keskiviikko 2. syyskuuta 2015

#1054 BJJ

Menin kukonlaulun aikaan Metsälään, jotta olisi päässyt aamupaineille. Metsälässä totesin, että kaverit joiden kanssa olin painit sopinut olivat Kontulassa, joten hetkellisesti otti niinsanotusti kupoliin "turha herääminen".

Onneksi paikalle ilmestyi suht tymäkkä kattaus kavereita ja saatiinkin hyvä rullailut aikaiseksi. Painin nyt ensimmäistä kertaa "normaalisti" - eli en rajoittanut positioita vain tehtäväsparriin sivusidonnasta, vaan nyt jalka antaa jo mahdollisuuden kevyeen normi sparriin. Vedettiin semmoisella tahdilla, että ehti miettiä mihin koipeaan tunkee. Aika rajoittunutta vielä oma liikkuminen, mutta hyvät jumpat saatiin kuitenkin aikaseksi. Kiitos vaan kaikille hyvistä sparreista. 

Ei kommentteja: