sunnuntai 30. lokakuuta 2016

#1155 BJJ-Klubi

Tänään Klubilla vedettiin taas perinteiset Tompan bokraus-sessiot alkuun - eli käytiin muutama hyvä sarja läpi pistareihin. Sen jälkeen drillattiin "selkäkontrollidrilliä" ja uutena tekniikkana kaverin litistäminen, kun kaveri kääntyy kilppariin ja itse on kyydissä hookit kiinni.

Klubilla oli vierailemassa myös Hiltin mustavyä Pärnusta - Robert Tomingas. Näytti meille myös mainiota variaation turvavyö-gripistä jolla ollaan jo puoleksi kaverin leuan alla. Mainio kaveri  ja loppusparreissä tuli aika kylmää kyytiä.


torstai 27. lokakuuta 2016

#1154 BJJ

Vajaa parituntia sparria Jessen kanssa. Hauskaa oli ja tuli hyvää palautetta ajoittamisesta. Olipas taas hienoa.

Muutamia typeryyksiä omassa pelissä tuli myös spotattua - mm. Kun varomattomasti alla crosspassiä puoustaessa syötän underhook kädelle toiselta puolelta lapelia käsi jää kaverille kuin tarjottimelle ja käytännössä annan ohituksen. Aivopieru-osastoa.


sunnuntai 23. lokakuuta 2016

#1153 BJJ-Klubi

Syyslomasta riippumatta Klubi-pyörii.

Tänään jatkettiin selkäkontrollin treenaamista kertaamalla drillaamalla tähän asti opittu ja lisättiin uutena maountin otto, kun kaveri yrittää karata.

Tästä rakentuu hyvä drilli, missä käydään käytännössä "kaikki tarvittava" selän kontrolloimiseen.
  1. Spinni
  2. Total Control - Turvavyö
  3. Kiikkustuoli
  4. Kaveri putsaahookin - Resetointi niskapaineella
  5. Kaveri putsaa hookin toiselta puolelta - mountin otto
Muut tähän liittyvät asiat jotka ollaa nyt syksyn aikana käyty läpi.

  1. Spiral Ride - Kilpparin kaato
  2. Switch 
  3. Lantion asema kaverin lantioon nähden ja sen vaikutus kontrolliin
  4. Rotaatio konsepti - "kuin kaksi kirjaa ja korva korvassa"
  5. Double unders kontrolli
  6. Kimura kontrolli
  7. Älä anna halfguardia - eli joko mounttiin tai polvi vatsalle
Ensi kerralla katsotaan vielä kaverin litistäminen ja sitten on kontrolloinnin perusteet käyty läpi. Sen jälkee aletaan lisäämään pakettiin hyökkäyksiä ja niitä käydään jouluun saakka. Lämmittelyt hoidetaan tuolla "selkäkontrolli-drillillä", niin ne tulee tutuksi.




perjantai 21. lokakuuta 2016

#1152 BJJ

Tompan kanssa aamupainit. Drillattiin vähän suoria nilkkalukkoja 50/50:stä ja sitten sparrattiin.

Koitin vähän hakea giljotiinejä, mutta on aika hankalaa puvun kanssa, kun ei vielä giljotiinitaidot riitä napsauttamaan sitä kerralla kohdalleen. Aina jää sen verran tilaa, että kaveri pääsee repimään tilaa itselleen.

tiistai 18. lokakuuta 2016

Eikö noihin tekuihin saa haastetta ottamalla aina vaan kovempia kavereita vastaan?

Tuolla edellisessä blogikirjoituksessa oli anonyymi-kyselijä kysynyt otsikossa olevan hyvän kysymyksen viitaten siihen, että olen pitkään pelannut käytännössä "deep halfguard sweeppi, pressure pass, armtriangeli/kimura tai RNC"-peliä ja kirjoitin että pitää monipuolistaa peliä.

"Eikö noihin tekuihin saa haastetta ottamalla aina vaan kovempia kavereita vastaan?"

Todellakin, juuri noin tekniikka pitääkin hioa täydelliseksi. Eli kun uutta tekniikkaa opettelee, niin aloittaa sen testaamisen kavereista joilla on vasta vähän painikokemusta ja sitten siirtyy kokoajan kovempiin vastustajiin.

Voisin tietenkin ylimielisesti heittää, että ei enää löydy kovempia kavereita :D  mutta näin vajaa viiskymppisenä kovempia kavereita löytyy varmasti joka treeneistä. Kroppa ei vain kestä vetää niiden kanssa joka treeneissä ja tässä kohtaa minulla suurimpana syynä uusien juttujen tutkimisella on lähinnä oman motivaation ylläpito.

Tuo "A-game"-peli on minulla omasta mielestäni jo aika hyvä ja ilman todella kovaa lisätreeniä siinä on vaikea enää edityä isoin harppauksin. Onneksi Jiu Jitsussa on gaziljoonaa mahdollisuutta rakentaa uusia juttuja, joka pitää homman mielenkiintoisena.

Nyt on siis kyseessä lähinnä omaksi iloksi uuden tutkiminen ja koska armtriangeli on ns. "ykkösnyrkkini" niin nuo giljotiinit, darcet, anakondat ja niiden johdannaiset ovat hyvä lisä tuohon A-gameeni.

Oma havaintoni tältä vajaalta kymmeneltä vuodelta mitä nyt on tullut treenattua on, että valkoisella vyöllä keskityin lähinnä selviämään hengissä sparreista vähitellen kehittäen muutaman pakenemisen jokaiseen positioon ja sitten muutaman hyökkäykesen mitä lähdin yrittämään, jos olin jollain ilveellä päässyt semmoiseen positioon mistä hyökätä.

Sininen vyö oli aikaa milloin tuli kokeiltua todella paljon eri tekniikoita, guardeja ja pelityylejä. Kävin läpi rubberguard-kauden, spiderguardin, de-la-rivan, perhosguardin, suljetun, pukukuristukset tolkuttomilla ompeluilla jne.

Purppuralla homma alkoi "selkeytyä" ja se oma peli alkoi rakentua perustuen deep-halfguardiin ja siitä päälle ja ohittamaan. Purppuran loppumetreillä paineohittaminen löytyi "omaksi jutuksi" ja hyökkäyksistä armtriangelit. Eli purppura oli aikaa milloin peli yksinkertaistui todella paljon ja se oma juttu löytyi.

Nämä pari vuotta ruskealla on sitte ollut lähinnä loukkaantumisia, mutta jiujitsun kannalta tuon oman pelin hiomista vielä tiukemmaksi ja yksinkertaisemmaksi. Nyt on tullut vaan jotenkin taas semmoinen "blue belt"-mieli, että tekee mieli vetää toinen kierros "testaampa kaikkea" josko sieltä löytyisi jotain mielenkiintoista. Old school-linjalla kuitenkin, koska näillä kilsoilla ei mitään inverted matoguardeja vedellä.

No jopas tuli kirjoitettua....


sunnuntai 16. lokakuuta 2016

#1150 ja 1151 - Sparrit Karin kanssa ja BJJ-Klubi

Vähän sylettää, kun ei ole duunien puolesta päässyt tatamille kuin kaksi kertaa viikossa. Onneksi hotelleissa on kuntosalit niin voi ainakin hauista kääntää. Noh tällä viikolla perjantaina kuitenkin mainio setti Karin kanssa. Mutusteltiin läpi UAE-fiftyfifty-nilkkalukkosetti ja sitten sparrattiin.

Päätin, että en mene deep halfguardiin ja tulikin vietettyä pitkät pätkät alla suljetussa guardissa ihmetellen, että mitähän tästäkin piti tehdä. Oma peli on käytännössä viimeiset kaksi vuotta ollut deephalfguardilla päälle ja sitten overunder tai sen sukulaisilla paineella ohi ja sitten joko kimura, armtriangeli tai selänotto ja RNC. En näköjään enää osaa muuta. :D

Pitää yrittää vähän taas monipuolistaa peliä, jotta homma pysyy mielenkiintoisena.


Klubilla jatkettiin sitten armtriangeli-ohjelmalla, kun selkäsetti on tauolla perusteet seminaarin vuoksi. Tänään kerrattiin arm triangeli ja ezekiel ja sitten katsottiin giljotiini "marcelo-gripillä" ja arm in-giljotiini.

Giljotiinit toimivat mainiona työkaluna, millä saa kaverin kyynerpäät irti kyljistä, kun hakee armtriangelejä ja jos kaveri ei puolusta kaulaa, niin sitten voi lopettaa sillä giljotiinillä. Tämän syksyn omaan ohjelmaan tuleekin nyt tuon homman lisätutkimus ja darcen ja anakondan lisääminen settiin. Eli tarkoituksena rakentaa pakettia, missä rummutetaan armtriangel/ezekiel/darce/anakonda/giljotiini hyökkäyksillä ja siihen vielä mausteeksi kimurat.

Klubilla mainio porukka ja iso kiitos Dynamikelle mainioista vinkeistä giljotiinin kanssa - eteenkin arm-in giljotiinivinkki oli aivan parhautta.

Klubin päätteeksi löysin kaupasta vielä mainio "palarin". Tällä tulee giljotiineihin 23% lisää kireyttäjä ja sweeppeihin 15% lisää momenttia. True story.





sunnuntai 9. lokakuuta 2016

#1149 BJJ-Klubi

Tänään oli taas turvallisesti puku päällä, kun klubilla käytiin läpi arm-triangelia ja sen puolustuksesta ezekieliä. Aluksi toki perinteiset Tompan bokraukset ja sitten drilliä ja lopuksi tehtäväsparria.

Pidettiin tarkoituksella back-attacks setin läpikäymisessä taukon, kun Hipkossa on tänä ja ensi viikonloppuna basics-seminaari ja muutama "vaki-klubilainen" meni sinne. Jatketaa selkähyökkäykisiä parin viikon päästä.

Ensi viikolla sidotaan tämänpäiväiseen seittiin darce ja giljotiini.

perjantai 7. lokakuuta 2016

#1148 BJJ

Tänään aamuyön paineissä NoGi:tä varmaan ekaa kertaan viiteen vuoteen. En ole ihmeemmin kalsareissa paininut, kun puvunkin kanssa riittää oppimista, mutta olihan tuo ihan hauskaa puuhaa. RNC:t löytyy paljon helpommin, mutta guardin pitäminen ilman pukugrippejä on kyllä ihan oma maailmansa. Arm Drag ja Deephalf guard to the resque... :D

Olen nyt todella pitkää pelannut käytännössä samaa peliä - sweepillä päälle ja sitten over-under pass ja siitä mounttiin ja lopetus. Tänään mietiskelin, josko ottaisin guardin peluu kauden niin, että en saa mennä deep halfguardiin, jotta oppisi jotain uutta. Pitää miettiä vähän mitä alan puuhailemaan sparrissa. Alasvientejäkin pitäisi treenata... mutta on vähän "I'm too old for that shit"- fiilis niiden suhteen. Single- ja Double-leg saa riittää ja sitten ne perinteiset IP-alasviennit body fold ja leg hook... katsotaan nyt. Josko jostain ilmaantuisi hyvä ope joka kävisi noita läpi..