lauantai 9. maaliskuuta 2013

BJJ Nordic Open 2013 - Päivä 2

Lauantai alkoi Nacka Quality Hotellin aamiaisella joka pelottavasta nimestään huolimatta oli kelpo hotelli. Karilla oli päivän ensimmäinen ottelu jo heti kymmenen pintaan ja minulla heti yhdeltätoista, joten suunnistimme kisa-alueelle jo ennen yhdeksää. Tässä vaiheessa ei vielä jännittänyt niin paljoa kuin Lissabonissa.

Kisat pidettiin Skurun koululla jonne mahtui kuusi ottelu-tatamia ja toisessa rakennuksessa lämmittelytatamit. Teimme leirin katsomoon ja Kari lähti lämmittelemään. Muu porukka saapui paikalle ja valmentajapassit saatiin jaettua oikeille henkilöille. Kirjoittelen alle raporttia niistä otteluista, jotka näin ja olivat ns. highlightseja ja tietenkin oma "vähemmän highlightini". :)

Karin ottelu alkoi vajaa puolisen tuntia myöhässä todella pitkänhuiskean vastustajan kanssa. Hyvää pystytanssia, jonka jälkeen kaveri vetäisi guardiin. Kaveri oli selvästi katsonut Timon olkapäänhuputusvideon ja ottelu meni Karin availlessa guardia ja nollatessa kulmaa käsilukkoja puolustellen, kunnes lopulta käsilukko napsahti paikalleen. Matsin jälkeen käytiin läpi mitä kävi ja todettiin, että lisää guardinavaus-drilliä jonka otammekin sunnuntaiklubin alkulämpöihin ainakin paineohitussetin ajaksi.

Karin nurkasta juoksin vaihtamaan oman puvun päällä ja lämmittelemään. Nyt alkoi jo perinteinen Flight or Fight-fiilis nousta pintaan ja mietiskelin, että puhelimessa on Tukholman taksin puhelinnumero...  Olin alunperin ilmoittautunut senior-sarjaan, mutta sinne ei ollut tullut ketään minun lisäkseni, joten pyysin että siirtäisivät minut masters-sarjaan, jossa painisin minua 10-14 vuotta nuorempien kavereiden kanssa. Tapasin vielä kaiken kukkuraksi pukkarissa vastustajani, joka näytti silmissäni jättiläiseltä (oma paino oli 85kg ja painin 88.3:ssa). Kaikki nämä tekosyyt pyörivät päässä, mutta onneksi Petri oli minun kulmassa ja teki hullun hyvää työtä psyykatakseen minut kisatunnelmaan. - "hyvä ryhti, hengitä syvään, hymy naamalle jne...  Tatamille mentäessä olikin jo hymy herkässä, vaikka jännitti, niin en ainakaan ollut karannut takaovesta.

Gameplani oli hakea shoottia ja jos ei onnistu, niin sitten deep halfguardiin veto. Hain paikkaa shootille ja shoottasinkin, mutta aivan liian kaukaa ja en riittävän "brock lesnar"-asenteella. Puskin eteenpäin ja lähdin jo vaihtamaan guardiin vetäisyksi, kun tuomari keskeytti - olimme menneet ottelualueelta ulos.  Omassa päässäni kaveri tuntui huomattavasti vahvemmalta kuin minä, joten siirryin suoraan plan-B:hen, eli nappasin kaulusgripin ja vetäisin deep-halfguardiin. Tämä meni kuten drillatessakin ja ensimmäinen pikkuvirhe sattui tässä. Olisi pitänyt samantein hakea ensimmäinen sweeppi, mutta jännitys aiheutti sen, että pelasin varmemman päälle ja hain paremmat gripit ja sitten vasta lähdin hakemaan ykkössweeppiä - homeria...

Sweeppi meni niin helposti läpi, että olin itsekkin vähän pöllämystynyt päätessäni päälle halfguardiin, että en samantein huomannut kaverin hakevan saarela-grippiä (kimura). Tässä kohtaa tuli se iso-virhe... lähdin kaivamaan omaa kättäni vastasaarelaan, ilman että olin nostanut omaa jalkaani ensin ja napannut kunnon otetta omasta sisäreidestä käden turvaamiseksi. Käteni hapuillessa omaa rannettani, kaveri pyöräytti koko keholla hienosti saarelan vauhtiin ja minun oli pakko rullata mukana puolustukseksi.

Päädyin alle halfguardiin ja kaverilla oli saarela (kimura) tiukasti kiinni. Jonkin aikaa sinnittelin käsi suorana ja yritin hakea kulmaa missä olisin saanut sillattua ja vedettyä käden takaisin kylkeen. Kaveri sai siirrettyä painoa eteenpäin ja siitä väännettyä kunnolla kättäni selän taakse... totesin nopeasti, että haluan mennä maanantaina takaisin Lucion seminaariin, enkä olkapäälääkärille joten jouduin taputtamaan.

Otteluvideo:



Ensiviikolla drillataan siis saarelan puolustusta ja lähdetään sparreja suoraan tuosta saarelasta päältä halfguardista. Kisaaminen on todella hauskaa ja Petri oli aivan oikeassa siinä, että ihan turhaan jännitin. Samaa puuroa se kaveri syö ja sillä on neljä raajaa ja kaula. Jotenkin tuo pre-ottelu jännitys on vain minusta äärimmäisen epämielyttävää, mutta silti katse siintää jo seuraavaa mahdollista kilpailua kohti.

Näissä oppii omasta pelistä todella paljon ja saa tukittua reikiä mitä kotisalilla ei tulisi huomattua. Harvemmin on kukaan vetäissyt saarelaa noin päättäväisyydellä sparrissa, joten minulle oli päässyt muodostumaan laiska puolustus siihen. Nyt se puute pyritään korjaamaan.

Ottelun jälkeen pullo vettä naamaan, siviilit päälle, coach-lappu "kaulaan" ja kavereiden kulmamieheksi. Ellillä oli finaaliottelu suunnilleen samaan aikaan, kuin minulla joten en kerennyt sinne kulmaan, mutta Elli vetäisi homman kotiin komealla Amerikanalla mountista. Ottelu oli muutenkin hienoa katsottavaa.

Alasviennissä Elli jäi omaksi harmituksekseen scramble-tilanteessa toiseksi vaikka pysty oli judotaustan vuoksi sangen vakuuttavaa. Hetken tilantekemisen jälkeen Elli palautti todella hienosti guardiin, siitä sweeppi, päälle halfguardiin, mounttiin josta Americana old-school gracie-combatives tyyliin. Tämä oli todella mainio ottelu. Kultaa.

Hansin pronssiottelu lähti hienosti käyntiin Hansin tempaistessa Markon lieverannelukon, jota puolustaessaan kaveri joutui heittäytymään tonttiin ja Hans kärppänä perään - alasvientipisteet. Kaveri sai guardin ja loppuottelu oli kamppailua guardissa kaverin pitäessä tiukkaa overhookkia ja hakiessa sweeppiä. Juuri ennen loppua kaveri päästi Hansin ohi hakiessaan sweeppiä, jonka saikin vielä kipatessaan Hansin scrambessa yli... tästä jatkui suht pitkä scramble ja tilanne loppui kellon soidessa Hansin pistevoittoon.

Seuraavaksi Esa paineli tatamille ja vastassa oli "mies meksikosta" - tai ruotsalainen se oli, mutta viikset ja musta ponnari toi mieleen italo-westernit. Tiukan pystykamppailun jälkeen kaveri sai alasviennin, josta Esa vetäisi halfguardiin ja siitä syvään halfguardiin. Tästä samantein odottelematta homer-sweeppiin asenteella (kuva) ja päälle. Todella hieno vetäisy.  Loppuottelu meni guardissa Esan ollessa edulla johdossa, mutta noin 10 sekuntia ennen loppua kaveri sain hip-bump sweepin ja Esa päätyi alle mounttiin josta pistetappio. Tämä drillataan lähipäivinä kuntoon.

Seuraavana Petrin ottelu jonka alkua en nähnyt ottelun ollessa samaan aikaan Tuomaksen ottelun kanssa. Tullessani paikalle oli käynnissä tiukka guardinohituskamppailu, missä kaveri haki tripod-sweeppejä sekä hessuhopoa. Suht agressiivisin ohitustaistelun aikana kaveri sai lopulta hessuhopolla Petrin pehvalleen ja Petrin oli estettävä kädellä kaverin pääsyä mounttiin. Ennenkuin Petri sai kätensä vetäistyä turvaan, kaveri kiepsautti käsilukon kuten Lucion perusteissa drillataan - hieno lopetus ja harmillinen tappio Petrille. Tästä lähdetään drillaamaan lisää tiukkaa guardin ohitusta.

Tuomaksen viimeinen ottelu kamppailtiin suomalaista kaveria vastaan, joiden kanssa olimme ensimmäisenä ilta etsineet ruokapaikkaa. Ottelun alkuosa meni väkevässä väännössä pystystä, kunnes kaveri päätti vetäistä guardiin ja tästä Tuomas pääsi päälle. Tuomas eteni vielä halfguardiin, jossa väännettiin todella tiukkaa vääntöä loppuun saakka, jonka jälkeen Tuomas oli edulla edessä, eli pronssia.


Suvin ottelu alkoi hyvällä pystyväänöllä, missä Suvi haki rannelukkoa, jonka seurauksena kaveri vetäisi guardiin. Kaverilla oli todella vikkelä invertedguardi, jonka kanssa Suvilla riiti tekemistä. Lopelta Suvi pääsi jaloista ohi, mutta kaveri kääntyi kilppariin. Hetken haettiin kilpparista paikkoja ja sitten Suvi pääsi hyökäämään selästä. Kauluskuristus oli todella lähellä ja hookitkin kävivät hollilla, mutta vain edun verran. Kaveri pääsi vielä kääntätmään tilanteen, niin että Suvi juuri vältti mountin ja vetäisi halfguardiin. Tästä vielä kaivettiin Homeria, mutta aika loppui kesken ja käteen jäi harmittava tappio edulla. Hieno ottelu.

Päivän viimeinen oli Kirsin ottelu, jossa kaveri vetäisi melkein lähdöstä guardiin. Kirsi ohitti tiukalla pelillä ensin halfguardiin, mistä keskittyi kaverin selälleen saamiseen. Tästä paineella halfguadin avaus ja kierto northsouthiin, jotta kaveri ei saisi palautettua guardiin. Hetken rauhoitus, jonka jälkeen kaulusotteesta kiristys ja vastustajan hetkellinen tajunmenetys ja paniikkitaputtaminen. Todella vahva suoritus. Kisojen saldoksi pronssia.

Todella hieno ja pitkä päivä. Ottelut alkoivat kymmenen pintaan ja viimeiset käytiin vasta seitsemältä. Homma laahasin, sen verran että puolen päivän jälkeen oltiin jo melkein pari tuntia myöhässä aikataulusta, joten odotukset olivat aika pitkiä. Muuten järjestelyt olivat mielestäni aivan mainiot... paitsi että mitalit eivät olleet ehtineet paikalle ja tulevat postissa perässä... tämä oli vähän surkea esitys ja latisti hieman tunnelmaa.

Päivän kruunasi todella eeppinen illallinen Tukholman Farangissa, jonka Hipkossa BJJ:tä treenaava Tomi on sinne muutama kuukausi sitten perustanut. Ravintola on saanut huippuarvosteluja paikallisissa lehdissä eikä syyttä.


Tomi oli järjestänyt meille "Hipko-Menun", joka alkuperäisesta 3-4 ruokalajin suunnitelmasta poiketen oli oman laskuni mukaan noin yhdeksän ruokalajia mitä mahtavimpia aasialais-vaikutteisia ruokalajeja..

Illan kuvaavin kommentti irtosi, ehkä El Copolta joka tokaisi, että haluaisi mennä naimisiin sen porsaan kanssa, jota oli lautasella. Aivan käsittämättömiä ruokalajeja, niin kasvissyöjille kuin lihaaneillekkin. Kiitos Tomille todella mahtavan illan valmistamisesta. Farang löytyy myös Helsingistä, joten kannattaa ehdottomasti mennä kokeilemaan, jos haluaa todella hyvää ruokaa.

http://farang.fi


Sarjan voittaja ja minä viimevuotiset lainamitalit kaulassa, jotka ottivat palkintopallilla käynnin jälkeen pois... oikeat tulee postilla perässä.. :I ...

Päivä kolme raportti vielä tulossa..

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...


Moi Kristian!

Kiitos videosta.

Terveisin pappa ;)