maanantai 30. tammikuuta 2012

#545 BJJ - Maanantaipainit..

Uskaltauduin Hipkon kisatreeniporukan maananataipaineiksi kutsuttuihin treeneihin. Selkä on alkanut kestämään perussparria jo aika hyvin, kunhan välttää riuhtaisuja ja on itse tarkkana oman meuhkaamisen kanssa.

Alkulämpöina juostiin perusympyrät, jonka jälkeen Jesse-jumppaa - eli ohitustyyppisiä drillejä kaksikymmentä jokaista. Lopuksi 50 kyykkyä, vatsaa, punnerrusta, kyykkyä, vatsaa, kylkeä. Tuli lämmin ja oli kivaa.

Tekniikkana Mika veti suljetusta guardista overhookilla inverted armbar, omoplata ja triangeli, jonka jälkeen kolme varttia sparria viiden minuutin eriä. Lähdin joka erässä alta, koska selkä hankaloittaa vielä ohittamista pystystä. Muutama erä otettiin pysystä, jolloin vedin valon nopeudella guardiin.

Vähän puolustustaisteluksihan tuo menee, mutta jokaisessa erässä pääsin onneksi lopussa päälle - ohitus oli sitten hankalampaa/aika loppui.

Sunnuntain Spin Behind ja Harness Attack olivat ihan helmiä - turasin vain Harness Attackin sillä että en pitänyt sitä taaempaa jalkaa tukena lattiassa vaikka kuinka siitä sunnuntaina paasasin. Tämä johdosta selkä hyökkäys jäi vähän torsoksi ja kaveri pääsi työntämään painon päälleni, ennen kuin pääsin Chair Sittiä väkertämään.

BJJn Perusteet Seminaarisarja Hipkossa.



Hipko järjestää viiden päivän kokonaisuuden brasilian jiu-jitsun perusteista. Perusteiden hyvä hallinta on lajin kuin lajin tärkein asia. Ei ole väliä, minkä värinen sinun vyösi on, minä opin jiu-jitsun perusteet vasta ruskealla vyöllä. Kuinka paljon johdonmukaisempaa kehitykseni olisikaan ollut, jos olisin osannut tärkeät perusteet jo heti alussa. Halusit sitten suorittaa sinisen, purppuran, ruskean tai mustan vyön, on perusteiden hallinta kokeessa menestymisen A ja O.

Lisätietoja täältä:
http://www.helsinginitsepuolustuskoulu.fi/site/seminaarit/

Braulio Estima - The Evolution of BJJ

sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Paven ja Tommin Brasilianreissu...

Paven ja Tomiin eeppinen Brasilian-reissu on saatu kunnialla suoritettua. Kiitos herroille reissun tarkasta dokumentoinnista.

Blogia on todella hauska lukea. Jos blogi on jäänyt joltain huomaamatta, niin reissun tapahtumista voi käydä lukemassa täällä:

http://ajokoiratommi.blogspot.com/

#544 BJJ-Klubi

Tänään BJJ-Klubilla aloimme käymään läpi  Ryan Hall Back Attacks DVD-settiä läpi. Aluksi käytiin läpi selän pito harnesskontrollin posturea ja sitten käytiin DVD:ltä seuraavat tekniikat läpi:

2. The Chair Sit
3. Harness Attack
4. The Spin Behind

Nämä takniikat muodostavat aikalailla koko upperbody kontrollin perustan joihin suurin osa tulevista tekniikoista perustuu.

Lopuksi yhdistettiin Spin Behind:n, Harness Attack:n ja Chair Sit: drilliksi jonka variaatioilla tulemme lämmitelemään varmaan koko kevään ja sen jälkeen positiosparrattiin lähdöllä selästä Harness kiinni - ei hookkeja. Paikalla oli mukavasti porukkaa ja tekniikatkin näytti uppovan - oli taas hieno sunnuntaiaamu.

EDIT: Katselin tässä illalla tuota DVD-settiä tarkemmin eteenpäin - ai hitto miten hyviä juttuja on tulossa. Ihan helmeä.

lauantai 28. tammikuuta 2012

BJJ-Klubi huomenna..

Huomenna BJJ-Klubilla aloitellaan kokonaan uusi kokonaisuus - Ryan Hall Back Attacks. Aluksi käydään läpi selän pito harnesskontrollia ja kaverin liikkumisen nollaamista ja tilanteiden resetointia - myöhemmin, kun liikkuminen alkaa luonnistua, siirrytään hyökkäyksiin selästä ja lower body kontrollia.

 Luvassa paljon drillausta ja positiosparria selästä. Ne joilla on DVD-setti voivat katsoa pohjiksi ensimmäiseltä DVD:ltä seuraavat kappaleet, joiden sisältö käydään huommenna läpi, koska noista saadaan hyvä drilli aikaiseksi:

1. Intro
2. The Chair Sit
3. Harness Attack
4. The Spin Behind

Alla olevasta preview videosta voi lunttailla tuon Spin Behind:n, Harness Attack:n ja Chair Sit:n:

Bim, Bam, even my mother knows that...

Kiitos Mikaelille tästä mainiosta koosteesta Mario Sperryn BJJ-englannista. :D


Collected Sayings of Mario Sperry from groundfighter2000 on Vimeo.


perjantai 27. tammikuuta 2012

#543 BJJ - Timo

Jumpattiin alussa pystyjumppaa, teki hyvää vaikka tiety liikkeet jäi selän kanssa tekemättä. Tekniikkana avattiin guardia polvikeskelle tekniikalla alhaalta ja kädet kainaloon ja ylös versiolla. Sitten sparrattiin lähdöt suljetusta guardista.

Testailin vähän selän pitoa, ensi sunnuntaita varten ja vaikka tietyt jutut toimivatkin, niin drillattavaa riittää. Päällä olemisen tasapainoa, saa treenata paljon - eteenkin isojen ukkojen kanssa. Kivaa oli - nyt kotiin tuijottamaan Ryan Hallia n+1 kertaa sunnuntaita varten.

tiistai 24. tammikuuta 2012

#542 BJJ - Jesse

Vedettiin drillilämmöt ja sitten legdrag ohituksesta selänottoja ja kuristus. Lupuksi kolme viiden minuutin erää sparria - lähtö selästä ja guardista. Paikat olivat vielä aikalailla hapoilla viikonlopusta, joten menin hissukseen.

Hyvä yksityiskohta halfguard sweeppiin...

Ollaan käyty paljon tekniikkaa läpi kneeshield halfguardista, mutta mitä tehdä, kun kaveri saa head and arm kontrollin ja litistää selkäsi maahan.. Tässä hyvä perussweeppi ja hyvä yksityiskohta sen toteuttamiseen.

Kurt Osiander...docuvid...

Kurt on kyllä mainio äijä...

sunnuntai 22. tammikuuta 2012

#540 ja #541 BJJ Seminaari - Michelle Nicolini

Lämmiteltiin taas samantyyppisillä jutuilla kuin eilen ja tekniikkana käytiin läpi suljetusta guardista overhookilla hyökkäyksiä - inverted käsilukko, omoplata, rannelukko yms.

Lopuksi sparrattiin suljetusta guardista.

Tunnin tauko ja lämmiteltiin ukemeillä, kärrynpyörillä, krokokävelyllä yms. Tekniikkana sweeppejä X-Guardista ja lupuksi tehtäväsparria X-Guardista ja suljetusta guardista. Perus sweeppi X-Guardista lähti todella helposti, joskin onhan se helppoa kun aloitetaan suoraan X-Guardista. Pitää vähän tutkistella noita entryjä... koska tuosta pääsee näppärästä syvään halguardiin ja takaisin tarpeen mukaan.

Mukava seminaari ja isoinpana juttuna minulle oli x-guardin hyvin yksinkertainen purku - tuntuu toimivan todella hyvin. Siinä on pieni hetki milloin osaava kaveri pystyy sukeltamaan syvään halfguardiin. Tuotakin pitää drillata. Kivaa oli... Kiitos Michelle ja onnea kisoihin.

lauantai 21. tammikuuta 2012

#539 BJJ Seminaari Michelle Nicolini

Tänään alkoin Nicolinin viikonloppuseminaari ja kontulan salilla olikin väkeä, niin että seinät pullisteli - reilu puolet porukasta naisia, mikä on aika harvinaista salilla. Älyttömän hienoa, kun on varmaan hienoa kerrankin painia saman kokoisten vastustajien kanssa. Itse vingun, kun painoeroa on yli 15 kiloa - saati sitten kun sitä on yli 40 kiloa.

Alkulämmöt olivat aika perinteiset ympyrän juokut ja sitten jiujitsun omaisia drillejä - samantyyppisiä mitä aina Jessen kanssa tehdään.

Tekniikkana käytiin n+1 tekniikkaa halguardista - aika moni oli tuttuja syksyn halfguard sessioista, mutta muutama hyvä uusi juttu tuli. Päälimmäisenä jäi mieleen z-guardin nollaaminen nostamalla halfguardissa oleva jalka korkeaan polviasentoon, niin että polvi on kaverin takamuksessa kiinni ja siitä head and arm kontrollin uiminen. Hyvä tekniikka, johon pystyy tosin aika helposti vastaamaan vetämällä syväänhalfguardiin, kunhan ajoittaa sen samaan hetkeen, kun kaveri nostaa sen jalkansa.

Loppu sparrina vedettiin rivitehtäväsparria halfguardista ja aluksi oli tuon polven noston kanssa ongelmia, kunnes tajusin tuon syvään halfguardiin vetämisen. GB-Gymiltä tullut kaveri tosin nollasin deephalfguardinin Bill "the Grill" Cooperin halfguard killeristä tutulla setillä (alankin tästä seuraavaksi kirjoittamaan hate mailiä billille). Todella kivaa painia kavereiden jotka olivat muilta saleilta - yllättävän erilaista peliä - pitäisi tehdä tälläistä vaihto-oppilas toimintaa enemmänkin.

Olin lukenut seminaarikutsun huolimattomasti ja en huomannut että tämän päivän kakkostreenit olivat NoGi-treenit. Selkäni oli ensimmäisistä treeneistä jo sen verran väsynyt, että päätös skipata kalsaripainit oli helppo, kun en muutenkaan pidä NoGi-hommista. Huomenna sitten kahdet pukutreenit.... jos selkä suo.

...ainiin. Onnea kaikille Europeanssiin menijöille.

keskiviikko 18. tammikuuta 2012

Klubimateriaalia...

Ensisyksyllekkin riittää materiaalia... :) Tälläinen julkaistaan ensi kuussa:

Mobile Black Belt has just finished production on Caio Terra's new project, "Modern Jiu-Jitsu". The DVD set and Mobile Apps will be released in February 2012. Caio teaches his unique approach to Brazilian Jiu-Jitsu, revealing details and secrets that make his style so effective. With over 120 techniques, what sets "Modern Jiu-Jitsu" apart from all other instructional training is the combination of top-level teaching along with professional film quality production.

Each technique is covered from every angle in slow motion and real time, close-up, medium and wide shots capture everything in stunning HD. The positions are broken down by Caio to insure you understand the principles AND the mechanics of each move.

tiistai 17. tammikuuta 2012

Sweeppejä....paljon

Hyvä grippivinkki...

Klubin sijaan Nicolini-seminaari

Ensi viikonloppuna on Michelle Nicolinin seminaari ja se menee sunnuntaina klubin kanssa päällekkäin, joten mennään katsomaan mitä Nicolini opettaa ja aloitetaan selkäkinkerit vasta seuraavana viikonloppuna.

"Tervetuloa treenaamaan ja oppimaan kahden BJJ:n mustavöisen naisen johdolla. 


Seminaarin pääopettajana toimii Michelle Nicolini. Michelle on BJJ-maailmanmestari ja yksi maailman parhaimmista brasilian jiu-jitsun mustista vöistä. Seminaarin toisena opettajana toimii mustavöinen Sofia Amarante. 

Seminaari on avoin sekä naisille että miehille. Michelle antaa pyynnöstä myös yksityistunteja.







Aikataulut:
La 21.1. klo 15-16.30 ja 17.30-19, sekä sauna-ilta 19-20
Su 22.1. klo 11-12.30 ja 13.30-15 


Hinnat: Koko viikonloppu 60 €, yksi päivä 40 €, yksittäinen harjoitus (1,5 h) 20 €. Maksu suoritetaan käteisellä paikan päällä. 


Paikka: Kontulan Sali, Sirrikuja 2, 2. kerros



Ilmoittaudu ennakkoon info@hipko.fi"

#538 BJJ - Jesse

Käytiin läpi sweeppejä ja niiden vastatekniikoita. Saksisweeppi ja sen puolustus z-guard ohituksella ja yli hyppäämällä. Hip Bump sweeppi ja sen puolustaminen selkään menolla.

Lopuksi kaksi erää sparria. Ensin Samin kanssa 5 minuuttia puolustamista, jonka aikana sain kaksi kertaa rakennettua deephalfguardin, mutta munasin molemmat kerrat antamalla Samin astua pään yli (huoh). Toinen erä rauhallisempaa pyörintää ja treenin jälkeen Jessen kanssa muutama erä, jossa suurin saavutus oli ninja rollin torppaaminen underhookilla pyörähdyksen aikana. Lopuksi katseltiin vielä Ninjarollin puolustamista yleensä.

lauantai 14. tammikuuta 2012

#537 BJJ-Klubi

Tänään käytiin hyvä hyökkäys "helminauha" halfguardista.

Halguardista:

1. Kimura
2. Hip bump sweep
3. Sweep to armbar
4. To roll under arm bar
5. Take the back

Drillaamisen jälkeen otettiin rivitehtäväsparrina (kun meitä oli pariton määrä) halguardista ja hiki tuli. Näytti tekniikkakin uppoavan kavereihin, kun Tuomas nappasi kimuran kiinni ja sitten käytiin käytännössä koko päivän tekniikka nauhaläpi ja lopuksi Tuomas puikkasi minun selkään. Kimuragrippi on kyllä todella murhaava osaavissa käsissä ja pitääkin olla tarkempi, ettei anna sitä niin helposti. Aikaisemmin peruspuolustuksella selvisi hyvin, mutta nyt alkaa kavereilla olemaan sen verran työkaluja pakissa, että paras puolustus on olla antamatta koko mahdollisuutta. :)

Overunder-ohituksen toimivat mainiosti Samin kanssa, mutta menetin kaksi kertaa "pisteet" sillä että en tehnyt ohitusta loppuun saakka. Eli kun oli jo jalat ohittanut ja pidin vielä lantiota hallussa, niin lähdin liian löysästi siirtymään lantiolta päänhallintaan ja Samihan lähti kuin telkkä pöntöstä ja palautti guardiin. Pitää järkätä overunder drillisessio Samin kanssa, kun se ei luovuta ennenkuin tilanne on oikeasti ohi ja siinä on hyvä treenata ohitukset mahdollisimman tiukoiksi.

Ensi viikolla aloitetaan sitten Ryan Hall:n Selkä DVD setin läpi käyminen... Tässä vähn maistiaisia:






#536 BJJ - Vapaatreenit

Joutui pitämään tuossa muutaman päivän taukoa, kun oli lievästi vetämätön olo. Mentiin Mikan kanssa Metsälään ja sparrailtiin reilu tunti. Olin katsonut tuossa viikolla muutamaan kertaan Ryan Hallin selkävideot ja hahmotti huomattavasti helpommin Mikan selkähyökkäykset vaikka aika puolustuskannalla Mikan kanssa saa kokoajan olla. Kivaa oli...

perjantai 13. tammikuuta 2012

Rate my Instructor...

Tälläinenkin sivu on näemmä olemassa. Eli tuolla voit käydä tykkäämässä opettajastasi ja jos kaveria ei löydy, niin sen voi sinne lisätä, ainakin siellä on Hipkon BJJ-opettajat:

Marko Nyman 
Jesse Malmberg
Timo Räkköläinen 
Lucio Linhares

Kurt Osianderia tuutin täydeltä...

Nämä ovat vaan niin mainioita, että pitää kerätä tähän näitä läjä sellaisia mitä ei muistaakseni ole täällä vielä ollut: Loput löytyy täältä... http://www.youtube.com/user/ralphgracie/videos

tiistai 10. tammikuuta 2012

#535 BJJ- Jesse

Paettiin mountista ja ristikuristeltiin, jonka jälkeen kolme kertaa 5 min normaali sparria - lähtö mountista. Keskityin lähinnä positiosparriin ja "leveragen käyttöön" ja tavoitteena mountti, josta lopuksi lopetus. En kerennyt sinne saakka yhdessäkään erässä, mutta muuten liikkuminen toimi ihan ok.

Aseet ja Grappling

Paljon kuristuksia 8 minuutissa

Jason Scully jatkaa näiden tekniikkakimaroiden sarjaa kalsaripainikuristuksilla:

Gracie Tournaments säännöt...

Vihdoin sellaiset säännöt missä on jotain järkeä. Olen aina inhonnut pistesysteemiä ja näillä säännöillä kisojakin voisi olla kiinnostavaa katsoa, kun lopetuksia haettaisiin aktiivisemmin.

http://www.gracietournaments.com/adult_rules.html

sunnuntai 8. tammikuuta 2012

#534 - BJJ-Klubi

Lämmiteltiin tehtäväsparreilla, sitten Caion DeepHalfguard DVD kaksi viimeistä tekniikkaa uusina.

12. Double under sweep
13. Double under sweep 2

...ja positiosparria halguardista. Olin Markon parin... ei ollut helppoa. :)

Seuraavana sunnuntaina otetaan vielä halfguardista Kimura, Armbar, Selänotto kombo ja sitten aloitetaan Ryan Hallin Back Attacks DVD setin läpikäynti.

lauantai 7. tammikuuta 2012

Pedro Sauer näyttää sinisen vyön tekniikat..

Pedro Sauer näyttää tekniikat mitä hänen organisaatiossaan vaaditaan sinivöiseltä. Erittäin hyvä setti perusteista. Suurin osa on aivan samoja mitä Lucion perusteissakin käydään läpi - hieman erilaisilla yksityiskohdilla.



perjantai 6. tammikuuta 2012

#533 BJJ

Oltiin Mikan, Tuomaksen ja Mikon kanssa pyörimässä Metsälässä... Parisen tuntia tuli sparrailtua ilman mitään ihmeempää agendaa. Lopuksi jumppailtiin ja venyteltiin.

keskiviikko 4. tammikuuta 2012

#532 SW - Jesse

Hipkon vuodenvaihteen agendassa oli tänään BJJ/SW treenit, jonne marssin jääränä puku päällä, koska herrasmiehet eivät kalsareissa paini.... olin ainoa... joten puolessa välissä taivuin ja jätin takin pois. Tekniikkana avattiin ja ohitettiin guardia ja siitä polvi vatsalle ja far side suora käsilukko.

Sitten sparrattiin viitisen erää. Ensin otin erän Jessen kanssa pukupäällä. Jesse on ottanut kyllä huiman harppauksen teknisyydessä viimeisen vuoden aikana. Muuta porukkaa vastaan on yleensä sellainen olo, että mikäs tässä painiessa, mutta Jesselle ei pysty tekemään mitään. Ero oman pelin ja Jessen välillä on vastaava kuin minä ottaisin 45 kiloista valkovyötä vastaan, jolle on syötetty överit valiumia... Pitää vaan jatkaa oman pelin tiukentamista, sillä Jesse rokottaa samantein, kun tekee pienimmänkin teknisen virheen. Onneksi sentään havaitsen itse suurimman osan mokista ja tietää mihin keskittyä.

Seuraavissa erissä otin sitten vaihtelevasti puvulla ja kalsareissa riippuen kaverin varusteista. Keskityin tekniseen hitaaseen könyämiseen ja ihan hyvin pääsi positioissa etenemään, eteenkin tuo halfguard alkaa olla "se paras positio", joten keväällä aletaan sitten keskittymään selänottamiseen. Muutenkin haluan tuon positiopelin mahdollisimman tiukaksi - old school tyylillä tavoite on, että lopetukset haetaan selästä tai mountista kontrollilla, kun on ensin "tuhottu" kaverin puolustus... ( siinä onkin savottaa loppuelämäksi)

Potku Möte...

Potku netissä roikkuneille nämä putoavat paremmin, mutta hihityttää luultavasti muitakin pidempään kamppailulajien seurassa viettäneitä.

Potku Möte Sarjakuva

sunnuntai 1. tammikuuta 2012

#531 BJJ Klubi

Lämmiteltiin anssisweepillä ja otettiin pari uutta sweeppiä deep halfguardista:

10. Collar grip hip bump sweep
11. Collar grip sweep

Ensimmäinen oli minulle jo tuttu muutaman vuoden takaa Lucion leiriltä, mutta tuo toinen kun kaveri postaa painin eteen oli uusi. Drillatessa se tuntui suorastaa surkealta tekniilta, kun ei meinannut millään päästä könyämään oman kyynerpään varaan, mutta sparrissa se napsahti kohdalleen kolme kertaa.

Hyvin oli porukkaakin, vaikka oli uuden vuoden päivä. Hyvää uutta vuotta kaikille.