Itse olen mielestäni päässyt aika vähillä, kun on ollut vain kolme lievähköä pullistumaa nikamaväleissä, varvas murtunut pari kertaa, kämmen ja polvi leikattu, mutta olen kuitenkin aika hyvässä painikunnossa. Monet nuoremmat kaverit ovat sitten paljon pahemmassa, kunnossa ja monella alkaa kroppa olla mustan vyön kynnyksellä siinä kunnossa, että harrastus alkaa olla hankalaa. Kovaa treenatessa hinta on usein kova.
Olen itse ottanut tavoitteeksi pitkän harrastuksen - jotta voisin treenata "arkkuun saakka", jonka vuoksi pidän palautukset pitkinä ja en ikinä treenaa särkylääkkeiden vaikutuksen alla. Pitää jatkuvasti kuunnella kehoa ja treenata sen mukaan.
Tällä tyylillä lajitreenimäärät pysyvät aika maltillisina - noin 2-5 treeniä viikossa. Reilussa yhdeksässä vuodessa lajitreenejä on tullut vähän reilu 1100, joten se tekisi 10.2 treeniä kuukaudessa, eli 2.5 treeniä joka ikinen viikko tuon reilun 9 vuoden ajan. Tuohon sitten astangajoogat ja voimaharjottelu päälle.
Eli aika hissukseen on kaiken kaikkiaan tullut treenattua, kun vertaa kisakoneisiin. Ei näillä määrillä kisoja voitella, mutta ehkä olen tatamilla vielä kymmenen vuodenkin päästä... tarkoitus olisi.
Tällä lähestymisellä on loukkaantumisista palautunut aika hyvin, mutta tästäkin huolimatta omaa jiujitsua on joutunut muokkaamaan kropan rajoitteisiin sopivaksi. Inverted juttuja en edes harkitse tekeväni ja pystypelikin rajoittuu lähinnä single ja double-legiin tai sitten vedän half-guardiin - mitää judo-tansseja näillä polvilla ei vedellä.
Tässä hyvä artikkeli, joka kirvoitti kirjoittamaan tästä:
http://www.invertedgear.com/blogs/inverted-gear-blog/baby-don-t-hurt-me
Leikkauksissa saa hyvää douppia... ja konua aamupalalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti