 20-2. Erä oli niin pitkä, että Tommi luultavasti unohti koko jalkalukot, kun scramble tilanteessa näin lopulta hetken tulleen (like a snake) ja sain pyöräytettyä rolling toe holdin. Olin aika valmis lähtemään saunaan tämän maratonin jälkeen.... mutta ei.

Marko kutsui vielä vappu tanssiin ja siitä tuli sangen huvittava puolituntinen. Olin niin loppu, että en käytännössä jaksanut kuin vähän pyristellä ja yrittää parantaa positiotani Markon ommellessa gi-kuristuksia ja rannelukkoja.

Bonarina Marko opetti meille lopuksi Secret Brown Belt-tekniikkaa, missä todisti että BJJ toimii mainiosti myös useampaa hyökkääjää vastaan... ;)


Ei kommentteja: